Välillä bassotaiteiluakin...

13.6.07 Soulgrind, On The Rocks, Helsinki

Elikkäs välillä hevinsoittoakin tarjolla. Harvassahan nämä on taas olleet, ja edessä siis allekirjoittaneen toinen julkinen esiintyminen Soulgrindin bassonvarressa. Ekahan oli keväällä Kajaanissa, josta ei sen enempää (mental note: Älä lupaudu ihan helpolla autokuskiksi paluumatkalle, kun kyydissä ovat nämä miehet ja varsinkin nainen) kerrottavaa ole. Rocks on aina ollut ihan kelpo paikka vetää, eikä paineita juurikaan ole, suurena vitutuksenaiheena ainoastaan se, että samaan aikaan vetää Tavastialla vanha suursuosikki Suicidal Tendencies, jonka olisi kernaasti käynyt väijymässä. Tämä tosiasia takaa myös sen ettei illasta ole muodostumassa mitään tajutonta yleisöennätysten rikontaa. Tsekkailut menevät asianmukaisesti pienen odottelun jälkeen, lämppäriltä lainassa oleva Trace Elliotin bassoläjä toimii odotusten vastaisesti aika kelvosti (en ole koskaan voinut sietää kyseisiä vehkeitä...kai vanhemmiten sitten nirsous katoaa...Ei sua valkata tai jiäpi ilman, kuten Kinnusen Terssi aina vakuuttaa). Tsekin jälkeen kotio lepuuttamaan (asiaa soittaa tsadissa) ja illemmalla takaisn paikanpäälle jossa jo lämppänä toimiva Passionworks koputteleekin stagella.
Nooh, en kuulu kohdeyleisöön tälle orkalle, toimii kyllä soitollisesti ja soundillisesti varsin hyvin, mutta ei minun musaa ollenkaan. En tiä, olisinko jo liian kaukana semmoisesta angstisesta taidekoulun tytöstä. Aiempaa kokemusta orkasta ei miulla ole nuottiakaan, mut ihan hyvin tää chattijuontaja vetää (minun mielestä, eriävistä mielipiteistä hiukka tuonnempana...), biisimatsku ei vaan toimi miu mau mukkaa.
Oma keikka menee tänään yhden oluen voimalla, aamulla on lähtö lomahommiin kohti Savoa ja virkeänä pitää olla ratissa. Ennen keikkaa naureskellaan Heikkisen kaa bäkkärillä että onhan ajat muuttuneet; Aikuiset ukot istuvat rokkiluolan savuttomalla backstagella juomassa jaffaa. Kaukana ovat vuosien takaiset juhlat kun alekirjoittanutkin nautti Wizzard -keikkojen yhteydessä sen yhden jallupullon jo lavajuomina. Vanhaksi tulloo.
Keikkahan toimii ihan mallikkaasti, kymmenen kertaa paremmin kuin nolo ensiveto viikkoja aiemmin. Treenaaminen aina välillä kannattaa. Iskäkin onnistuu soitamaan pääasiassa oikeaa biisiä melkein oikeista lokeroista. Ja taas kerran mainittakoon että kyllä tällä ryhmällä on vaan kiva vetää. Harvemmin saa paukuttaa bassoa asiallisemman rumpalin kuin Herra Agathonin kera....se on se yhteys. Keikassa ei siis valittamista, laulutaiteilija Azhemin on nauttinut sen verta lapsenhoitovapaastaan että välispiikeissä meinaa hetkittäin ajatus kadota mutta hommahan toimii kuitenkin. Yleisoäkin on saapunut paikalle enempi kuin se odotettu kolme, ja mukava ilta tästä muodostuu. Tunnin hikoilun jälkeen on aika kumartaa, hengähtää, roudata ja alkaa hiipua kotiin. Lähtiessä narikassa on käynnissä vielä kunnon perinteinen palautekeskustelu, kun nurkassa illalla roudaushenkilönä toiminut rockjumala Micko Hell kertoo elämän, esiintymisen ja laulutaiteen peruskysymyksiä Passionworksin pelokkaan oloiselle laulajalle kuuluvalla äänellä korvaan huutaen ja painottaen joka toista sanaa lampaanlavan kokoisella kädellä huitoen. Olennainen välittyy, sano. Itse suuntaan Schecter selässä yöbussille kuuntelemaan juoppojen huutoa ja parin ystävän innostunutta selitystä Suikkareiden keikan erinomaisuudesta....haistakaapa itte.

Bassopappa