torstai 20. joulukuuta 2007

Maksanohitusleikkausta odotellessa

Hiphei. Se alkaa olla loppuvuoden työputki lopuillaan, viimeinkin. Jos täs ny sais sit muutaman päivän ihan lepuuttaa, maistella viskiä ja kinkkua ynnä nukkua vaik univelat pois. Kaikenlaista...

16.12. Nightlife, Kallio - Ahma, The Lost Species

Kiva ilta oli tämä, vaikka yleisökato iskikin liki totaalisesti. Tuntuu sit se seikka että Hesassa on samaan aikaan 5 isompaa keikkaa/tapahtumaa hiukka verottavan pienempien bändien yleisöä. Mutta keikat vedettiin. Kun saavuin paikalle jonkun verran etuajassa fiksailemaan hommia, odottivat Ahmat jo oven takana roudausintoa uhkuen. Kiitettävää toimintaa. Muutenkin koko tarkistus/säätö-osasto meni tänään liiankin helposti, molempien bändien ollessa sen verta asiallisella sykkeellä ja hyvin eväin mukana. Molempien orkkien sundit oli kohallaan alta aikayksikön ja jäi sit oikein luppoaikaa illaksi. Ja sehän piti tietty viettää rauhallisella hampurilaisillallisella kotikulman Sandels Ja Sveik -pubissa, josta taitaa tulla uusi olohuoneeni, sen verta kiva ja viihtyisä oluenystävän keidas on kyseessä. Mahtavuutta. Eli hampparit, parit muikean hyvät tummat oluet ja juonimista taistelutoveri Matikaisen kanssa. Rentoa.

Lost Species aloitti ajoissa mutta liki tyhjälle huoneelle. Muutama ihminen sentään vaivautui paikalle ja mukaan. Orkesteri veti kuitenkin täysillä, rapakasti ja kuten täydelle Jäähallille. Tämmöisestä menosta minä pidän. Melodista mutta vinkeroa punkinsekaista roimintaa, vaihtelevia biisejä, helvetin kova meno ja astetta tykimpi rumpali. Jos tulee orkka joskus vastaan, menkää ny saatana katsomaan. Ette kadu.

Vanhan savonlinnalaisfrendin Santun tahdittama Ahma poukkosi lavalle sitten ja roimi omat thrashinsekaiset tilataideteoksensa intensiivisesti ja antaumuksella, vaikkei ny sitä yleisöä sit hirveesti ollut siunaantunukkaan. Ja toimiihan tää kuin häkä. Laulutaiteilija varsinkin vetää pojot kotiin härskillä esiintymisellään. Mainiota. Tamagotchi Wolverine, gimme hell.

Pikaisen roudauksen jälkeen taas unta kuulaan ja sunnuntaiksi huutokaupan pitoon duuniin.

Roky -setä soittaa vahvan rokkibluusin...

Tiistaina sitten koitti se yksi vuoden ja jopa vuosikymmenen odotetuimmista, legendaarinen Roky Erickson viimein livenä Tavastialla. Ei voi kuin kumartaa kiitokseksi, mies oli niin uskomattoman symppis esiintyjä, ääni ihan taikaa ja ne biisit, ne biisit. Joku taisi kritisoida taustabändiä miedoksi bluesorkaksi mutta ei se ny ihan niinkään ole. Helvetin hyvä meininki. Tuttuja oli tupa täynnä, drinkkejä joutui muutaman nappaamaan ja vielä keikan päätteeksi kollega Larmolan, paremman puoliskonsa ja Veli Kaarlen kera ihan Baker'siin jatkoille hiipumaan. Vaan mikäs se on parempaa kuin hienon keikan jälkeen hyvässä seurassa puida tapahtunutta.

...ja Arwin och Karlsson hämmentyvät sedän soitantaa så fan lailla. It's the night of the vampire, sano!

Vaan ny Wilskan pappa toivottaa yöt, oikein hyvät joulut ja pyhät ja ampaisee muutamaksi päiväksi Savon salomaille lataamaan akkuja. Jokseensakin hämmentyneenä on seurannut tilastoa, tuntuu aika moni tätäkin paskaa lueskelevan. Pitäsisköhän oikein tehdä uudenvuodenlupaus että ensi vuonna miettisi hiukka tarkemmin mitä tänne kirjoittaa, korjais kielioppivirheet ja harrastaisi jonkunlaista itsesensuuria? Paskat, en mie taida jaksaa. Näillä mennään. Heps!

tiistai 18. joulukuuta 2007

It's Only Rokänroll mut meitsi ei oikein jaksa välittää...

Joskus sitä ei ihminen vaan yksinkertaisesti jaksa. Tämä on tää joulun alusaika hiukka raskasta muutenkin, ny jo reilun viikon verran ilman vapaapäiviä päiväduunissa kitarapaketteja joululahjoiksi myyty ja muutama päivä pitäisi vielä jaksaa. Sit tähän viel keikat päälle ja mies alkaa olla aika kypsää kauraa...Mutta painetaan ny ettepäin vaik ihan sisulla.

14.12. Nightlife, Kallio - Sleazy Dream, Razorback, Caroline

Että sitten taas kerran glamrockia. Tai itse asiassa ekaa kertaa oli illan bändeillä jotain tekemistäkin termin kanssa. Iltahan aloitettiin taas kunnon sekoilulla, olikin kolme bändiä kahden sijasta, hetken odottelun jälkeen selvisi et se ylimääräinen bändi tuo mm. rummut. Ja "lähti juuri Porvoosta, voi olla et ne hiukka viipyy". Vittu. No ei kun venaillaan ja huudatetaan Monster Magnetia PA:sta. No sitten viimein tullaan perille, pikainen roudaus ja soundtsekkiä käyntiin. Helpotti sentään se että SD:llä oli oma miksaaja mukana, eli Henkka, tuo tuttu miekkonen mm. Semifinalin tiskin takaa. Ja hyvä boogiehan meil taas oli. Mutta ne bändit..

Sleazy Dreamille Henkka väänsi oikein mallikkaat sundit ja kyllähän tää tietysti omassa genressään oli jees. Mutta kun ei genre taas mene oikein meikälle millään tasolla. Kitaramies veti kyllä aivan helvetin maukkaasti välillä ja ihan hyvä meno. Itseä taas hiukka häiritsi se tyyliuskollinen perseenheilutus ja laulajamiehen Axl Rose -tyylinen fraseeraus. Ei siis ymmärretä väärin, mies veti versin hyvin mut kun mie oikeasti vihaan sitä kunsofrousesin mäkättäjää ylitse kaiken. Jo tässä vaiheessa hiukka kivisti yleisön vähäinen määrä, taisi olla viikonloppuna joku muukin tapahtuma kaupungissa.

Sitten se Razorback. Noh, aika alussa taitaa olla taival näillä pojilla, sen verta hakusessa on viel meno. Oikeastaan isoin kritiikki menee hiukka...tasaiselle biisimatskulle ja laulajalle. Vittuuntuneisuus vähäiseen yleisömäärään näkyi ja lavavaihtokin oli melko arpomista mikä pisti sitten illan jo muutenkin kireän aikataulun vituikseen. Mutta eespäin pojat kansan urhokkaan. Kyä se siitä.

Ja sitten illan pääesiintyjä Caroline. Ja tukkarokkiahan sieltä sit tuli. Mutta varsin pirteä esitys, taas sitä genreuskollista bebanheilutusta ja Michael Monroe -tyylistä kiipeilyä oli tarjolla, mutta hauskaa oli kaikilla joten hyvä veto. Toimi.

Vaika ny tämä ilta oli itselle hiukka ynseä, kai sitten sillä vähäisellä yleisöllä oli ainakin kivaa. Rokrok.

tiistai 11. joulukuuta 2007

Independent Death-Vitun-Metal ja onnea Suomi!!! Ja jumitusta.

6.12. Nightlife, Kallio - Kalmah, Avulsed (Spa), Demigod

Hyvää itsenäisyyspäivää armaalle kotomaalle vaan minunkin puolestani. Ei ole valittamista ollut, pidetään näin jatkossakin. Right? Right. Aamu alkaakin perinteellisellä eli ylös aamupäivästä, kynttilät palamaan ikkunalaudalle ja telsusta Tuntematon Sotilas. Hieno leffahan se aina vaan on ja lisätunteita herättää kohtaus, jossa allekirjoittaneen isosetä Kaarlo Wilska ryömii palavassa ambulanssibussissa ja haikailee konepistoolin ja jalkojen perään. Vaikuttavaa. Setä-Kallehan oli aikoinaan varsin ahkera sivuosien esittäjä Suomi-Filmillä, teki päälle 80 leffaa kuten Komisario Palmun Erehdys ja Pekka Ja Pätkä Neekereinä. Kahdeksassa Surmanluodissakin äijä kävi esittämässä lahkolaissaarnaajaa. Suvun ylpeys.

Ja sitten soundtsekkiä. Etukäteistietojen mukaan paikalla olisi ollut neljä bändiä, mutta (onneksi) Kataplexia peruutti tällä kertaa, hyvä bändihän se on mutta tarpeeksi kiire oli näiden kolmenkin kanssa. tsekit totuttuun tapaan hyvällä sykkeellä läpi, rentoutumista sohvassa Tommin vähän helvetin hyvää kinkkukiusausta sulatellen ja hengailua Turun ukkojen kera.

Demigod aloitti sitten illan ysin kanttuuseen ja panikin heti kättelyssä tiskiin sellaiset pohjat et tästä on vähän vaikea mennä paremmaksi. Kilometrit kuuluvat soundissa ja soitossa, helvetin kovaa tykitystä tuli sitten reilun puoli tuntia, itsekin olin soundipolitiikkaan aikas tyytyväinen vaan helppohan se on vääntää kun bändillä on homma lähtökohtaisesti näin vakaasti tassussa. Kertoo paljon se et teki mieli niin helkkaristi koko ajan luukuttaa hiukka kovempaa. Rrrkele!

Hola spaniard! Avulsed mätti sen minkä ehti, hyvää perusdörtsiä oli ja leppoisia ukkoja. Tosin atmosfääriä haittasi hiukan se et paikalle vuokratut valot sitten sanoivat sopimuksen irti ekan biisin aikana. Ensin luultiin et vika on talon sähköissä, mut pojilla oli ny joku oma, isompi piuhallinen ongelma käynnissä. Haalataan sit Salosta asti rikkinäiset roippeet paikalle? Jepjep. Mut ei mitn, meno oli manana-maan poikilla vahva ja yleisö tulessa.

Ojasta allikkoon eli suon puolelle mentiin, ja Kalmah vaan siel raapi bodometallinsa kasaan. Ei huonoa, osa jutuista vaan hiukka ennenkin kuultuja. Hyvä boogie kuiteski ja kosketinmies on aika liruttaja. Toimii.

Kamojen kasaamisen jälkeen oli taas sit aika ottaa muutamat napsut paikalle eksyneiden Oddin ja Jönssin kera. Keinuen kotiin ja aamuyöstä viel Deep Purplea telsuun ja sohvalle torkahtaminen. Melkoista...

*EDIT* Laitetaan ny tämäkin tänne et säilyy joku logiikka ja johdomukaisuus...

2.12. Nightlife, Kallio - Club Planet Caravan - Hanging Garden, Swords Of Mars

Jumitusta perkele! Eli astetta doomimpi ilta, ja sehän meikälle sopii. Shrike ja poikat hiipuivat paikalle jo puolenpäivän jälkeen laittelemaan illan visualisointeja ojennukseen, öljykalvoja, liikkuvia, videoprojektioita useammalle seinälle...hitto että saa baarista asiallisen näköisen pienellä panostuksella. Toimi ihan saatanan hyvin.

Hanging Garden toimi, asiallista death/doomia ja jykevä asenne. Olihan tuos taas jokunen elementti hiukka ennenkuultua mutta mikäs siinä. Väkevää kuiteski. Ja saattaapi olla et allekirjoittanut saattaa tulevaisuudessa vääntää nuppeja näille hiukka useamminkin, kassotaas mitä elo tuo tullessaan.

Swords Of Mars oli itselle ihan uusi tuttavuus (noh, uusi bändihän tää taitaa olla) ja ääripositiivinen sellainen. Jos jätetään huomiotta meikän John Carter -diggailukin huomiotta, meni varteen kyllä. Kyllä kyllä. Vanhan koulun doomia, groovasi kuin hirvi ja soundikin pörisi genreuskollisesti. Hyvää shittiä.

Iltahan oli sitten kaikin puolin onnistunut, enempi sakkia ois saanut olla mut kyllä näitä teemajuttuja tulee lisää. Ai niin ja se lämppärinä nähty taide-elokuva Brant Björkin musalla oli kans aika spacea, pakko hoitaa himaan chillailuiltoja varten. Doom over Kallio!

perjantai 30. marraskuuta 2007

Tune In, Turn On, Burn out...

Marraskuu, Kallio-Tallinna All Night Long

Jees, surahti koko Marraskuu sitten ohi niin että humisi, eipä ole hirveästi ehtinyt eikä jaksanut kirjailla retardwebiin mitään ihmeellistä, duunia on painettu sen maan saatanasti ja se vähä vapaa-aika mikä on jäänyt on mennyt lähinnä unten mailla (tai yritykseksihän se on useasti jäänyt). Edes mainittavampaa rentoutumista ei ole ehtinyt harrastaa, paitsi jokavuotuinen Savon Mensan Tallinna Biennale, josta enempi tuonnempana. Jos nyt yrittäisi edes kirjata muutaman mainittavamman sattumuksen, sen minkä sumuinen mieli jaksaa viikkojen päähän muistaa.

LA 10.11 Punkkia kierteellä

Talevan kanssa pitkään puheena ollut Suicidal Cycos Finland järjesti sitten ensimmäisen iltamansa Nartussa, ja olihan taasen hauskaa. Illan teemaan nojaten otti miksaajakin pari naksua ja hiukka rennomman otteen. Alkuun screenillä pyöri ST:n Helsingin keikkabootleg, ja ei se vaan vitutus vähene ajan kans et tän joutui missaamaan. Rujo porskutti rytäkkää thrashia, Death With A Dagger helvetin mielenkiintoista hybridipunkeroa jossa sekoittui tillikomppi ja TK:n Läjän mieleentuova vokalisointi semmoiseen melodisempaan emocoretunnelmointiin. Oli kyllä varsin kovia molemmat ja illan pääakti Delta Force II veti sitten homman kotiin. Kasarivaikutteista USAcorea, parit suikkarikoverit ja aivan perkeleen kova meno. Hyvä hemmot, vinyyli on ollut kovassa soitossa.

PE 16.11. Mitä hemmetin Glamrockia tää ny on?

Jotenkin ei aina satu nää etukäteisluonnehdinnat kohdalleen. Glamrockia tässä illassa oli lähinnä pari varsin säkenöivää neitokaista yleisön joukossa. Mutta hyvää heviä oli. Firenote vakuutti hyvillä biiseillä, ihan helvetin kovalla laulajalla ja napakalla yhteissoitolla. Ja anteeksi ny vaan että ihmettelen, mutta mikä juttu siinä on että KAIKKI sellaiset oikeasti hyvät "kovaa ja korkealta" hevipillimiehet ovat tuollaisia saappaanvarren mittaisia kavereita? Tätä meil Alppilas on mietitty niin maan perusteelisesti ja tarkkaan. Mutta helvetti kun on miehellä hieno soundi...hiukka Tobi Sammettin tyyliin. Starhags paukutti vähän saatanan hyvää perushårdrokkia joka meni vanhalle Lizzymiehelle varteen oikke mainiosti. Illan saldoksi jäi itselle kuitenkin päätös olla enää koskaan ostamatta halpispiuhoja keikkakäyttöön. Perhana että menee hyvällä luvulla kaapelia paskaksi. Ja perkele. Niin hyvä laulumikki Opus69 onkin, ei se oikein kestä raskaampaa keikkakäyttöä. Joutuuko nöyrtymään ja vaihtamaan ne perkeleen 58:t käyttöön...scheissekugel.

LA 17.11. Olenk' mää vallan rokkitähti oikken?

Jiihaa. Soulgrindin kera omalle baarille keikille. Ensin oli (tietysti) mielessä et tottakai mää ny voin oman keikan miksata ja nostaa kaksi palkkiota. Ehkei ny kuiteskaa. Tiskin taakse siis luottomies/juottovasikka Oksu Vuorela vääntämään ja itse nauttimaan ansaitusta rokkitähteydestä. Illan siisteyttä lisäsi sekin hieno tosiseikka että toveri Joens Budde sai allekirjoittaneen uusvanhan rynnäkköbasson viimein maalattua valmiiksi, ja pääsi testaamaan oikein keikalla. Ihanaa.
Soundit saatiinkin tsekattua, Oksu fiksasi hommat totuttuun tyyliin kuosiin pikavauhtia, vaikka meidän partiosta osa myöhäs olikin. Onneksi saatiin lavakin sopivasti edellisellä viikolla levennettyä, et mein läskipartio mahtui remuamaan. Ja pianpa herrat pääsivätkin ravintola Cellan anniskelutiloihin valkovenäläisten, salmareiden ja tuopposten pariin. Siis Oksun ja kitarajumala Billy Cowanan (os. Näykki) kera mentiin chillailemaan rauhallisempaan baariin. Ja ihan hyvissä oltiikin kun kutsu kisapaikalle taasen tuli.
Beautiful Betrayal oli taasen lämppäämässä, mukavia hemmoja ja hemmottaria ovat nämä juniorit, ja ihan mielellään tekee yhteistyötä heidän kaa. Asiallinen bändi. Ja nyt tuli lupaus rikottua, en sitten käynyt stagedaivaamassa heidän keikallaan. Kai sitä sit vanhaksi alkaa tulla kun ei luiden rikkominen kiinnosta.
Oma keikka meni totuttuun tyyliin. Tukkaa heilutellen, pitkin vittuja soittaen, kännissä uhoten ja paskoja vitsejä kertoen. Normipäivä siis. Hauskaa oli aivan koko rahalla, yleisöä oli ihan hyvin ja mukanakin olivat, penteleet. Perkele, mie haluan soittaa enempi keikkoja. Ainakin tällaisia keikkoja.
Aftershowna otettiin sitten taasen muutamat napanderit, taksi alle ja Oksun ja Santtu Mokoman kera ytimeen baareilemaan. Viinahissillä oli ahkerampi duuni-ilta. Hiphei!

21.11. Talkkari Pikkarainen kohtaa Sumerilaisen jumalan...Se on Markku Mardukista moi...


Eli lisää ulkomaanvieraita baarilla. Hellbox Turusta,
Cthonic Taiwanista ja Marduk Ruotsista...Kiertueen oma miksaaja hoiteli äänenpaineentarkkailun joten normaalia talkkarin hommaa oli sit tää ilta. Yritin itse asiassa puhua monta viikkoa tämän keikan järjestämistä vastaan, koska en oikein ymmärtänyt mikä itu on ottaa tietyllä tavalla "isoja" bändejä tonteille koska tekniikka ei kuiteskaan ole ehkä sitä mihin heil olis toiveet ja mihin on totuttu. Mutta hyvinhän tää loppujen lopuksi meni kun osasi käyttää hiukka maalaista pelisilmää ja ihmistuntemusta. Puolenpäivän jälkeen siis tonteille järjestelemään ja hiukka ennen load-inniä ryhmän puolalaiset kiertuemanageri ja miksaaja kahvipöytään palaveroimaan. Ja niinhän se taas menee. Ensi kommentti mm. tiskiin, effuihin, kaikkeen on:"Oh no, not possible to do gig with these!" Ja viisi minuuttia myöhemmin pystyykin taas vetämään. Helppoa kuin heinänteko. Sitten laitellaankin jokunen tunti mikkejä ojennukseen, hilataan PA:n yläpäät kattoa kohden ja säädellään. Puolan mies osaa hommansa eli meikä viettää iisiä iltaa, hengailua, valokuvausta...pari oluttakin. Ihan jees.

Hellbox oli hauska, kasarirytkyt kohallaan ja helvetin hyvä meno. Kyl miusta nää (vaikka Turkulaisia ovatkin) on ihan helvetin hyvä bandiittikopla. Rok.

Helenius, Lennu ja leikatun konjamiinin salaisuus...huomaa kieltolappu ovessa.

Cthonic ei oikein pudonnut miulle, vaikka selkeästi hyvä olikin. Liian COF, liian samanlainen kuin kaikki muutkin. Se tradiviulu kyllä toi ihan mukavaa maustetta joukkoon ja toimihan tää, mutta ei miun kamaa. Yleisö kyl tykkäsi. Ja oli hauskaa nähdä baarilla joukko Taiwanilaisia pukumaureja, ilmiselvästi duunin puolesta suurlähetystöltä paikalla.

Taiwanin jamppa ja jampatar tositoimissa...


Marduk vetikin taas erittäin napakan keikan, ei taaskaan minun kamaa ole ollut koskaan, mutta ihan jees. Rytäkkää on livesoitanta ja hyvä meno. Paitsi että se vanha laulaja oli kyl helvetin paljon parempi frontman.

Markku eikun Morgan Mardukista näyttää ruottalaisen närhen munat...

Keikin jälkeen taas muutama naksu, kamat nippuun ja himaan kyljelleen. Menihän se tämäkin ilta.

24.11. Tallinna Biennale

Justhinas...aikas raaka viikonloppu sitten. Kerrankin ihan vapaalla koko viikonlopun ajan, tai siis melkein. Perjantaina virman pikkujoulua eli taikash
ow, illallinen ja jurrista horinaa duunikavereiden kera. Jos ei ny tarkempiin sfääreihin mene niin ainakin ny tajusin miksi Ravintola Safkaan on sitten niin helkkarin hankala saada varattua pöytää. Siis jummoleishön mitkä sapuskat. Köördöfileen äärellä meinasi itku päästä ja jälkiruokajuustojen kohdalla harkitsin kokin naimista (siis avioon, hävyttömät!). Yön tunteina siis himaan ja tyylipuhdas sammuminen petiin. Koska edellisviikko oli mennyt aika lailla burnoutin oloisessa unettomuuden tilassa, iski hyvä safka ja juoma sitten tajun niin tehokkaasti pihalle etten aamulla herännyt kelloon, radioon enkä noin 20 puhelinsoittoon. Hyvä mie.
Eli tyylipuhdas laivasta myöhästyminen aamulla. Noh, suuremmin asiasta masentumatta menin kavereiden perässä seuraavalla lautalla Eestiin ja
ehtihän sitä. Kyseessä siis legendaarisen "Savon Mensan" rentoutumismatka Tallinnan yöhön. Olde Hansaan ehdin hyvin illatsuille ja juomaakin taas nautittiin. Suurin osa illan tapahtumista jäänee alaikäisten ja herkkien suojelemiseksi salaan, mutta sen verta yleiseen tietoon tulkoon että ruoka oli saatanan hyvää, toveri Kajuk taisteli noituutta (ilmassa heiluvia valkeita paitoja) vastaan ansiokkaasti, Perttu ei osaa suunnistaa, Levist Väljas on mainio räkälätyyppinen ratkaisu yön tunneiksi jos Tallinnaan eksytte, Depeche Mode -baari on huomattavan ynseä ja Tallinnasta saa taas tauon jälkeen maailman parasta, Nemiroff -merkkistä ukrainalaista vodkaa, jonka maustetut versiot (koivunkerkkä ja hunaja-chili) ovat silkkaa parhautta.

Älyveikot laativat prognoosia ensi vuodelle, mittakaavaa antamassa yksikiveksinen itävaltalainen taidemaalari...ja ilmassa noituutta.

Reissu meni siis loistavasti mutta krapula hellitti vasta seuraavana keskiviikkona.

Aika velikultia.

tiistai 6. marraskuuta 2007

Karkki vai kepponen? Linjalla Kekkonen. Mikä vitun halloween?

PE 2.11. Nightlife, Kallio - Gloomy Grim, Sear

Perussettiä hyvillä mausteilla. Meinasi ilta livetä käsistä sitten jo kättelyssä. GG:n mukana tuli illan backline, ja luonnollisesti Y:n legendaarinen Matkamörskä jätti tielle heti roudauksen alkuvaiheissa. Kehnohan siinä on soundcheckia vääntää kun ei ole kamoja lavalla. Tupakkia ehdittiin poltella ihan huolella kuitenkin. Viimein roinat kiisivät sisään klo 17.45...ja puoleen seitsemään piti olla valmista. Jep jep. Onneksi alkaa olla koppi aika selvää kauraa nykyisin, ja saatiin mekkala nippuun ihan ajoissa. Searitkin ennättivät käännähtää lavalla melkein viisi minuuttia että sai jotain kuvaa tilanteesta.

Keikat sitten taas illemmalla tulille. Sear alkaa olla ihan napakka paketti nykyään, taaskaan ei ihan meikän kamaa kun miusta on tällainen poppihomo tullut vanhemmiten, mutta rivakkaa on meno ja yleisökin tykkää. Kitarasoundi on taasen miun kritiikkini aihe (damn you James Hetfield!!!) kun se nyt on vaan niin ettei se "metallicahymy" -soundi toimi lavalla kovinkaan rapakasti, varsinkaan tällaisella stagella. Kitarasta pitäsisi tulla myös keskiääniä, piste. Muuten se on sitä sirkkeliä. Eikä tää nyt niinkään tämän bändin ongelma ole, vaan yleismaailmallinen nuorempien kitaristien juttu. Helvetti.

Oikeaoppinen "Metallicahymy" marshallin naamassa...näkkäriä prrrkklll...

Gloomy Grim rasautti sitten semmoisen shown että oli taas yleisö ja baarihenkilöstö ihmeissään. Heikkinen oli ottanut polttareistaan Jeesus-asun hyötykäyttöön, viiniä kovasti kehotteli Jessenä ihmisiä nauttimaan ja soitti välillä jopa kitaraakin. Hyvä Jeesus! Setti oli totuttuun tapaan ihan helvetin tanakkaa luentaa, ja showhan näil on kunnossa, alttareineen, kalloineen, verenjuonteineen ja taustaprojisointeineen. Hyvä et joku käyttää välillä meidän tykkiä hyväkseen, valot kun viel nollassa ovat. Hitto kun näitä pääsis joskus tykittään isommalla produktiolla, kunnon screeneillä yms.! Oikeudenmukainen ei ole maailma. Mutta hyvä show oli tää, ja porukkaakin siunaantui sitten loppujen lopuksi oikein hyvä määrä. Parhautta. Väsy kuiteski taas iski ja himaan tuli lähdettyä hyvissä ajoin.


LA 3.11. Nightlife, Kallio - Herem, Demolisher

Ja vaihtelua elämään(kö?) taas. Jonkunasteiset halloweenie-pippalot oli Tony "Taleban" Taleva järkännyt Tanian kaa meil. Bändit oli mulle taas kerran ennalta tuntemattomia (pitäisiköhän ruveta joskus seuraamaan aikaansa?) mutta hyvä ilta oli tää. Hauskaa ainaski oli allekirjoittaneella. Sounditsekit menivät kuin siivillä, hyvässä hengessä ja iloisin mielin. Mitä nyt Demolisherin poikain kanssa taasen keskusteltiin hiukka siitä kitarasoundista. Middleä, middleä, middleä vaan, sylillisen tahtoisin kerrallaan. Mutta saatiin se sit asettumaan. Heremille taasen oli ihan pakko välissä ihan lopettaa tsekkaus ja antaa iso kiitos kitarataiteilijoille rytäkästä ja helvetin hyvästä soundipolitiikasta. Ja toisella miehellä oli viel sellainen vanhan koulun lauta täynnä purnukoita ja härpättimiä. Mutta niin loistava sundi että hiljaiseksi veti.

Välillä jouduin naapuriraflaan nauttimaan muutaman tuopin, toveri Oddi teki onnistuneen comebackin vietettyään syksyn Thaimaassa ja ties missä rantaelämää viettämässä. ja vanha upseeritoverinsakin paljastui mukavaksi ukoksi. Kaislassa sai sitäpaitsi niin hyvää ESB:tä että meinasi keikkakin jäädä unholaan.

Ja sitten pikakelauksella viihteen etulinjaan. Lämmittelynä orkille oli suomalaista B-kauhutuotantoa elokuvan "5Kg" muodossa, jota en sitten edes uskaltanut katsoa. Eli hyvä se oli. Demolisherit louskuttivat hyvällä sykkeellä ja illan teemaan sopivilla zombieasusteilla varustettuna erittäin napakan setin. Rässihommia, hyviä hommia. Herem meni jotenkin meikälle ihan odottamattoman kovaa varteen, ainahan mie olen enempi doomimiehiä ollut mutta kyllä tää vaan toimi niin vitun kovaa. Kunnon jumitusta, hyviä riffejä kuin Sähkötaikurilla konsaan ja laulajatyttönen päästää sen verta epäinhimillistä mekkalaa että kelpaa kuunnella. Tyttären volyymi tuppasi hiukka vaan heittelemään (mikkitekniikan oppitunnille vis!) sen verta et sai aika puristuksella poimia sitä kuuluville mutta toimihan se sit. Hyvä soundi neitosella. Tätä bändiä lienee pakko tarkastella tulevaisuudessa tarkemmin, sen verta kovan kuvan jätti jälkeensä. keikan jälkeen piti sitten taas hiukka nauttia tuotetta, jolla saikin sunnuntaiksi oikein makoisan kankkusen aikaseksi. Hyvä mie!

keskiviikko 31. lokakuuta 2007

On se sellasta, nimittäin, eh...

PE 26.10. Nightlife, Kallio - Witheria, Damnation Plan ja siittä etippäin...

Rässikeikkaa oli ensin perjantai, ei nyt niin hirveästi ole vanhalla miehel sanottavaa. DP oli tiukka ja erittäin Killswitch Engagen oloinen, eli ei valittamista. Hyvä lähtöboogie pojilla ja vahvaa tulkintaa. Witheria oli kans ihan jees, keikkatauko kai hiukka painoi kun eivät itse olleet maailman onnellisimpia keikin jälkeen. ja onhan tuo meidän lava noin kuuluvuuden ja monitoroinnin kannalta aika ynseä. Mut ei tää mikään Nosturi ole, helvetti. Pikkuhiljaa parannellaan budjetin mukaan eläen. Ihan hyvin se loppupeleissä tuli ja kotiinkin päästiin kaikki. Yleisöä olis saanu olla hiukka enempi mut hyvä näinkin.

Lauantaina sit riipaisi Veli Koponen Savosta tonteille vierailemaan, ja menikin lauantai aika reippaasti viinan merkeissä. Meikän luona pohjustettiin, Mannoset, Näykit ynnä Korkit kiipesivät kammarille ja baarissakin käytiin. Useammassakin. Infernossa mentiin jo aika himmeillä valoilla ja kotio tullessa tuettiin maahanmuuttajien toimeentuloa eli himmee taksi oltiin jostain napattu. Ja sunnuntaina ei kyennyt mihinkään. Weeruskassa loivenneltiin ja leffoja tsiikailtiin. Rentouttavaa kaiken työnteon sijaan silti.

Maanantaina oli sitten se Rushin aika. Ja voi herran jestas että olikin. Kolme tuntia mentiin sen verta herkillä että kelpasi. Jos nyt jostain saa naputtaa niin ylälehterille ei aina soundannut ihan kympillä (mut eipä Areenalla voi oikein odottaakaan) ja Red Barchetta ja Roll The Bones olisi ollut hienoa kuulla mutta kyllä näinkin kelpasi. Pari kertaa joutui ihan kyyneleet tiputtamaan (Free Will, Hold Your Fire ja Subdivisions), valot toimivat ja videovälikkeet olivat helvetin hauskoja ("Hey! I'm Geddy Lee and I can play what the hell I want!!!). Silkkaa parhautta sanon minä. Ja muistakaa viisaan miehen sanat: Korskea proge on aina parempaa kuin rehti rock'n'roll...

keskiviikko 24. lokakuuta 2007

Paragallo vaan, pojat...

LA 20.10. Nightlife, Kallio - Skyforger (Lat), Kawir (Gre), Slugathor

Ja pikkuista krapulantynkäähän se sit aamulla tarjosi. Mutta ei mitään maata kaatavaa, lepoa ja lounasta...ja iltapäivästä tossua taas kohti illan haasteita. Skyforgerilla oli oma äänimies mukana, joten helpotti tää ilta hiukkasen. Hetken punnerruksen (Muista: Osta lisää mikkipiuhoja ja pattereita DI -bokseihin! Tästä lähtien pyydä kaikilta bändeiltä lavakartat etukäteen!) jälkeen saatiin kamat lavalle, mikit kiinni ja Latvian pojat soundcheckaamaan. Ja kyllähän nää sit jaksoivat hieroakin. En toisaalta ihmettele, ei tää aina ensikertalaisena mikään helppo huone ole vetääkään. Ja kun näillä folkkimetallisteilla on viel kaikennäköistä pilliä, jouhikkoa ja säkkipilliä mukana niin helppoo ei oo. Mutta toimii kuiteskin, hyvällä yhteistyöllä ja huonolla kielellisellä kommunikaatiolla. Onneksi ei ollut alakerrassa teatteria tälle illalle niin sai hieroa sen minkä halusi. Kawirin soundcheckkiin jäi vielä ihan loistavasti aikaa (Slugat ei moista sitten halunneetkaan tehdä). Kreikan pojillahan oli ihan hyvä meno, hiukka semmoista taiteellisempaa bläkkiähän sielt tarjoiltiin, ja soundinkin sai asettumaan loppupeleissä varsin selkeäksi. Ja illan aikana tuli sitten tutustuttua miehiin paremmin ja paljastui hämmentäviä kytkentöjä. Laulutaiteilija ja kitaristi jaksoivat vaahdota loppuyöhön asti meikän vanhasta orkasta Nattvindens Gråtista, kovia faneja ovat kuulemma olleet sieltä ekasta levystä alkaen. Kaikenlaista sitä kuuleekin. Vaan mikä ettei.
Slugat purskuttivat varsin asiallisen keikan, edellisiin kertoihin kun oon näitä nähny tai miksannut kyseessä oli kuin eri bändi. Eli siis alkaa toimia. Ja laulutaiteilijaakin oli kielletty laittamasta sitä kuolemalle löyhkäävää lavarättiä päälleen joten ei tarvinnut tällä kertaa lounasta nieleskellä uudemman kerran. Vahvaa döödistä, toimii.
Sitten Kawirit lavalle, hiukka ristiriitaista vastaanottoa saivat. Joillekin bändin antaumuksellinen ja visuaalinen meno putosi lujaa, joillekin ei sitten millään. Minä kyllä diggasin ja meno parani loppua kohden varsin maukkaaksi. Onhan se hiukka...teatraalista miunkin makuun mutta mikäs tässä. Ainoa ongelma etupäässä on kitaristin genreuskollinen soundi (nokista, kovin nokista on...) jota ei saa oikein hallintaan millään. Mut asiallista hommaa kuitenkin.
Skyforgerin aikana sain sitten siirtyä nauttimaan kolpakon ja diggailemaan. Ja kyllähän Taivaantakoja on pudonnut minulle jo pitkän aikaa, eikä tämäkään kerta ollut sen huonompi. Rehvakas meno, hyviä biisejä ja yleisö mukana. Tykkäsin kovin. Managerinsa tipautti viel miulle lätyllisen Latvialaista folkkimenoa, joka onkin soinut niin perhanasti viime viikon ajan. Iso kiitos. Ja sittenpä taasen yön pimeinä tunteina mikit pois, hiukka ärhentelyä poppareille että siivoaisivat kamansa hevokkoon ja taas kotio ja taju pois. Ja lepoa pari päivää. Jopa.
Ja viikolla tuli sit tietoa että järjestäjän Metal Warningin pojat olivat saaneet oikein palkinnon Somnium -stipendin muodossa. Iso onnittelu multakin Immulle ja pojille, oikeaan osoitteeseen meni. Ja hyvä että Raivorannan muisto säilyy tässäkin muodossa. Luistoa kunnioittaen.

sunnuntai 21. lokakuuta 2007

You Can't Stop Rock And/Or Roll

19.10. Nightlife, Kallio - Plastic Tears, Men Behind The Sun

Kerrankin oikein arkivapaapäivä, eli unta iltapäivään, hengailua kaupungilla, iltapäiväoluet Jokisen Veskun seurassa, kun nyt pitkästä aikaa Klamydiatkin kaupungissa olivat. Ja hyvissä ajoin hiipuen sitten kohti Naittaria. Se tässä hommassa on hyvää ettei yksikään ilta ole samanlainen. Jos nyt aina välillä iskeekin hienoinen puutumus johonkin tiettyyn musatyyliin, tulee sitten näitä vaihtelevampia iltoja silloin tällöin. Eli rokettia tuli.
Miehet Suulberin Takaa paiskoi oikein mallikkaasti semmoista kelpo hard rockia, tai miksi tätä nyt kutsuisi. Lizzy -harmonioita, hyvää riffittelyä, toimiva yhteensoitto...ja mukavia ukkoja. Laulajakitaristina toimii vanhan sotaratsun Korhosen Erkan velipoika ja hyvin kyl mies vetää. Positiivinen meno.
Ja sitten Plastic Tears. Yleinen fiilis liki jokaisella tutulla ennen keikkaa oli: "Häh? Vetääks nää vieläkin?" Ja kyllä vetävät. Omat ensikosketukset bändiin on sieltä hamalta 90 -luvun alkupuolelta, ja aikas...hmmmm...epätasaistahan se on heillä aina välillä ollut, joten ei oikein osannut odottaa mitään. Bändihän toimii kuitenkin nykyisellään ihan kelvosti, biisimateriaali ei vaan iske meikäläiseen aivan täysillä ihan koko ajan, mutta ei voi haukkua ainakaan tämän keikan perusteella. Bändihän rokkaa kuitenkin ihan hyvin, biisitkin toimivat tuossa scenessä ja rock-aspekti on isollaan. Ja mukavata oli tavata vanhoja tuttuja, PT -rumpali Ekon kanssa soiteltiin Tampereen aikoina samassa punkkiorkassa pitemmän aikaa, ja hieno mies on hän. Ilta meni varsin rennoissa fiiliksissä, ehti itsekin pari tuopposta nauttia siinä säädön lomassa. Ja pikavauhtia lava tyhjäksi kun soitto on ohi, mittari alle ystäväni Naittarin lipunmyyjän Mallan kanssa ja nokka kohti Virgin Oilia. Hyvin ehdittiin viel noin puoleenväliin Klamydian keikkaa, ja olipas meininki. Liki täysi VO on ihan liekeissä ja punkkaritkin riipaisevat semmoisen setin uutta ja vanhaa hittiä että tuntuu. Keikan jälkeen joutui sitten antautumaan viel pikkuisen pulihommiin bändin, Igorin ynnä muun seurakunnan kans. Rick'sin kautta himaan ja krapulaa odottelemaan, kiitos.

sunnuntai 14. lokakuuta 2007

Hyvällä boogiella mennään...

PE 12.10. Nightlife Helsinki - Malicious Death, The Zombi

Toimivaa iltaa on. Taas kerran duunista Narttuun, soundcheckit tulille, kotio ottamaan hiukka apetta ja selkää ynnä suihkua. Illan keikat toimivat oikein mainiosti, The Zombi paukutti kuolometallinsa oikein mainiosti ja soundikin muodostui aikas asialliseksi. Mutta sanomistahan taas tuli. Sen verta hyvällä volalla, alapäällä ja lavamenolla mentiin että sitä bändin omaa jyrinää ei saanut oikein kunnolla aisoihin (pitänee sijoittaa muutamaan gateen jossain vaiheessa) ja jostain kumman syystä se bassomöyrä kantautui sitten hotellin puolelle oikein kunnolla. Respa ei digannut ja joku asiakkaista halusi kuulemma uuden huoneenkin, koska toisesta kerroksesta oli kuulunut niin selkeästi kahdeksanteen että ei saanut nukuttua. Anteeksi tämä. Mutta hyvä keikka.
Thrashikoplaa varten sitten ihan hyvien suhteiden säilyttämiseksi alennettiin melua. Ja hauskahan se MD on lavalla kuin mikä. Oikiasti hyvällä meiningillä paukutettua kasarithrashia, hyviä biisejä ja asiaankuuluvan kaoottinen yhteensoitto. Ja pojathan laittoivat edellisen levynsäkin ulos pelkästään kassuna ja vinyylinä. Asiaa. Vaikka ny keikalla yksi mikki hiukka ottaakin siipeensä, ja solisti Mentor ny kaatuukin rumpusetin päälle jossain vaiheessa, on kyl perkeleen hauskaa koko illan. Mut keikan jälkeen on kiire unille että jaksaa seuraavana päivänä vetää saman leikin uusiksi.

13.10. Nightlife, Kallio - Wankers Of The Zoo Crew, SxBx Society

Kummastakaan bändistä ei mulla ollut sitten mitään hajua etukäteen, Tonyn puheista käsitin et jotain punkkia on tulossa. Ja tuli...loistava ilta. Pojat hiipuivat samoihin aikoihin kuin mie, roudasivat kamansa pikaisesti lavalle, aivan pro menolla oltiin liikkeellä. Bändeillähän oli yhteisiä jäseniä, joten juohevasti putkeen mentiin soundcheckit, aikaa jäi vaikka kuinka paljon, joten miulle jäi sit aikaa hiukka hieroa ja viritellä läjää. Ja asettuihan se uomiinsa. Itse asiassa soundasi jopa aika pirun hyvältä, vaikka sen itte sanonkin (kukas se Tapion hännän nostaa jos ei karvanaama itse?).


Eläintarhan Runkkuryhmä riipii souncheckia...ja valomiehellä sama setti kuin miul YUP:n aikoina...seinäkytkimiä vanerilevyssä. Parhautta!

Ja bändit? So Bored Society kiskaisi semmoisen reilun 40 minsaa helvetin reipasta ja hyvää melopunkeroa, teki mieli juosta himaan ja ottaa taas vanhat Descendentsit ja Allit kuunteluun heti. Mutta kyllä tää oli oikein mainio orkka. Levynsäkin (kiitos herroille) on ihan helevetin asiallinen pamaus rivakkaa ja melodista amerikanpunkkia. Iso käsi.
Ja sitten nimellä viskattu illan pääorkka. hauskaa olla joskus ihan alkuvaiheessa katsomassa bändiä josta näkee heti et näistä tulee vielä jotain. Lasketaas: 1) vaikka vaikutteet soitannasta kuulee läpi, ei kukaan voi sanoa suoraan et bändi kuullostaisi muulta kuin itseltään, 2) todella hieno ja professionaali asenne hommien tekoon, 3) todella hyvät ja toimivat soittajat ja 4) aivan vitun hyvä, taitava laulaja jolla on vielä sopivan härski kukkoasenne lavatoimintaan. 45 minsaa napakkaa FNM/Tool/postpunk -vaikutteista soitantaa hyvillä melodioilla ja rapealla soitolla. Toimii kuin hirvi. Ja sitten kun nää on isoja niin sanokaan miun sanoneen.
Ja tässä on nyt vietetty sitten leppoisaa sunnuntaita leffojen (Kevin Smith on kuningas) ja kokkauksen (salaatti merenelukoilla funkkaa) parissa, voimia tarttee ensi viikkoon joten eteenpäin kohti uusia seikkailuja.

perjantai 12. lokakuuta 2007

Normipäivää...

Tasaista on elo taas, työtä, työtä...työtä. Tänään taas Narttuun miksaushommiin työviikon päätteeksi, Malicious Death ja The Zombi lauteilla. Eli vanhan koulun thrashia on tiedossa koko rahalla. Ja huomenna kai jotain punkkihommia parin bändin voimin. Viime lauantai oli helppoa kuin mikä, Dead Shape Figure ja Maple Cross lauteilla. Ja koska Osku miksaa DSF:ää vakituiseen, toi oman tiskin ja mikit, hää sit halusi roimasta myös crossit poispoikkeen. (Testailee PA:ta, josko hankkis ittelleenkin dB:T). Eli meikä oli sitten vaan hangaroundina ja henkisenä talkkarina mestoilla. Ja vittu kun riipaisikin mies hyvät soundit molemmille. Mies paikallaan on O. Siinä sitten näin äkillisen vapaaillan heilahdettua joutui kiskaisemaan pikarännit, Rocksit ja jatkot läpi. Ei oo helppoa vanhalla miehellä, krapula kesti tiistaihin asti. (Miten helvetissä mie oon joskus jaksanu noita viiden viikon rundirupeamia?) Tää viikonloppu ollaan sit kyl ihan rauhassa, ihan varmaan.

Jurrinen hyypiö kolmen rundiviikon jälkeen jossain Hollannissa vuonna '05 (kuvassa mittakaavaa antamassa humalainen nainen)

Oksu pyyteli täksi illaksi tuos aiemmin "turvamiehen" hommiin Stampalle ja Moksuille sinne Maikkarin studiokeikalle, mut ei taida taittua/ehtiä sit ollenskans. Hauskaahan tuo ois kyl ollu mut aika ja jaksaminen loppuu kesken. Ja kelikin on persiestä.

Päivittelin hiukka asioita tänne ja jos ny joku ihmettelee miksi lisäsin tuon Halla-Ahon blogin tuonne listaan; Vaikka ny olen luultavasti maailman epä-rasistisin ihminen, on ne ongelmat maahanmuuton, siihen liittyvän rikollisuuden ynnä koko monikulttuurisuuteen liittyvän ihme hyssyttelyn kaa mietityttäny viime aikoina. Siis jos jotain ongelmia on, miksei niistä voi edes puhua? Ja jos joku käsittelee edes blogikirjoituksissa, heiluu rasistikortti heti. En mie taas ymmärrä. Noh, nois Scriptan kirjoituksissa on ainakin paljon pohdittavaa, olit asiasta mitä mieltä hyvänsä. Pysyy pää valveilla syksys kun jähisee asioiden kans kotisohvas.

Samaa linjaa jatkaa se, et olen viimeisen vuoden aikana jotenkin innostunut taas lueskelemaan ihan tieteitäkin uusiksi, biologiaa, historiaa yms. Kaikki läksi taas perinteisesti että satuin mukaan keskusteluun tästä kreationismi/evoluutio -ristiriidasta, miten varsinkin jenkeissä yritetään saada evoluutiota pois kouluista ja jotain helvetin "älykästä suunnittelua" ja raamattuoppia tilalle. Siis häh? Eli ne dinosauruksen luut on sitten vaan jumalan vitsi ja maailma on oikiasti 6000 vuotta vanha? Viimeinen ihminen joka tosissaan selitti vastaavia juttuja oli Savonlinnan legendaarinen kylähullu Meedio Mouhu. Ihan samaa linjaa jatkaa nää hullut, Mouhulla oli vaan hauskempia tarinoita. Mutta jos maailmankuvan laajentaminen, uskonto ja tiede kiinnostaa, suosittelen brittibiologi Richard Dawkinsin kirjoja. Varsinkin "God Delusion" ja "Blind Watchmaker" toimivat ihan kybällä.

Mut ei kai täs mitn, Rushia ja Tallinna Biennalea odotellessa.

lauantai 6. lokakuuta 2007

Apa palaa rikospaikalle

5.10. Nightlife Helsinki – D-Ray, Worth The Pain

Asialliset hommat. Jytyn kopla päätti sitten tehdä tällaisen one-off tyylisen comeback –keikan frendin synttäreillä. Aikoinaanhan (onko siitä oikeasti jo yli seitsemän vuotta aikaa?) pappa kierteli myös näiden poikain matkassa valoja limputtamassa pitkin Suomenniemeä ja aiheuttamassa pahennusta ympäriinsä. Ja kylhän näiden miesten kanssa viihtyy. Kun kipaisen duunista Naittariin neljän aikaan, ovat pojatkin jo paikalla. Kamoja sisälle ja pikkuhiljaa tsekintynkää, koska illan pääesiintyjää ei kuulu paikalle (oli pojilla hiukka väärää infoa siitä milloin tänne sisään pääsee, ei se mitn...). Ja asiaahan tää on, pojat eivät ole soittaneet kimpassa tosiaankaan seitsemään vuoteen ja kyllähän tää silti lähtee ihan helevetin hyvin. Ja kun bändillä on soundi kunnossa ja Nico Hartosen tasoinen laulaja, on äänijampalla helppo elämä.

Ja illemmalla (meinasin myöhästyä kun unijukka väänsi niskat nurin soffaan) sitten keikka. Helvettiläinen. Tuntuu et aika moni on oikeasti kaivannu tätä orkkaa, koska runsas yleisö on ihan tulessa. Bändihän tosiaan toimii kuin juna, ja fiilis on tiskinkin takana katossa. Jossain vaiheessa tulee taas juoksua, koska toisen puolen virtajako päättää sanoa sopimuksen irti ja puolet PA:sta ja backlinestä pimenee. Noh, uutta letkua kehiin ja homma jatkuu. Encoretkin vaaditaan ja liki joka välissä lavalta nostellaan maljoja illan sankarille. Hyvä meno.

Illan pääorkka jääkin sitten hiukka varjoon, vaikka ihan kelpo jenkkihossea soittaa ja umpimukavilta jampoilta nää Lappeen pojat vaikuttaa. Laulajan ulosanti tuntuu jakavan mielipiteitä mutta toimii. Illan päätteeksi viel pari tuopposta Oksun ja kavereiden kera ja himaan unille. Ja huomenna sama ralli. Tai sit ei...

Ampukaa äänimies Pt. 666

Ke 26.9. Nightlife, Helsinki - Darkened Nocturnal Deathcult (Ger), Gallhammer (Jpn), Denial Of God (Den)

Justhinsa joo. Välillä ei sitten mene putkeen niin sitten millään. Tässä sitten on ehtinyt joo muutaman illan toimimaan Nartun talkkarina, siistejä sisähommia ja tollai, ja positiivinen menohan siel on aina. Henkilökunta on äärimukavaa, ravintolapäälliköksi on valittu maaliman kivoin ihminen, tila aiheuttaa välillä päänvaivaa mutta kyllähän tää valittu dB:n Fiftyline PA funkkaa parhaimmillaan kuin hirvi. Mutta välillä tulee sit tällaisia iltoja. Ihan positiivisella menolla alkaa, bändit on ajoissa paikalla, backlinekin...ehhh...on ja aikatauluissa pysytään. Illan pääesiintyjä ei sitten halua tehdä soundtsekkiä joten japanian tytöt lavalle ja menoksi.Kielimuuri hankaloittaa toimintaa kun ei tytöistä kuin yksi puhu mitään englanninkieleen viittaavaa. Gallhammerin levythän ovat silkkaa asiaa, Tomppa G. Soturin varjoista on luotu jotain ihan omaakin. Kaunista noisea. Ja noiseahan se tytsien soundi todella onkin...yritäppä tästä säromerestä poimia jotain ulos. Varsinkin kun rumpalineito ei varsinaisesti hakkaa kauhean kovaa ja laulukin on aikas hentoista korinaa. Mut raivolla soundilla. Nooh, saadaan ny ainakin monitorit ok ja illemmalla lissee. Sitten DND tsekkiin ja hiukka järkevämmällä pohjalla saadaan tutkittua. Bändi raapii ihan ok ja laulajakitaristi (taas yksi neitokainen) vetääkin sellaisella raspisoundilla että oksa pois. Eihän tän tyylinen bläkki meikän kamaa ole mut raivo on meno. Tässä vaiheessa jo alkaa PA huolettaa, hiukka omituisella soundilla tulee ja keskialuetta ei oikein saa poimittua esille. Palataanpas tähän myöhemmin. Homma kuiteski saadaan valmiiksi ja sitten hengaillaan.

DNS kapuilee lavalle sovittuun aikaan ja puhaltaa bläkit meneen. Vielä tässä vaiheessa homma on jotenkin kasassa, ihmisiä ihan jees ja saksan soturit hilpovat veret päässä. Prima, Otto! Tuntuu vaan siltä et kamoja joutuu tykittämään ihan vitun lujaa et mitään kuuluisi. Ja pää jäässä yritän eq:lla korjata. Vittu. No ettepäin sano mummo kumollaan.

Gallhammer lavalle ja sitten alkaakin vituttaa kunnolla. Koska kaikki tietenkin haluavat NÄHDÄ tän bändin, ja lava on 30 cm korkea, porukka tuppaa sitten tiiviiksi lavan eteen. Ja PA:n. Ja koska sattuneesta syystä fiftyline on vielki lattialla, demppaantuu musa sitten liki kokonaan. Kolme metriä PA:sta ei mistään saa enää mitään selvää, ja lähemmäksikään ei sitten pääse tutkimaan mitä pitäisi duunata. Sen verta saan tarkkailtua että mutaahan se on soundi, basistineiti riipaisi läjänsä viel aivan helvetin paljon kovemmalle kuin tsekissä joten se särömeri peittää kaiken alleen. Tähän lisäksi se seikka että neiti huutaa noin metrin päästä mikkiin niin ei ihme ettei mitään kuulu. Wiklundi iskee pintaan ja kaikkeni yritän. Saatana kun tätä bändiä on odottanut näkevänsä ja sit itte osaltaan mokaa homman. Vittu. Niskalaukaus.

Ja ettepäin bläkin tiellä. DOG aiheuttaa sitten jo hiukka harmaita hiuksia lissee, pojat kertovat vartin ennen keikkaa, kesken kiireisen vaihdon et joo, heillä onkin langattomat (neljän neliön lavalle, jep jep), voikko mennä laittaan nää kuntoon ku me viel meikataan. Pojilla oli kyl mukana omakin roudari, joka vaan kohtasi juomateknisiä ongelmia ja riipoi ittensä sammuksiin Gallhammerin puoleenväliin mennessä. Välillä yrittäen kuitenkin tulla miksauskopin seinästä läpi halailemaan meikää kun oli niin vitun hyvä meno. Danskepölser for alle, smörrebröd og brännvin vittu. Toinen heidän teknikkonsa keskittyy lataamaan pahvisia hautakiviä lavalle ja sytyttelemään kynttilöitä. Kiertueen järjestyshenkilöt (kiitoksii taasen Turun poikat, hienoja miehiä olette työ) yrittävät parhaansa rumpusetin yms. kanssa, mutta mites ny laitat tuntemattomalle miehel eka kertaa setin kuntoon. Mieshä sitten oikein suutahtaa kun joutuu tulemaan maskit pääl asettelemaan rumpujaan. Ja sitten sitä kitaristin langatonta ei ees saada toimimaan, piuhaa kiinni ja menoksi. Ja tässä vaiheessa kysynkin: Minkälainen kitarataiteilija odottaa siihen asti kun intro pyörii et alkaa edes tutkimaan minkälainen soundi vahvistimes mahdollisesti on? Siis häh? Triaxiksesta puhdas kanava päälle ja sitten pari säröpedaalia perään. Apua. Ja oikein arvattu...pelkkää diskanttista särösirkkeliä sielt tulee. Ja balanssi aivan pitkin vittua koko orkalla. Nooh, säädellään muutama biisi ja asettuuhan se, kai, edes jotenkin. Mutta rehellisesti sanottuna ihan vitun huonolla soundilla mennään. Ampukaa miut edes. Keikka mene kuiteski loppuun asti ja yleisökin kai hiukka diggaa (paitsi meikästä, koko ajan joku vittuilemassa et mitn ei kuulu...ja ihan asiasta kyllä. Vittu.). Tosin kyllä taisi japanian tyssilauma olla illan selkeä pääesiintyjä liki jokaiselle. Illemmalla viel roudauksen aikana kuulen et tanskalaiset ovat erittäin tyytymättömiä siihen et heidän kamojaan ei roudattu valmiiksi ja muutenkin on hiekkaa pillussa. Jepjep, en kadehdi KRK:n poikia. Rundin eka keikka ja sillai.

Ja mites se PA sitten. Pari iltaa myöhemmin Oksu ja Beavis tutkivat aiheen ja niinpä on joku huumorveikko käynyt vääntelemässä kaappien takaa trimmiruuvit kivasti ristiin vituralleen, ettei ihme et pientä vaihevirhettä tulee. Kiitos vaan tästäkin. Voisin kätellä jos joskus tapaan. Mutta ettepäi mennään. Parhaita hommiahan nää silti on.

torstai 4. lokakuuta 2007

Hajamuistoja kesän lopulta

Hitto kun mie oon niin laiska kirjoittamaan. Pannaan nyt sit loppukesää hiukka nippuun kertalinttuulla.

13.-15.7. Ilosaarirock, Joensuu

Ja iso pyörähän lähti viistämään jo torstaina kun kokoonnuttiin perinteiseen Mies-Symposiumiin veli Käyhkön plantaasille Vaaralaan. Naksuja, sikaareita, saunaa, ulkona grillattuja burgereita, lisää naksuja ja Samin isolta screeniltä tykitettyjä elokuvapätkiä. Siis aivan silkkaa parhautta. En tiä miten täs vanhas Savonlinnan porukassa sitä aina osaakin rentoutua niin helevetin perusteellisesti. Oltiin siis loppuyöstä todella rentoina.

Tapon yritys hampurilaiseksi naamioituneena (mittakaavaa antamassa röökiaski ja puliukko)

Aamulla junaa alle ja kohti Lahtea, josta pummasin kyydin Joensuuhun Apulannan bussissa. Tämä Ilosaarihan oli siis poikkeuksellinen siinä mielessä että olin ihan puhtaasti hengailumiehenä mukana. Ei siis yhtään Oikeita Hommia, vaan scenetystä koko rahalla. Noh, bussimatka menee mukavasti normihommissa, lappari-DVD:tä ja horinaa. Paikanpäällä sitten majoittuminen Dunces-Makon residenssiin keskustaan ja sitten pöhinää. Muutama bändikin tulee kai nähtyä. Apulanta toimii taas loistavasti, erityisesti hieno Riki Sorsa/Scorpions –accapellaspektaakkeli menee varteen täysillä. Ja hauskaa nähdä kerrankin Sammio oikeissa töissä, eli backlinerinä. Sitä juoksemisen määrää. Yön tuntena siirrytään viel hetkeksi Hotelli Kimmelin vippitilaan ja Joensin kera joen rantaan valomerkin jälkeen jorisemaan ennen kuin uni kohtaa matkalaisen.

Pappa, Dunces ja Herra Hakkarainen poseeraavat kuin oikeatkin rokkarit...

Seuraavana päivänä samaa rataa, tuttuja moikkaillaan. Illemmalla sitten parin biisin vierailu Duncesin keikalla murahtamassa. Hauskaa oli. Ja pojilla oli pommeja. Amerikkaa. Porcupine Tree oli aivan loistava, kyynel silmässä tuli diggailtua amerikanprogea. Että voikin orkka toimia livenä. Ja sen jälkeen siirryttiin seuraamaan HIMmeliä Nevalaisen Juliuksen ja Syden kera. Onhan se vaan hieno bändi se Villen koplakin. Suuntaa otetaan seuraavaksi kohti Jäähallin Metalliklubia, jonne Liiton veli Joffe hoitaa pojille sisäänpääsyn. Kiitokset. Impukkaa ei ehditty näkemään, mutta Amorphis korjaa potin kyllä 6-0. Aivan sumean kova keikka, hittiä pukkaa toisen perään, soundi on helvetin hyvä ja rastapää on livenä kyl oikeasti hyvä laulaja. Ja showmies. Rispektiä. Trollit vetää sit aika tavalla harventuneelle yleisölle perusvarman setin, hyvä meininki vaikka soundi aika helvetillistä puuroa tuppaa olemaankin. Mukavaa huomata et jätkillä on loistava meno eikä itselläkään ole kyl toisaalta yhtään ikävä noihin hommiin. Rok. Sitten taas hortoillaan Makon kämpille ja unille. Sunnuntaina on pizzapäivä ja taaskaan festarimeno ei enää maistu, joten juna jyskyttää vanhaa ystävää ja meitsi silpaisee Tsadiin kotihommiin.

10.-11.8. Viikate, Kauhajoki-Kaustinen

Viikonloppu V:n messissä Pohojanmaalla. Selkeästi asiahommia. Alun matkanteko käy hiukka voimille, aamulla viideltä pystyyn, mökiltä taksilla Kerimäelle, sieltä bussilla Savonlinna ja Mikkelin kautta Lahteen josta hyppään punakoneeseen. Tapahtumaköyhän bussimatkan jälkeen Art Rock Cafe ja roudaus. Ja kylläpä on taas herkkää olla liikkeellä omalla PA:lla. (Tai siis Turkuaudion kamoista kasatulla vara-varasetillä). Rakkaudesta raskaisiin puulaatikoihin. Muutaman tunnin punnerruksen jälkeen saadaan purkit pystyyn ja V tsekattua. Läjä on kyllä oikein hyväsoundinen, klubi on vaan taasen sitä perinteistä ”ilman hyppäämistä tassu kattoon” –sarjaa ja sähkösuunnitelman on tehnyt joku CP-vammainen oranki. Eli jo alussa varoitellaan ettei takahuoneen saunaa saa pitää päällä samaan aikaan PA:n kanssa. Jep. Ja sitten pamahtaakin jo sähköt. Ja uudestaan. Ja uudestaan. Lopputilanteessa klubi on auki, valot eivät toimi kuten eivät myöskään oluthanat, kylmälaitteista puhumattakaan. Tai soittokamoista. Paikalle soitetaan sähkäri joka tekee hiki hatussa tunnin duunia ja saa laitettua virrat päälle, mutta aika miehekkäällä virityksellä. Aika profen näköistä on se kun sähkäri roikkuu tikkailla ulkoseinällä, lyö nyrkillä sähkörasian kylkeen ja virrat kosahtaa päälle. Näin lakeuksilla. Lohtua suovat ainoastaan paikan klubihinnat (valkovenäläiset 3 euroa) ja sitä rataa. Noh, keikka saadaan kuitenkin alkuun melkein ajoissa, soundi asettuu loppupeleissä aikas asialliseksi. Keikka on loppupeleissä taas varmaa V:tä, Kallen välispiikit ovat kesän aikana saavuttaneet entistä psykedeelisempiä sfäärejä, eli mieshän tykittää biisien välissä sellaista tajunnanvirtaa että pohojammaalais-karjakko on ihmeissään. Keikan jälkeen pikainen purku, oneksi täällä on roudaus aivan loistavasti järjestetty, lavan sivussa olevasta ovesta suoraan bussin perseeseen. Kun bussi on pakattu, sikiää taasen ajatus vienosta juopottelusessiosta ”kun ei oo pitkiin aikoihin oltu”. Niinpä allekirjoittanut, Kalle, leskine ja Valomaanikko siirtyvät muiden poistuttua hotellille bussitiloihin Jägermeisterin, Jallun ja Dissectionin pariin. Melkoista örinää aamuun asti. Eli hotellille ei sitten päästä. Mutta kesällä onkin mukavaa nukkua viileässä linjurissa. Sikeää on uni.

Aamulla (no siis puoliltapäivin) herätessä on olo mitä messevin, kaupasta hiukka parannusta eli yoghurttia, hedelmiä, leiväntynkää...ja nokka kohti Kaustista. Lappari-DVD:tä, horinaa, onneksi matkaa ei oo kuin se 150 km. Perillä ollaan siis enempi kuin ajoissa. Roudaus sujuukin sitten puarille kätevästi ja huomattavan nopeasti, joskin olo on kuin jyrän alle jääneellä ja aamiainen tulee nieleskeltyä useaankin otteeseen takaisin alas. Kalliista sapuskoista ei luovuta! Kaapelointiin, kasaamiseen ja soundtsekkiin ei saada liikoja aikoja hukattua (vaikka herrat V:n haluavatkin treenailla yhtä uutta kappaletta illan esitykseen), ja showtime on vasta yöllä, joten suuntaamme muutamaksi tunniksi paikallispromoottorin osoittamaan viihtyisään omakotitaloon saunomahommiin ja muutenkin rentoutumaan. Mahtavuutta. Suomidiscoa ja Jaakko Tepon lavakomiikkaa kuunneltiin. Matkalla keikkapaikalle alkoi juttu taas saavuttaa aika sfäärejä, muttei sentään vielä tällä keikalla kuultu suunniteltuja ”Iltaa ruusukorvat, hiertääkö trikoot?” –välispiikkejä. Onnistuneen keikan lopuksi tosin pamautettiin PA:sta totutun Aulis Kaakon sijasta KOM –teatterin iki-ihana Balladi Toveri Viljasesta ihan Kaustisen vahvan IKL-perinteen kunniaksi. ”Me olimme kommunisteja, ja olemme vieläkin” ei saavuttanut paikallisastujissa suurta suosiota, jollei ny sitten isompia aggressioitakaan. Enempi aggressiiviseksi heittäytyi yksi paikallinen myöhäisteini joka koki tulleensa loukatuksi koska tyttölapsi jota hän oli yrittänyt ”pokata koko helevetin illan, ainakin kolme kertaa” halusi mieluummin jutella rokkipoikain kanssa. Kädenvääntö- ja painihaasteet jäivät kuitenkin huomiotta ja siirryimme kantohommiin parin tasoittavan jälkeen. Ja hienoisen nokan tuhinan jälkeen silpaistiinkin muutama tunti etelään, keksittiin uusia virkistäviä matkadrinkkejä ja joristiin taasen sekavia. Aamulla Veli Kaarle majoitti väsyneen äänianteron viel sohvannurkkaan pariksi tunniksi ennen kuin allekirjoittanut jatkoi matkaa lomailemaan maaseudulle kummilasten tykö. Hyvää perusreissua, rakkaudesta rakkaisiin puulaatikoihin.

16.-17.8. Tarot, On The Rocks Helsinki-Rupla, Kuopio

Jessöör. Kuopion sedät meinasivat sitten kuvata oikein DVD –julkaisun. Viimeinkin. Orkesterihan on kuulunut papan suursuosikkeihin jo sieltä hamalta teiniaikojen kahdeksankymmentäluvulta. Eli pakkohan tällainen kulttuuritilaisuus on pakko todistaa. Hyvissä ajoin suoritin vaihtokaupan roudausapu/kyyti Kuopioon Zacharyn kanssa, ja reissu alkoikin kotoisasta On The Rocksista torstai-iltana. Keikka oli Tarot –tyyliin aivan helvetin hyvä, ja luola täynnä. Yöllä sitten kasataan helvetinmoisessa sateessa romut autoon ja porhalletaan kohti Kuopiota. Hiukka juopottelua, huonoa unta ja perussettiä. Päivällä sitten Kuopiossa roudausta, Ewon kanssa juopoittelua ja terasseilua. Maailman parhaita muikkujakin käydään syömässä ja franskan tutuille esitellään Kuopiota ja opetetaan Suomenkieltä.

Keikka on sitten niin helevetin kova, pari tuntia hittejä koko uran ajalta ihan helvetinmoisella otteella ja sydämellä. Ja tunnelma Ruplassa on aivan vertaansa vailla, yleisö elää mukana. Like kaikki tekniikastakin ovat mukana liki talkoohengessä, hyvän asian puolesta. Yksi kesän huippukohta, ehdottomasti. Yöllä vielä kevyt Henkan valtaus ennenkuin hotelli kutsuu ja unijukka iskee. Metal ynnä rock.

Tapio Ei Sammu Koskaan (Ja jaksaa Rollokin bailata...)

6.-8.7 Simerock, Rovaniemi

Päivä 1

Ja eihän sitä ihminen unta kaipaa...Nightlifen kuolometallikeikalta kotiin palattua hetken horroksen jälkeen klo 5 kirkuen ylös sohvasta, reppu niskaan ja kumijalalla Helsinki-Vantaalle. Eli suuntana siis napapiiri ja Simen nimikkofestari. Mikäs siinä, jostain kumman syystä Oddi ja Sime pyysivät sitten juontajaksi juhlille. Vahvaa...mutta joo, lentokentällä tapaankin idän suuren äänivelhon ynnä –mogulin Miitrin, joka on ajanut läpi yön Imatralta tonteille, ja suuntana samat juhlat. Aamusumpit juodaan ja mukavia horistaan. Piakkoin paikalle valuvat myös Mokomat Oksu-Antin ohjastamina. ja mukavaa, jotenkin kuvittelen että eihän ny Rolloon mene aamulla kuin yksi kone. Ja juu, pojat ovatkin menossa eri yhtiöllä ja meitsi meinaa kuulumistenvaihdon takia myöhästyä koneesta. Henkilökunta on käpynä ja meikää hävettää...sori. Mutta matkaan päästään ja hetken torkkujen jälkeen ollaankin perillän...pitäisi enemmän käyttää Suomen lentoliikennettä hyväksi. Jos joku muu maksaa.

Kentällä odottelee Roin kaunein kuski Kirsi, joka heittää hotellille (hetken etsimisen jälkeen jopa oikealle), jossa (luonnollisesti) ensimmäiset tutut tulevat jo respassa vastaan. Erittäin voimallisessa laidassa aamiaiselta saapuvat Laurila ja Sammio höpöttävät jotain aamujalluista ja torkuista, mutta jään silti selvittelemään respaan huonevarausta. Noh, huone löytyy viimein ja käyn ottamassa viiden minuutin selän, ja suuntaan kauppaan hankkimaan muutamia pikkuvarusteita viikonlopuksi, ehtiihän täs viel ottamaan unetkin ennen festarialueelle menoa. Ja paskat. Miitri, Oksu ja lukuisia Mokoma- ja Stamina-soittoniekkoja on päässyt perille ja linnoittautunut vastapäiselle terassille. Eli tervetuliaislonkeroille. Ja oluille. Ja toisille lonkeroille. Aika hyvät nokoset joo. Ja kauppareissut. Mutta hauskaa alkaa olla koko rahalla. Puolenpäivän jälkeen pistäydyn alueella, haen passit sun muut ja palailen hotlalle...jossa meininki on tunnissa voimistunut huomattavasti. Apulannat ovat paikalla ja houkuttelevat mukaan paintball-kaupunkisotaan. Hitto että sovinkin juontomeetingin liian pikaiseen. Mutta saavat vastusta pikaisesti kasatusta Liiton joukkueesta. Joka näemmä olikin sitten melko voittoisa. Asiaa.

Juontajia kuvassa (taustalla mittakaavaa antamassa ruotsalainen roudari)

Sitten onkin juontoryhmän palaveri (juodaan tsajua ja tutustutaan) ja kyllähän ensi tapaamisella on selkeää että näiden immeisten kanssa tulee hauskaa (suuret kiitokset Jean, Hannamari ja Markus, ihmisistä parhaimmat) koko rahalla. Eli kolme päivää huutoa ja löysiä juttuja kolmelta lavalta. Hoituu. parhauttahan näillä festareilla oli sitten se tosiasia että tuttuja soittaa joka toisessa orkassa eli pientä bailauksen makua on ilmassa. Ensimmäinen päivä menee suht itäpuolen metallimiesten hallitsemana. Mokoma, Deathchain ja Stam1na kiskovat kaikki niin perkeleen kovat keikat että alta pois. Kunniamaininta menee selkeästi eräälle nimeltämainitsemattomalle Lemiläisen nuoriso-orkesterin basistille joka tekee tyylikkäimmän vuoristoratajurrin vuorokauden sisällä. Selvästä miehestä kommunikaatiokatkokseen ja sammuksista helevetin kovaan keikkaan ja taas puhekyvyttömäksi noin 12 tunnin sisällä. Kyllä nuoret tuntuu jaksavan. Asiaa. Rollon omat nuoret Naiv kiskoo kanssa ihan tappokeikan, tästä bändistä tulee viel paljon, sanokee miun sanoneen. CMX on pitkästä aikaa varsin mainio. Punkilla mennään. Ja aseveljien Klamydian aikana allekirjoittanutkin pääsee taasen lavalle huutamaan taustoja ”Pohjanmaalla” –biisiin. Mukavata. Vesku yrittää viel tanssittaa mutta homosille en hälle rupea, pohojanmaalaiseksi en haluu kelevata. Illan päättää Lauri Tähkä joka on kyl ihan paskaa musaa, mutta vastentahtoisesti on pakko myöntää että varsin viihdyttävä livebändihän tää kyl on. Ja toimii. Ja yleisön joukossa ei ole yksikään poski eikä Libresse kuivana. Mutta Kirsin kyytiin kohta hyppäämme ja Rollon yöhön katoamme. Iltaa leimaa ja hallitsee Deathchainin jamppojen eli poikani Korsen ja Juhan JATKUVA ja äänekäs Zachary Hietala –imitaatio ja Kuosmas-vitsien kerronta. Se on hauskaa, se onko eikö? Saatanan kalakukot. Aamuyöllä Pappa joutuu viel verestämään suostuttelutaitojaan koska Hotellin henkilökunta ei meinaa laskea aamun valjetessä paria varsin liikuttuneessa tilassa olevaa Lemin Jamppaa takaisin sisään, munasillaan ja äänekkäitä kun ny sattuvat olevan. Kireetä. Pari tuntia untakin ehtii aamun tunteina ottamaan. Melkein. No puolitoista. Unta kuiteski.

Päivä 2

Ja ylös kirkuen kun aamiaista ei enää tarjoilla. Nopea jallunaksu korvaa munat ja pekonit ja hirveällä kiireellä taas kohti festarialuetta. Onneksi Sime ja Oddi ovat järjestäneet asian kuntoon ja festarin bäkkäriteltta ei ole ainoastaan viihtyisä vaan myös palvelu pelaa safkan ja lonkeron muodossa. Pian on virvottu kroppa huutokuntoon. Ja päivän aloittaakin Swallow The Sun. Parhautta. BJBB Plays AC/DC on sen verta australialaista menoa et joutuu diggailemaan ihan rahvaan puolellakin. TNT ja dainamait! PMMP on jostain kumman syystä muodostunut meikän lemppariksi tämän kesän aikana, hieno livebändi ja aika kiemuraa progea noin lavalla. Ja tytöt vetää ihan suvereenisti ja hyvällä huumorintajulla. Veli Paloheimo toimii kuin junan vessa ja tytöillä on taasen pöksynvaihdon aika. Ei sieltä mistä aita on matalin vaan sieltä missä portit ovat auki. Keli ei kyllä suosi näitä juhlia vaan lämpötila huitelee siinä kymmenen asteen hujakoilla koko päivän. Kivaa, varsinkin kun jätin mm. pitkät housut, hupparin ja takin kotio. Säihkysääret kohmeessa vedetään. Diablo toimii kuten aina, veljet Viikate kiskoo niin perkeleen kovan keikan että vanhakin on ihmeissään. Tapahtunutta juhlistetaan bäkkärille parkkeeratussa saunabussissa (puulämmitteinen vielä!) naksujen ja karaoken voimalla. Erityisesti kallen ”Kaksi vanhaa Tukkijätkää” ja duettona vedetty Jaakko Teppo –kavalkadi jäävät mieleen mutta onneksi taltioimatta jälkipolville. Apikset vielä tykittävät totuttuun tapaan ennenkuin otamma taasen kumijalan alle ja hivautamme Diablon Aatun ja sekalaisen seurakunnan kera kohti Rollon yöelämää. Ja jostain kumman syystä (kauniin paikallisneidon ohjaamana) päädymme paikalliseen Onnelaan. Näin söimme periaatteet, koska olen aiemmin melko tiukasti onnistunut välttämään Sedulat tyystin. Mukavaa ja jurrista kuitenkin on, ja jatkoillekin ed. main. neidin luokse päädytään. ja hotellille päästään suoraan aamiaispöytään, kuten Dawn Patrol Fraternityn tapaan kuuluu. Untakin onnistun tällä kertaa ottamaan sen pari tuntia, ennenkuin on taas suunnattava juhlille.

Päivä 3

Sunnuntai on jos mahdollista vieläkin kylmempi kuin edelliset päivät, ja alkaa oikeasti välillä tulemaan suru puseroon (siihen ainoaan)...kohokohtia on oikeastaan muutama, muuten päivä on jo hiukka voipunut ja ilma lannistaa nopiasti. Hannibal Ja Soppa toimii kympillä, vaikken mikään ihan älytön suamiräbäytysfani olekkaan. Näillä Lapin Gangstoilla on vaan tuo sana niin hallussa et vanhakin innostuu. Hevi-Arin bändi on tulessa, Servo on nero ja Hurriganes ihan paska. Tää kyl miun mielestä vaikuttaa enemmän jo nekrofilialta kuin keikkatilanteelta. Mut yleisö diggaa ja miusta ei tartte piitata. Meno muuttuu ”hiukka” kun Remieuxin jälkeen lavalle kapuaa Tarot. Lavan sivussa on kiva kuunnella poppisoittajien ihmettelyä Speden soittotyylistä: ”Vittu, JOKU on tajunnut et rummut ovat lyömäsoitin!” Keikka on ihan kuningasta, kuten useimmiten Tarotilla on. Hanoit kiskaisee loppuun viel oksat pois ranskanpullasta ja rokit toimii. Huomaa et mustolaispojan kannattaa vetää keikkoja selvempänä, koska ilman sitä kemiallista aamutakkia mies on ihan oikeasti niin saatanan kova rokkikitaristi ettei paremmasta väliä. Ja lavan sivustassa Suomen pienin backlineri Mehtis pitää homman ojennuksessa kuten aina. Keikkojen jälkeen joutuu kipaisemaan hotlalle koisaamaan ja jättämään lopetuskemuilut väliin, sillä aamulla on pakko ehtiä koneeseen ja suoraan kentältä duuniin. Herkkua on se. Mutta hyvä oli tääkin reissu, iso kiitos kaikille uusille ja vanhoille tuttavuuksille, erityisesti juontajatovereille ja legendaarisen Moskun legendaariselle pojanpojalle Jorelle, joka onnistuu pitämään papan promillet korkealla viinatehtaansa mainiolla tuotteella. Ja ollen myös mahtava mies kaikinpuolin. Ja muille Rollon immeisille tasapuolisesti, ensi vuonna uudestaan.

keskiviikko 1. elokuuta 2007

Kuolometallia vähän vahingossa...

To 5.7 Helsinki, Nightlife - Nunslaughter (USA) , Nominon, Slugathor, Kataplexia

Miun pitäisi oikeasti opetella se "EI" -sana. Olin jo suunnitellut että tämä ilta lepuutetaan ja pakkaillaan hiukka kamoja Lappiin lähtöä varten. Toisin kävi. Olin sanonut jo aiemmin et jätän tämän keikan tekemättä ja voisi MW hankkia jonkun toisen miksuutushenkilön paikalle. Pistäytyisin vaan duunin jälkeen vilkaisemassa että kamat on kasassa ja toimii. No. Kipaisen tontille kuuden hujakoilla (keikan piti alkaa klo 21) ja liki mitään ei ole tehty. Pojat ovat saaneet dB:t tolpan nokkiin ja that's it. Kukaan ei oikein tunnu tietävän mistään mitään, illalle varattu miksauspoika soittaa rumpuja yhdessä orkassa ja kertoo hiukka joskus opiskelleensa alaa. Tarjoaa ekana Opus 69:ä virveliin. Tuota...kassotaas uusiksi tämä. OK, jos mie sitten autan kamat pystyyn että joku ehtii joskus jotain soittaakin. Kauhealla kiireellä piuhaa ristiin, mikkejä kiinni, jonkunnäköistä äänenpaineen ja -laadun tarkkailua käyntiin ja kello juoksee nopeammin kuin minä. Joillakin tuntuu hermo kiristyvän, miulla kanssa koska muutama aikas tärkeä palikka puuttuu kaapista jonne ne Tuskan aikaan varmasti jäi. Vittu. Tässä vaiheessa paikalle ampuu vielä yksi illan miksaajaksi pyydetty hahmo, jolle nyt ei täs vaiheessa enää liiemmin duunia riitä (kiitti kuiteski solidaarisuudesta.) Jollain kumman puskemisella saadaan homma tulille ajoissa, josta iso kiitos kuitenkin nuoremmalle ja vanhemmalle miksauskollegalle (sori mut ei miul jää nimet päähän...) ja amerikantappajille, jotka paljastuvat varsin lungeiksi aikuisiksi soittomiehiksi. Ainoa asia josta joudun konahtamaan on rumpalin jatkuva tapa nimitellä meikää tittelillä "Sir", joka kuulunee enempi raffinoiduille herrasmiehille. "Dude" kelpaa miulle, saa myös käyttää kunnianimeä "The Dude" jos oikein tykkää. (Kelpaa ne valkovenäläiset ja keilaus miulkii...) Tässä vaiheessa taitaa olla turha enää pyristellä kun kello on jo liikaa. Jäänpähän miksuuttamaan keikat pois poikkeen, saapahan Lapinreissulle taskurahoja juotavaksi.
Noh, tanssit alkavat ajoissa, ja Kataplexian etelän herrasmiehet savustavatkin varsin napakkaa, teknistä dördsiä taidolla ja tunteella. Toimii. Lauluviemäröijä onnistuu paukkaamaan uuden 69:n hajalle jo puolessavälissä keikkaa...eipä siitä irronnut kuin grilli...jeesusta ympärille ja homma saa jatkua, tutkimme tuhot arjen tullen.
Slugat ryömivät lavalle seuraavaksi kaikkea muuta kuin vienon kalmanhajun saattelemana (missä helvetin kuolleiden matojen paskassa tämä laulumies lavarytkyjään uittaa?!? Meinaa vanhalta sipistelijältä tupata ykää kurkkuun vaihdon aikana...) ja tylyttää puoli tuntia UG-kuoloaan. Ei oikein miun bändi. Soitto ei oikein kestä kasassa mutta yleisö diggaa. Hyvä meno kuitenkin.
Nominonin aikana meinaa jo korva väsyä mutta kai se ihan jees tuli ulos. Ihan jees perusmättöä. Pitänee tutustua paremmin tuoreemmalla päällä.
Ja hyväksi lopuksi amerikan pojat lavalle. Ja vittu kun voi toimia! Takana olevat kilometrit kuuluu soitossa ja kipeästä huumorista tulee voimallisesti mieleen vanha lemppari Macabre. Varsinkin rumpali/huutaja tykittää isolla kädellä ja lavaspiikkinsä vienossa kipeydessään ovat aivan ykkösketjua. Tässähän vanhakin piristyy. Pidemmänkin setin olisi jaksanut kattoa, mutta nyt jäi kyllä todella hyvä boogie. Metal!
Ja sitten taas mukaviin hommiin. Kasailen hirveällä fortella kamat nippuun paidanselkä märkänä ja katson että poikat saavat omansakin helevettiin. Vaikka silmässä painaa jo uni, nappaan viel yhden kylmän miellyttävässä naisseurassa ennen kuin suuntaan tossut taiteilija-asunnolle. Nopea suihku, kamoja reppuun ja kello onkin reippaasti yli kolme kun torkahdan hetkeksi sohvan nurkkaan.

torstai 19. heinäkuuta 2007

Tuskaista toimintaa...taas!

28.6.07 Tuska Warm Up, Tavastia, Helsinki

Jumalauta! Se on sitten taas jokavuotisen hevihelvetin aika. Duunista päästyä käyn pudottamassa Nightlifeen Kallioon syssymmällä paikalle tulevan kiinteän PA:n paikoille korvaavaa läjää, eli hetki taas ihania laatikoita, joista Alankokin jo 90-luvulla lauleskeli. Illaksi ei ole mitään erikoisempaa hommaa, joten vanin keula kääntyy Tavastialle jossa vietetään lämminhenkistä perhejuhlaa. Lavalle meinaavat astua Viikatteen pojat ja Rautiaisen Timppa yhtyeineen. Kierona miehenä tuuppaan pakettiauton kylmästi Tavan eteen ja peruutan mahdollisimman kiinni V:n punakoneen keulaan kiinni. Kyllä tästä joku parkkipirkko hämääntyy ja luulee että auto olisi oikeasta syystäkin paikalla.
Sisällä alkaa taasen pitkällinen moikkausseremonia, Rautiasen miähiä ei olekaan tavannut pitkiin aikoihin. Kupposia kuumaa nautiskellaan ja vaihdetaan kuulumisia. Kun poikat aloittavat soundcheckinsa siirrymme Kaarlen kanssa Ilveksen puolelle yksille kylmille ja jupisemaan suomipunkin nykytilasta. Paikalle hiipuu myös Martikaisen Jarkko jota ei enää, maalaisherra kun on, kovin useasti tapaile. Seuraan liittyy myös tuo Suomen bändibussikuskien Triple H, Ahlgrenin Ile. Liiton mies jonka suhtautuminen bussissa nököttävien poppareiden sekoiluihin ja keulimisiin on jo muodostunut selkeäksi legendaksi. Mitäs yhteistä on popparilla ja rannekellolla? Ei sitten yhtään vitun mitään. Niinpä.
Rautiainen aloittaa keikkansa kymmenen kanttuuseen kuin varkain, ja kyllähän tämä taas toimii. Petosalmikin on palannut ruotuun ja kyllähän se on hienoa seurata jynktologian maisteria taas tosihommissa. Hittiä tulee toisen perään ja meinaa toimia. Ja rummuissa tietysti (lehtitietojen mukaan) Suomen persaukisin rumpali ja Sechuanin hyvä ihminen, Lammen Jussi, jonka groovea on aina kiva kuunnella. Keikan loppuun vielä allekirjoittanutkin huudetaan lavalle ja niinpäs taas pääsee vetämään vanhaa Lyijykomppania -hittiä Jaloviinamiestä. Ja heti kun riffi lähtee liikkeelle, tulee vanhasta muistista ihan selkeän krapulainen olo. Oli se melkoista rallia aikoinaan.
Viikate vetää perusvarman setin ja kyllähän se soundaa loistavalta kun on oikeat miehet puikoissa. Keikan jälkeen joristaan viel takahuonetiloissa hetki mukavia, ja sitten kohti kotia. Allekirjoittanutkin onnistuu kieltäytymään runsaista jatkobaarikyselyistä koska aamulla on taas oltava sorvin ääressä hyvissä ajoin. Pistäydytään vielä bassotaiteilija Ursinin kanssa yökahveella ja sitten kuulaa tyynyyn. Huomenna alkaa juoksu.

29.6.07 Tuska Open Air, Helsinki

Alkuperäinen plaani oli suorastaan loistava. Vapaata koko Tuskan ajan, ekaa kertaa monen vuoteen. Lauantai-iltana Ajattaran miksaus Nosturilla ja lisää biletystä. Ja kuinkas sitten kävikään? Piakkoin on varmaan yritettävä oppia sanomaan ei johonkin. Ensin aamulla duuniin, päivä melko hektistä kitaranmyyntiä ja tietokoneongelmien kanssa painiskelua, iltapäivällä kiireen vilkkaa Nightlifeen kasaamaan PA:ta pystyyn ja vireeseen. Sieltä Virgin Oiliin ratikalla, Hassinen soitteli aiemmin ja tarvitsi Blakelle kitarateknikkoa...en sanonut ei. Kassellaan nopeasti poikain vehkeet läpi, horistaan scheissea ja sitten kipikopi Kaisaniemen puistoa kohden. Passin saaminen kestää hetkisen parin väärinkäsityksen vuoksi tovin, no, onpahan aikaa notkua portilla ja moikkailla tuttuja. Onneksi veli Vesku, Ajattaran kitarataiteilija ja bänditoveri Blood Royalista jeesii selvittämisessä ja eipä aikaakaan kun istumme VIP -baarissa nauttimassa kylmiä lonkeroita. Ilta menee normihommissa, hengausta, tuhat ja neljä tuttua ympäri maailman moikattavana, perusmeno. Immortaliakin ennätetään jossain vaiheessa väijyä, mutta ei nyt oikein norjalainen nokisuus jaksa innostaa kirkkaassa ilta-auringossa. Fuck The Sun! sanoo Blashyrkhin mies ja me jatkamme vaeltelua. Ja pianhan tuo alkaa olla aika suunnata nokka kohti Virgin Oilia ja hommiin. Tai no...kevyttä kitarankantelua pikkupäissäänhän tämä enemmänkin on.
Vielä minuutti ennen Blaken lähtöä on kaikki loistavasti. Kaikki toimii, bändi on hyvällä tuulella....ja sitten tulee keikan aika. Kitarataiteilija Sami onnistuu ensimmäisellä kosketuksella polkaisemaan hienon multieffupaavonsa ns. pillun päreiksi ja rouhiminen loppuu siihen. Ei muuta kuin Korgista piuhaa irti ja taas mennään. Piuhaa vaihdellaan kyllä reiästä toiseen sitten pitkin keikkaa, ja kyllähän se siitä. Yleisö on pähkinöinä ja apinanpaskana, hyvältä soundaa ja kyllähän tää nyt on yksi niitä Suomen kovimpia liveakteja, ei kysyttävää? Keikan loppu saakin sitten hiukka traagisemman käänteen kun Veli Hassinen päättää lopettaa show'n kuperkeikkaan kitara kaulassa. Marshallin takaa ennätän näkemään kun tossu vilahtaa, ja seuraavassa hetkessä yltäpäältä veressä oleva Sami ojenteleekin kitaraa pois. Virityslapa tapasi otsan ja otsa oli heikompi...Onneksi ripeä henkilökunta saadaan paikalle pikaisesti, ja pää teipattua. Pahalta se kyllä näytti hetken aikaa. Noh, kamat pussiin ja muutamien jälkeisdrinkkien loputtua tossu horjahdellen yöbussille ja kotiin, koska huomennahan on...arvasitte oikein, normipäivä.

30.6.07 Tuska Open Air, Helsinki

Ja normipäivähän alkaa kahden aikaan iltapäivällä varsin vapisten ja jaffan voimalla. Tää on taas niin tätä. Noh, hetken selviytymisen jälkeen ratikkaan ja kohti Virgin Oilia. Talonmiehen hommia olisi tämä ilta, ja tykitystä sen verta kuin pää kestää. Ja sehän kestää. Iltapäivä menee totutusti PA:ta viritellessä, poppareita odotellessa, pizzaa ynnä lonkeroa nauttiessa ja äänenpaineen ja -laadun tarkituksissa. Aikataulu on rauhallinen, ja saadaankin soundtsekit valmiiksi ihan ihmisten ajoissa. Suurempia ongelmia ei löydy, Virginin läjähän kyllä toimii aina ihan kelvosti. Pienen monitorikierron etsintään menee hetki, mutta sieltä senkin saa napitettua hevokkoon. Ja sitten taas tossua alle ja puistoon scenettämään toviksi.
Tuttuja löytyykin taas, lonkeroita kumoillaan ja selkiä taputellaan. Isis toimii oikein mainiosti mutta ei se vaan tuommoinen tunnelmointi ole parhaimmillaan isolla festarilavalla suulberin paisteessa. Emperor onkin sitten sen verta nokista että iskäkin uskaltautuu yleisöön ja kyllähän se nyt jumalauta toimii kuin takkatikku stavekirkon nurkan alla. Aivan kuninkaallista menoa. Kiertuepoikani JP:n keralla otetaan tuikut ja hoilataan sitä Thuspakethenightspirittiä niin että ääni meinaa lähteä kokonaan. Rokrok. Empun lopetettua onkin sitten taas jo hoppu duunihommiin ja sit mentiin.
Virginiin ehtii jo ihan kelpo määrä porukkaa kun legendaarinen tähtähmitähähcorepoppoo Cause For Effect kapuaa lavalle ja raapii puolisen tuntia sen verta tanakkaa jatsia että yleisö ei toivu aivan heti. Enkä miekään. Äimänä jo siitä eka kerrasta joku vuosi takaperin kun Parta-Sami lahjoitti miulle näiden ekan lätyn perusteella "Jätkä tykkää tästä AIVAN varmasti"...ja näin kävi.
Sitten seuraa miulle tuntemattomampaa kauraa eli Domination Black. Aivan vitun hyvä. Perinnetietoista hevanderia hyvällä laulajalla ja hyvillä biiseillä. Toimii. Itsellä on alussa hiukka ongelmia vokaalien kuuluvuuden kanssa koska vaihtamaan lennossa hajonneen kompuran tilalle uuden. Ku ehän mie tajunnu et se siitä kompurasta oli kiinni. Mut kyl se sieltä löytyy. Hyvä meno.
Välillä olen itse jo siirtynyt valkovenäläiseen ja lavalle nousevat Göteborgin hullut eli MAN. Mukavia miehiä ja toimii livenä mut ei ihan miun kamaa. Ei missään nimessä huono. Vaan jykevä kuin mikä. Ja yleisökin tuntuu arvostavan. Ja panteraa tulee viel ylimääräisenä et pittikin saadaan aikaan. Wall of deathia ei kuitenkaan synny eli illan bodycount on vielkin pyöreä nolla. Metal.
Kun illan päämiehet eli Torture Killer kapuaa mutiloitujen haudasta framille, alkaa meno olla ns. katossa, ja Tonykin kantaa meikälle lonkeroita oikein jonossa. Voiton puolella ollaan ja kyllä tämmöinen visvaisempi dörtsi potkii kun sen oikein hyvin soittaa. Loisto bändi, vaikka Chris Brnes onkin vieläkin pussy. No, amerikan pelleä ei ilta kaipaa vaan suomen poikat tykittävät sen verta ankarastio et tähän on hyvä lopettaa. Ja aloittaa ite assii.
Ja asiahan aloitetaan takahuonetiloissa Talevan kanssa ns. jallun korkkauksella. Duunia on painettu ja oltu eli ny voi hiukka porottaa. Virginin sulkeutuessa parkkeeraamme hanurimme baarin ulkoportaille, mukana on koko MANin poppoo ja lukuisa joukko muuta sotaväkeä. Jatkothan tästä syntyy. Toverien luokse Töölöön useammalla taksilla, viinaa erinäisistä paikoista ja superdisko käyntiin. Jatkojen jatkot alkavat aamuyhdeksältä Pub Peten terassilla sen auettua, ja loppuvat kymmeneltä kun henkilökunta lopettaa meille tarjoilun. Tässä vaiheessa alkaa koti kutsua ja suuntaan kohti kotia ja unia. Ja illalla herätessä olo on sellainen ettei festareille jaksa lähteä. Mutta hyvät tuskat. Taas kerran. Ensi vuonna uusiksi jos saamme sinne asti elää.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2007

Välillä bassotaiteiluakin...

13.6.07 Soulgrind, On The Rocks, Helsinki

Elikkäs välillä hevinsoittoakin tarjolla. Harvassahan nämä on taas olleet, ja edessä siis allekirjoittaneen toinen julkinen esiintyminen Soulgrindin bassonvarressa. Ekahan oli keväällä Kajaanissa, josta ei sen enempää (mental note: Älä lupaudu ihan helpolla autokuskiksi paluumatkalle, kun kyydissä ovat nämä miehet ja varsinkin nainen) kerrottavaa ole. Rocks on aina ollut ihan kelpo paikka vetää, eikä paineita juurikaan ole, suurena vitutuksenaiheena ainoastaan se, että samaan aikaan vetää Tavastialla vanha suursuosikki Suicidal Tendencies, jonka olisi kernaasti käynyt väijymässä. Tämä tosiasia takaa myös sen ettei illasta ole muodostumassa mitään tajutonta yleisöennätysten rikontaa. Tsekkailut menevät asianmukaisesti pienen odottelun jälkeen, lämppäriltä lainassa oleva Trace Elliotin bassoläjä toimii odotusten vastaisesti aika kelvosti (en ole koskaan voinut sietää kyseisiä vehkeitä...kai vanhemmiten sitten nirsous katoaa...Ei sua valkata tai jiäpi ilman, kuten Kinnusen Terssi aina vakuuttaa). Tsekin jälkeen kotio lepuuttamaan (asiaa soittaa tsadissa) ja illemmalla takaisn paikanpäälle jossa jo lämppänä toimiva Passionworks koputteleekin stagella.
Nooh, en kuulu kohdeyleisöön tälle orkalle, toimii kyllä soitollisesti ja soundillisesti varsin hyvin, mutta ei minun musaa ollenkaan. En tiä, olisinko jo liian kaukana semmoisesta angstisesta taidekoulun tytöstä. Aiempaa kokemusta orkasta ei miulla ole nuottiakaan, mut ihan hyvin tää chattijuontaja vetää (minun mielestä, eriävistä mielipiteistä hiukka tuonnempana...), biisimatsku ei vaan toimi miu mau mukkaa.
Oma keikka menee tänään yhden oluen voimalla, aamulla on lähtö lomahommiin kohti Savoa ja virkeänä pitää olla ratissa. Ennen keikkaa naureskellaan Heikkisen kaa bäkkärillä että onhan ajat muuttuneet; Aikuiset ukot istuvat rokkiluolan savuttomalla backstagella juomassa jaffaa. Kaukana ovat vuosien takaiset juhlat kun alekirjoittanutkin nautti Wizzard -keikkojen yhteydessä sen yhden jallupullon jo lavajuomina. Vanhaksi tulloo.
Keikkahan toimii ihan mallikkaasti, kymmenen kertaa paremmin kuin nolo ensiveto viikkoja aiemmin. Treenaaminen aina välillä kannattaa. Iskäkin onnistuu soitamaan pääasiassa oikeaa biisiä melkein oikeista lokeroista. Ja taas kerran mainittakoon että kyllä tällä ryhmällä on vaan kiva vetää. Harvemmin saa paukuttaa bassoa asiallisemman rumpalin kuin Herra Agathonin kera....se on se yhteys. Keikassa ei siis valittamista, laulutaiteilija Azhemin on nauttinut sen verta lapsenhoitovapaastaan että välispiikeissä meinaa hetkittäin ajatus kadota mutta hommahan toimii kuitenkin. Yleisoäkin on saapunut paikalle enempi kuin se odotettu kolme, ja mukava ilta tästä muodostuu. Tunnin hikoilun jälkeen on aika kumartaa, hengähtää, roudata ja alkaa hiipua kotiin. Lähtiessä narikassa on käynnissä vielä kunnon perinteinen palautekeskustelu, kun nurkassa illalla roudaushenkilönä toiminut rockjumala Micko Hell kertoo elämän, esiintymisen ja laulutaiteen peruskysymyksiä Passionworksin pelokkaan oloiselle laulajalle kuuluvalla äänellä korvaan huutaen ja painottaen joka toista sanaa lampaanlavan kokoisella kädellä huitoen. Olennainen välittyy, sano. Itse suuntaan Schecter selässä yöbussille kuuntelemaan juoppojen huutoa ja parin ystävän innostunutta selitystä Suikkareiden keikan erinomaisuudesta....haistakaapa itte.

Bassopappa

keskiviikko 4. heinäkuuta 2007

Viikate viuhuu poikki Suomen 8.-10.6.2007

PE 8.6.-07 ValtaRock, Harjavalta

Festivaalikesä alussa, more or less. Viikatteen matkaan kävi siis kutsu, Kapteeni ja Nippala olivat muilla teillä ja varamies numero 142 eli allekirjoittanut hätyytettiin pitkästä aikaa FOHi-hommiin. Kesäpäivä on kuin morsian kun hyppään junasta Lahdessa ja pakollisten kättelyjen, tervehdysten ja torvisoiton jälkeen nousen Punaiseen Paholaiseen (tuttu aiemmilta kesiltä mm. Apulautojen liikkuvana bordellona) ja aloitamme matkustuksen kohti Harjavaltaa ja Valtarockia. Kunnon ammattimiehenä olin ajatellut jättää hönöttelyt vähemmälle tällä kertaa. Pääsemme MELKEIN Hollolaan ennenkuin Kaarle asemoi kysymyksen: "Otatko yhden kylmän?", ja taas mennään. Matka sujuu rauhallisesti äärinokisen musiikin huutaessa, ja vanha luonnonlaki tuleekin taasen selväksi, mitä synkempi musiikki, sitä varmemmin sää pysyy aurinkoisena. Kerran yritän varovaisesti vaihtaa Dissectionin lomassa soineen Mana Manan hiukka punkimpaan ilmaisuun, mutta siitä ei säiden herra eikä Simeoni tykkää. Matkalla syödään vielä maailman hitainta pikaruokaa ennenkuin bussi kaartaa Harjavallan tapahtumahorisonttiin, ja toiminta alkaa...
Siis mikä toiminta? Koska aikaa on runsaasti, festivaaleilla on tässä vaiheessa enemmän järjestysmiehiä kuin yleisöä, catering ei ole paikalla ja sääkin tuntuu vaihtelevan, parkkeeraamme nurmikolle nauttimaan virvokkeita ja seuraamaan Kaarlen verbaliikkaa muutamaksi tunniksi. Illan aikana seuraan liittyvät puuttuvat lampaat, viimeisenä suomalaisen rock-kitaroinnin Öövini, Arwo. Riemua lisää myös illan päätähtösen Agneksen saapuminen paikalle, pääasiassa siksi että aidolin crewssä vaikuttaa vanha rintamatoveri, legendaarinen tirehtööri Ari "Sumi" Suomi. Terviiset vajhdetaan ja piakkoin päästäänkin hoitamaan illan tanssit aluilleen.
Tekniikka ei ole ollenkaan hassumpaa, asiallinen uudennäväkkä Crestin tiski ja varsin terveeltä (vielä tässä vaiheessa ja asemassa) sundaava PA. Ja Viikatteen kanssa on aina etupäässä helppoa, koska lavalta tulee niin bändin kuin monitoripäällikön puolesta ns. valmista tavaraa. Asiaa. Nopeahko linetsekki, tulee riittävällä paineella ja laadulla, bändikin tuntuu olevan tyytyväinen. Introa pyörimään ja alakulovaroitus on sitten annettu. Muutaman biisin ajan säätelyä ja ei valittamista. Kunnes hyppään miksutinteltasta pihalle ja astun PA -linjalta hiukkasen sivuun. Sitä on sitten sumputettu alapäät mystisesti niin, jotta kolme metriä linjalta sivussa botne katoaa täysin. Wiklundi iskee pintaan mutta tälle nyt ei sitten mitn voi. Keikka on joka tapauksessa loistava, kuten V:llä yleensä tapaavat olla. Ainoa ylläri tulee loppuvaiheessa, koska olen unohtanut täysin vilkaistakkaan Arwon taustalaulun kompuraa. Normaalisti mieshän pistää kauniisti ja korkealta, mutta intoutuu karjaisemaan tunnussanan AJAKAA!!! mikkiin sen verta lemmymäisellä voluumilla, ettei jää kalja-alueellakaan epäselväksi kellekään mitä pitäisi tehdä. Ennenkuin heitämme lusikan nurkkaan se on syytä painaa pohjaan sanoo Kaarle, ja me pojat tilaamme pullon jaloviinaa ja asbestihanskat ja poistumme Fakta Homman tunnarin soidessa takavasemmalle.
Keikkahien kuivuessa maistellaan parit lonkerot, tyhjennetään lava bussin täyttyessä ja ahdistellaan heinäseipäillä kauemmaksi paikallisia, jotka meinaavat liki väkisin raahata voipuneet muusikot yösaunaan mökille joka on "ihan tuossa pikku matkan päässä". Ne on ne pellavanväriset pulisongit kun villitsee naisen kuin nuorukaisenkin. Kiusauksille ei anna periksi kukaan vaan jo kotvasen kuluttua iloinen retkue nousee punaiseen autoon ja suunta nokan kohti Tampereen kaunista kaupunkia ja onnellista yöpymistä rauhallisessa Ilves -hotellissa. Kiitäessämme läpi kesäisen yön Turbonegron soidessa tekee ystävämme Jalo "Jalmari Finne" Viina kierrostaan pienen pöydän ympäri ja suunnitelma alkaa muotoutua: " Eiköhän kuitenkin ihan baarilla viel yhdet?" Houkutusta lisää se, että Tampereella juhlitaan Sauna Open Airia ja kaupunki lienee siis täynnä mitä erilaisimpia pitkätukkia, Tuonelan tienviittoja, roudaushenkilöitä ja muusikonretkuja. Kassit lentävät pikavauhtia huoneisiin ja juoksuaskel kiidättää allekirjoittaneen, Kaarlen ja Simeonin kohti mansehevin mekkaa, Inferno-baaria, jossa tuntuu liki kotoisalta, koskapa joka toinen tuttu Helsingin päästä on löytänyt tiensä samaan ravintolaan. Sitäpaitsi baaritiskin takana juoppoja palvelevat miehet parhaasta päästä, Turmion Kätilöissäkin pahennusta aiheuttava Spekkeli ja aikoinaan Diablossa rummuttanut Mr. Kemppainen. Loppuilta meneekin erinäisiä värillisiä drinkkejä (suosittelemme lakumaitoa eli valkovenäläistä johon on terästykseksi huitaistu salmari sekaan) kaadellessa ja sekavia sopotellessa. Aamuyöllä vaihdetaan vielä sekunti kuulumisia hotellin ovella tuttujen kera, jonka jälkeen aurinko nousee, Papa laskee.

9.-10.6.07 East Rock Biker Meeting, Polvijärvi

Aamukin valkenee kirkkaana, pahanmakuisena ja aivan liian pian. Allekirjoittaneen vielä selvitellessä ajatuksiaan punkan pohjalla, suuntaa toveri Kaarle jo kohti levykauppoja. Mistä tällä miehellä riittää energiaa oikein? Klo 11 liikahtavat pyörät Hatanpään Valtatiellä ja matka kohti itäisen Suomen ihmemaata alkaa. Tiskijukkana toimii Herra K, ja matkahan meneekin suotuisasti pelkästään Motörheadin No Sleepin ja Slayerin tuplaliven parissa. Välillä nautitaan jäätelöä ja lonkeroita, keskustellaan henkevästi elämästä ja musiikista (vieläpä kovalla ja rötisevällä äänellä) ja poltellaan tupakkia erilaisilla bussipysäkeillä. Matka itään tuntuu kestävän liki ikuisuuden, mutta etenee sateiseksi muuttuvan maan läpi sujakasti.
Illansuussa saavutaan viimein Polvijärven Huhmareeseen, parkkeerataan bussi ja nautitaan heti vallan mahdoton päivällinen. Roudaus hoituu näpäkästi mönkkäreillä parkkialueelta pienelle mutta viehättävälle takaisalueelle, ja sitten taas odotellaan. Keli voisi olla parempi mutta tunnelma on lämmin, ollaan sentään Savo-Karjalassa ja festareille on buukattu pelkästään mukavien ihmisten orkestereita. Kuulumisia vaihdellaan Blaken, Subbareiden ja allekirjoittaneen aseveljien, Tohmajärven Duncesin kanssa rennoissa tunnelmissa. Hyvä boogie.
Iloa lisää se tosiseikka, että festivaalin tekniikan lapsenvahtina toimii legendaarinen Jojensuun Kuronen, mualiman mukavin äänimies. Kun Kurppa on paikalla ei tartte miettiä toimiiko vai ei. Toimii aina. Jo Duncesin keikan aikana huomataan että soundi on kohdillaan eikä kysyttävää jää. Ja bändihän on perkele loistava, kunhan vaan poikat saisivat kunnon kustantajan alle niin kohta on keskieuroopan lavoilla tunkua. Blake jurmuuttaa oman settinsä läpi sellaisella raivolla ettei taida jäädä myöskään kellekään seliteltävää. Yleisöä saisi olla enempi, mutta kyllä täällä viihtyy. Sitten aletaankin taas hieromaan V:tä esiintymiskuosiin rauhallisella mutta ripeällä tahdilla. Nopiasti linjat läpi ja eikun Haaskalinnut saalistamaan. Sundi asettuu kohdalleen aikas nopeasti, mutta mikäs on vääntäessä kun orkesteri soundaa lähtötilanteessa jo näin asialliselta. Keikka on taas mahtavuutta ja Kallen välisuplikointi muokkautuu kevyesti festivaalin HD -painotteisuuden takia:" Ja seuraava kappale ei tarkoita että ketään pitäisi syrjiä ja tai jättää pois, vaikka sen nimi onkin Ei Enkeleitä"...Paikalla olleet tanskalaiset Helvetinperkeleet eivät onneksi humalatilaltaan ymmärrä Kymenlaakson pojan jaarittelua. Pian on taas asbestihanskat edessä ja V laskeutuu lauteilta.
Pojat alkavat tehdä pikaista lähtöä, mutta allekirjoittanut huomaa mielenkiintoisen dilemman; A) bussi menee Kouvolaan, josta pitäisi itse vielä päästä Helsinkiin. B) Suomen yöllinen julkinen liikenne on perseestä. Onneksi pikainen tiedustelu takaa Papalle paikan herrojen Sub Urban Triben linjurissa ihan kotiovelle saakka. Tosin hiukka myöhemmin. Noh, jääpähän aikaa hengailuun. Lausun jäähyväiset V:n porukalle, ja pojat suuntavat Kutterin nenän kohti etelää. Itse siirryn tarkkailemaan Subbareiden keikkaa. Toimii. Ja sitten onkin aika hilpaista klubin puolelle, jossa piakkoin aloittelee vanha suosikkiorkkani Melrose. Ja jumankeka että lähteekin. Tarjolla on siis parasta rokkia, hyviä juomia, runsaasti loistoseuraa eli setit suht kunnossa. Bussi liikahtaa vasta puolen viiden aikaan aamulla joten aika hyvässä ehditään olla. Heti lähdön jälkeen kaikki nukkuvat ja allekirjoittanut ottaa vastuulleen bussikuskin hereilläpitämisen eli häiritsemisen huonoilla jutuilla. Suomen läpi tullaan aikas rennoissa meiningeissä ja kun bussi laskee väsyneen miehen kotiovelle (kiitos suuri, pojat!) yhden aikaan sunnuntai-iltapäivänä, alkaa olla ukko valmista kamaa nukkumaan. Siispä suihkun kautta uneen ja koht uusia seikkailuja. Iso kiitos mukana olleille, ja anteeksi kaikki.

Väsypappa