Hajamuistoja kesän lopulta

Hitto kun mie oon niin laiska kirjoittamaan. Pannaan nyt sit loppukesää hiukka nippuun kertalinttuulla.

13.-15.7. Ilosaarirock, Joensuu

Ja iso pyörähän lähti viistämään jo torstaina kun kokoonnuttiin perinteiseen Mies-Symposiumiin veli Käyhkön plantaasille Vaaralaan. Naksuja, sikaareita, saunaa, ulkona grillattuja burgereita, lisää naksuja ja Samin isolta screeniltä tykitettyjä elokuvapätkiä. Siis aivan silkkaa parhautta. En tiä miten täs vanhas Savonlinnan porukassa sitä aina osaakin rentoutua niin helevetin perusteellisesti. Oltiin siis loppuyöstä todella rentoina.

Tapon yritys hampurilaiseksi naamioituneena (mittakaavaa antamassa röökiaski ja puliukko)

Aamulla junaa alle ja kohti Lahtea, josta pummasin kyydin Joensuuhun Apulannan bussissa. Tämä Ilosaarihan oli siis poikkeuksellinen siinä mielessä että olin ihan puhtaasti hengailumiehenä mukana. Ei siis yhtään Oikeita Hommia, vaan scenetystä koko rahalla. Noh, bussimatka menee mukavasti normihommissa, lappari-DVD:tä ja horinaa. Paikanpäällä sitten majoittuminen Dunces-Makon residenssiin keskustaan ja sitten pöhinää. Muutama bändikin tulee kai nähtyä. Apulanta toimii taas loistavasti, erityisesti hieno Riki Sorsa/Scorpions –accapellaspektaakkeli menee varteen täysillä. Ja hauskaa nähdä kerrankin Sammio oikeissa töissä, eli backlinerinä. Sitä juoksemisen määrää. Yön tuntena siirrytään viel hetkeksi Hotelli Kimmelin vippitilaan ja Joensin kera joen rantaan valomerkin jälkeen jorisemaan ennen kuin uni kohtaa matkalaisen.

Pappa, Dunces ja Herra Hakkarainen poseeraavat kuin oikeatkin rokkarit...

Seuraavana päivänä samaa rataa, tuttuja moikkaillaan. Illemmalla sitten parin biisin vierailu Duncesin keikalla murahtamassa. Hauskaa oli. Ja pojilla oli pommeja. Amerikkaa. Porcupine Tree oli aivan loistava, kyynel silmässä tuli diggailtua amerikanprogea. Että voikin orkka toimia livenä. Ja sen jälkeen siirryttiin seuraamaan HIMmeliä Nevalaisen Juliuksen ja Syden kera. Onhan se vaan hieno bändi se Villen koplakin. Suuntaa otetaan seuraavaksi kohti Jäähallin Metalliklubia, jonne Liiton veli Joffe hoitaa pojille sisäänpääsyn. Kiitokset. Impukkaa ei ehditty näkemään, mutta Amorphis korjaa potin kyllä 6-0. Aivan sumean kova keikka, hittiä pukkaa toisen perään, soundi on helvetin hyvä ja rastapää on livenä kyl oikeasti hyvä laulaja. Ja showmies. Rispektiä. Trollit vetää sit aika tavalla harventuneelle yleisölle perusvarman setin, hyvä meininki vaikka soundi aika helvetillistä puuroa tuppaa olemaankin. Mukavaa huomata et jätkillä on loistava meno eikä itselläkään ole kyl toisaalta yhtään ikävä noihin hommiin. Rok. Sitten taas hortoillaan Makon kämpille ja unille. Sunnuntaina on pizzapäivä ja taaskaan festarimeno ei enää maistu, joten juna jyskyttää vanhaa ystävää ja meitsi silpaisee Tsadiin kotihommiin.

10.-11.8. Viikate, Kauhajoki-Kaustinen

Viikonloppu V:n messissä Pohojanmaalla. Selkeästi asiahommia. Alun matkanteko käy hiukka voimille, aamulla viideltä pystyyn, mökiltä taksilla Kerimäelle, sieltä bussilla Savonlinna ja Mikkelin kautta Lahteen josta hyppään punakoneeseen. Tapahtumaköyhän bussimatkan jälkeen Art Rock Cafe ja roudaus. Ja kylläpä on taas herkkää olla liikkeellä omalla PA:lla. (Tai siis Turkuaudion kamoista kasatulla vara-varasetillä). Rakkaudesta raskaisiin puulaatikoihin. Muutaman tunnin punnerruksen jälkeen saadaan purkit pystyyn ja V tsekattua. Läjä on kyllä oikein hyväsoundinen, klubi on vaan taasen sitä perinteistä ”ilman hyppäämistä tassu kattoon” –sarjaa ja sähkösuunnitelman on tehnyt joku CP-vammainen oranki. Eli jo alussa varoitellaan ettei takahuoneen saunaa saa pitää päällä samaan aikaan PA:n kanssa. Jep. Ja sitten pamahtaakin jo sähköt. Ja uudestaan. Ja uudestaan. Lopputilanteessa klubi on auki, valot eivät toimi kuten eivät myöskään oluthanat, kylmälaitteista puhumattakaan. Tai soittokamoista. Paikalle soitetaan sähkäri joka tekee hiki hatussa tunnin duunia ja saa laitettua virrat päälle, mutta aika miehekkäällä virityksellä. Aika profen näköistä on se kun sähkäri roikkuu tikkailla ulkoseinällä, lyö nyrkillä sähkörasian kylkeen ja virrat kosahtaa päälle. Näin lakeuksilla. Lohtua suovat ainoastaan paikan klubihinnat (valkovenäläiset 3 euroa) ja sitä rataa. Noh, keikka saadaan kuitenkin alkuun melkein ajoissa, soundi asettuu loppupeleissä aikas asialliseksi. Keikka on loppupeleissä taas varmaa V:tä, Kallen välispiikit ovat kesän aikana saavuttaneet entistä psykedeelisempiä sfäärejä, eli mieshän tykittää biisien välissä sellaista tajunnanvirtaa että pohojammaalais-karjakko on ihmeissään. Keikan jälkeen pikainen purku, oneksi täällä on roudaus aivan loistavasti järjestetty, lavan sivussa olevasta ovesta suoraan bussin perseeseen. Kun bussi on pakattu, sikiää taasen ajatus vienosta juopottelusessiosta ”kun ei oo pitkiin aikoihin oltu”. Niinpä allekirjoittanut, Kalle, leskine ja Valomaanikko siirtyvät muiden poistuttua hotellille bussitiloihin Jägermeisterin, Jallun ja Dissectionin pariin. Melkoista örinää aamuun asti. Eli hotellille ei sitten päästä. Mutta kesällä onkin mukavaa nukkua viileässä linjurissa. Sikeää on uni.

Aamulla (no siis puoliltapäivin) herätessä on olo mitä messevin, kaupasta hiukka parannusta eli yoghurttia, hedelmiä, leiväntynkää...ja nokka kohti Kaustista. Lappari-DVD:tä, horinaa, onneksi matkaa ei oo kuin se 150 km. Perillä ollaan siis enempi kuin ajoissa. Roudaus sujuukin sitten puarille kätevästi ja huomattavan nopeasti, joskin olo on kuin jyrän alle jääneellä ja aamiainen tulee nieleskeltyä useaankin otteeseen takaisin alas. Kalliista sapuskoista ei luovuta! Kaapelointiin, kasaamiseen ja soundtsekkiin ei saada liikoja aikoja hukattua (vaikka herrat V:n haluavatkin treenailla yhtä uutta kappaletta illan esitykseen), ja showtime on vasta yöllä, joten suuntaamme muutamaksi tunniksi paikallispromoottorin osoittamaan viihtyisään omakotitaloon saunomahommiin ja muutenkin rentoutumaan. Mahtavuutta. Suomidiscoa ja Jaakko Tepon lavakomiikkaa kuunneltiin. Matkalla keikkapaikalle alkoi juttu taas saavuttaa aika sfäärejä, muttei sentään vielä tällä keikalla kuultu suunniteltuja ”Iltaa ruusukorvat, hiertääkö trikoot?” –välispiikkejä. Onnistuneen keikan lopuksi tosin pamautettiin PA:sta totutun Aulis Kaakon sijasta KOM –teatterin iki-ihana Balladi Toveri Viljasesta ihan Kaustisen vahvan IKL-perinteen kunniaksi. ”Me olimme kommunisteja, ja olemme vieläkin” ei saavuttanut paikallisastujissa suurta suosiota, jollei ny sitten isompia aggressioitakaan. Enempi aggressiiviseksi heittäytyi yksi paikallinen myöhäisteini joka koki tulleensa loukatuksi koska tyttölapsi jota hän oli yrittänyt ”pokata koko helevetin illan, ainakin kolme kertaa” halusi mieluummin jutella rokkipoikain kanssa. Kädenvääntö- ja painihaasteet jäivät kuitenkin huomiotta ja siirryimme kantohommiin parin tasoittavan jälkeen. Ja hienoisen nokan tuhinan jälkeen silpaistiinkin muutama tunti etelään, keksittiin uusia virkistäviä matkadrinkkejä ja joristiin taasen sekavia. Aamulla Veli Kaarle majoitti väsyneen äänianteron viel sohvannurkkaan pariksi tunniksi ennen kuin allekirjoittanut jatkoi matkaa lomailemaan maaseudulle kummilasten tykö. Hyvää perusreissua, rakkaudesta rakkaisiin puulaatikoihin.

16.-17.8. Tarot, On The Rocks Helsinki-Rupla, Kuopio

Jessöör. Kuopion sedät meinasivat sitten kuvata oikein DVD –julkaisun. Viimeinkin. Orkesterihan on kuulunut papan suursuosikkeihin jo sieltä hamalta teiniaikojen kahdeksankymmentäluvulta. Eli pakkohan tällainen kulttuuritilaisuus on pakko todistaa. Hyvissä ajoin suoritin vaihtokaupan roudausapu/kyyti Kuopioon Zacharyn kanssa, ja reissu alkoikin kotoisasta On The Rocksista torstai-iltana. Keikka oli Tarot –tyyliin aivan helvetin hyvä, ja luola täynnä. Yöllä sitten kasataan helvetinmoisessa sateessa romut autoon ja porhalletaan kohti Kuopiota. Hiukka juopottelua, huonoa unta ja perussettiä. Päivällä sitten Kuopiossa roudausta, Ewon kanssa juopoittelua ja terasseilua. Maailman parhaita muikkujakin käydään syömässä ja franskan tutuille esitellään Kuopiota ja opetetaan Suomenkieltä.

Keikka on sitten niin helevetin kova, pari tuntia hittejä koko uran ajalta ihan helvetinmoisella otteella ja sydämellä. Ja tunnelma Ruplassa on aivan vertaansa vailla, yleisö elää mukana. Like kaikki tekniikastakin ovat mukana liki talkoohengessä, hyvän asian puolesta. Yksi kesän huippukohta, ehdottomasti. Yöllä vielä kevyt Henkan valtaus ennenkuin hotelli kutsuu ja unijukka iskee. Metal ynnä rock.

Viikate viuhuu poikki Suomen 8.-10.6.2007

PE 8.6.-07 ValtaRock, Harjavalta

Festivaalikesä alussa, more or less. Viikatteen matkaan kävi siis kutsu, Kapteeni ja Nippala olivat muilla teillä ja varamies numero 142 eli allekirjoittanut hätyytettiin pitkästä aikaa FOHi-hommiin. Kesäpäivä on kuin morsian kun hyppään junasta Lahdessa ja pakollisten kättelyjen, tervehdysten ja torvisoiton jälkeen nousen Punaiseen Paholaiseen (tuttu aiemmilta kesiltä mm. Apulautojen liikkuvana bordellona) ja aloitamme matkustuksen kohti Harjavaltaa ja Valtarockia. Kunnon ammattimiehenä olin ajatellut jättää hönöttelyt vähemmälle tällä kertaa. Pääsemme MELKEIN Hollolaan ennenkuin Kaarle asemoi kysymyksen: "Otatko yhden kylmän?", ja taas mennään. Matka sujuu rauhallisesti äärinokisen musiikin huutaessa, ja vanha luonnonlaki tuleekin taasen selväksi, mitä synkempi musiikki, sitä varmemmin sää pysyy aurinkoisena. Kerran yritän varovaisesti vaihtaa Dissectionin lomassa soineen Mana Manan hiukka punkimpaan ilmaisuun, mutta siitä ei säiden herra eikä Simeoni tykkää. Matkalla syödään vielä maailman hitainta pikaruokaa ennenkuin bussi kaartaa Harjavallan tapahtumahorisonttiin, ja toiminta alkaa...
Siis mikä toiminta? Koska aikaa on runsaasti, festivaaleilla on tässä vaiheessa enemmän järjestysmiehiä kuin yleisöä, catering ei ole paikalla ja sääkin tuntuu vaihtelevan, parkkeeraamme nurmikolle nauttimaan virvokkeita ja seuraamaan Kaarlen verbaliikkaa muutamaksi tunniksi. Illan aikana seuraan liittyvät puuttuvat lampaat, viimeisenä suomalaisen rock-kitaroinnin Öövini, Arwo. Riemua lisää myös illan päätähtösen Agneksen saapuminen paikalle, pääasiassa siksi että aidolin crewssä vaikuttaa vanha rintamatoveri, legendaarinen tirehtööri Ari "Sumi" Suomi. Terviiset vajhdetaan ja piakkoin päästäänkin hoitamaan illan tanssit aluilleen.
Tekniikka ei ole ollenkaan hassumpaa, asiallinen uudennäväkkä Crestin tiski ja varsin terveeltä (vielä tässä vaiheessa ja asemassa) sundaava PA. Ja Viikatteen kanssa on aina etupäässä helppoa, koska lavalta tulee niin bändin kuin monitoripäällikön puolesta ns. valmista tavaraa. Asiaa. Nopeahko linetsekki, tulee riittävällä paineella ja laadulla, bändikin tuntuu olevan tyytyväinen. Introa pyörimään ja alakulovaroitus on sitten annettu. Muutaman biisin ajan säätelyä ja ei valittamista. Kunnes hyppään miksutinteltasta pihalle ja astun PA -linjalta hiukkasen sivuun. Sitä on sitten sumputettu alapäät mystisesti niin, jotta kolme metriä linjalta sivussa botne katoaa täysin. Wiklundi iskee pintaan mutta tälle nyt ei sitten mitn voi. Keikka on joka tapauksessa loistava, kuten V:llä yleensä tapaavat olla. Ainoa ylläri tulee loppuvaiheessa, koska olen unohtanut täysin vilkaistakkaan Arwon taustalaulun kompuraa. Normaalisti mieshän pistää kauniisti ja korkealta, mutta intoutuu karjaisemaan tunnussanan AJAKAA!!! mikkiin sen verta lemmymäisellä voluumilla, ettei jää kalja-alueellakaan epäselväksi kellekään mitä pitäisi tehdä. Ennenkuin heitämme lusikan nurkkaan se on syytä painaa pohjaan sanoo Kaarle, ja me pojat tilaamme pullon jaloviinaa ja asbestihanskat ja poistumme Fakta Homman tunnarin soidessa takavasemmalle.
Keikkahien kuivuessa maistellaan parit lonkerot, tyhjennetään lava bussin täyttyessä ja ahdistellaan heinäseipäillä kauemmaksi paikallisia, jotka meinaavat liki väkisin raahata voipuneet muusikot yösaunaan mökille joka on "ihan tuossa pikku matkan päässä". Ne on ne pellavanväriset pulisongit kun villitsee naisen kuin nuorukaisenkin. Kiusauksille ei anna periksi kukaan vaan jo kotvasen kuluttua iloinen retkue nousee punaiseen autoon ja suunta nokan kohti Tampereen kaunista kaupunkia ja onnellista yöpymistä rauhallisessa Ilves -hotellissa. Kiitäessämme läpi kesäisen yön Turbonegron soidessa tekee ystävämme Jalo "Jalmari Finne" Viina kierrostaan pienen pöydän ympäri ja suunnitelma alkaa muotoutua: " Eiköhän kuitenkin ihan baarilla viel yhdet?" Houkutusta lisää se, että Tampereella juhlitaan Sauna Open Airia ja kaupunki lienee siis täynnä mitä erilaisimpia pitkätukkia, Tuonelan tienviittoja, roudaushenkilöitä ja muusikonretkuja. Kassit lentävät pikavauhtia huoneisiin ja juoksuaskel kiidättää allekirjoittaneen, Kaarlen ja Simeonin kohti mansehevin mekkaa, Inferno-baaria, jossa tuntuu liki kotoisalta, koskapa joka toinen tuttu Helsingin päästä on löytänyt tiensä samaan ravintolaan. Sitäpaitsi baaritiskin takana juoppoja palvelevat miehet parhaasta päästä, Turmion Kätilöissäkin pahennusta aiheuttava Spekkeli ja aikoinaan Diablossa rummuttanut Mr. Kemppainen. Loppuilta meneekin erinäisiä värillisiä drinkkejä (suosittelemme lakumaitoa eli valkovenäläistä johon on terästykseksi huitaistu salmari sekaan) kaadellessa ja sekavia sopotellessa. Aamuyöllä vaihdetaan vielä sekunti kuulumisia hotellin ovella tuttujen kera, jonka jälkeen aurinko nousee, Papa laskee.

9.-10.6.07 East Rock Biker Meeting, Polvijärvi

Aamukin valkenee kirkkaana, pahanmakuisena ja aivan liian pian. Allekirjoittaneen vielä selvitellessä ajatuksiaan punkan pohjalla, suuntaa toveri Kaarle jo kohti levykauppoja. Mistä tällä miehellä riittää energiaa oikein? Klo 11 liikahtavat pyörät Hatanpään Valtatiellä ja matka kohti itäisen Suomen ihmemaata alkaa. Tiskijukkana toimii Herra K, ja matkahan meneekin suotuisasti pelkästään Motörheadin No Sleepin ja Slayerin tuplaliven parissa. Välillä nautitaan jäätelöä ja lonkeroita, keskustellaan henkevästi elämästä ja musiikista (vieläpä kovalla ja rötisevällä äänellä) ja poltellaan tupakkia erilaisilla bussipysäkeillä. Matka itään tuntuu kestävän liki ikuisuuden, mutta etenee sateiseksi muuttuvan maan läpi sujakasti.
Illansuussa saavutaan viimein Polvijärven Huhmareeseen, parkkeerataan bussi ja nautitaan heti vallan mahdoton päivällinen. Roudaus hoituu näpäkästi mönkkäreillä parkkialueelta pienelle mutta viehättävälle takaisalueelle, ja sitten taas odotellaan. Keli voisi olla parempi mutta tunnelma on lämmin, ollaan sentään Savo-Karjalassa ja festareille on buukattu pelkästään mukavien ihmisten orkestereita. Kuulumisia vaihdellaan Blaken, Subbareiden ja allekirjoittaneen aseveljien, Tohmajärven Duncesin kanssa rennoissa tunnelmissa. Hyvä boogie.
Iloa lisää se tosiseikka, että festivaalin tekniikan lapsenvahtina toimii legendaarinen Jojensuun Kuronen, mualiman mukavin äänimies. Kun Kurppa on paikalla ei tartte miettiä toimiiko vai ei. Toimii aina. Jo Duncesin keikan aikana huomataan että soundi on kohdillaan eikä kysyttävää jää. Ja bändihän on perkele loistava, kunhan vaan poikat saisivat kunnon kustantajan alle niin kohta on keskieuroopan lavoilla tunkua. Blake jurmuuttaa oman settinsä läpi sellaisella raivolla ettei taida jäädä myöskään kellekään seliteltävää. Yleisöä saisi olla enempi, mutta kyllä täällä viihtyy. Sitten aletaankin taas hieromaan V:tä esiintymiskuosiin rauhallisella mutta ripeällä tahdilla. Nopiasti linjat läpi ja eikun Haaskalinnut saalistamaan. Sundi asettuu kohdalleen aikas nopeasti, mutta mikäs on vääntäessä kun orkesteri soundaa lähtötilanteessa jo näin asialliselta. Keikka on taas mahtavuutta ja Kallen välisuplikointi muokkautuu kevyesti festivaalin HD -painotteisuuden takia:" Ja seuraava kappale ei tarkoita että ketään pitäisi syrjiä ja tai jättää pois, vaikka sen nimi onkin Ei Enkeleitä"...Paikalla olleet tanskalaiset Helvetinperkeleet eivät onneksi humalatilaltaan ymmärrä Kymenlaakson pojan jaarittelua. Pian on taas asbestihanskat edessä ja V laskeutuu lauteilta.
Pojat alkavat tehdä pikaista lähtöä, mutta allekirjoittanut huomaa mielenkiintoisen dilemman; A) bussi menee Kouvolaan, josta pitäisi itse vielä päästä Helsinkiin. B) Suomen yöllinen julkinen liikenne on perseestä. Onneksi pikainen tiedustelu takaa Papalle paikan herrojen Sub Urban Triben linjurissa ihan kotiovelle saakka. Tosin hiukka myöhemmin. Noh, jääpähän aikaa hengailuun. Lausun jäähyväiset V:n porukalle, ja pojat suuntavat Kutterin nenän kohti etelää. Itse siirryn tarkkailemaan Subbareiden keikkaa. Toimii. Ja sitten onkin aika hilpaista klubin puolelle, jossa piakkoin aloittelee vanha suosikkiorkkani Melrose. Ja jumankeka että lähteekin. Tarjolla on siis parasta rokkia, hyviä juomia, runsaasti loistoseuraa eli setit suht kunnossa. Bussi liikahtaa vasta puolen viiden aikaan aamulla joten aika hyvässä ehditään olla. Heti lähdön jälkeen kaikki nukkuvat ja allekirjoittanut ottaa vastuulleen bussikuskin hereilläpitämisen eli häiritsemisen huonoilla jutuilla. Suomen läpi tullaan aikas rennoissa meiningeissä ja kun bussi laskee väsyneen miehen kotiovelle (kiitos suuri, pojat!) yhden aikaan sunnuntai-iltapäivänä, alkaa olla ukko valmista kamaa nukkumaan. Siispä suihkun kautta uneen ja koht uusia seikkailuja. Iso kiitos mukana olleille, ja anteeksi kaikki.

Väsypappa