lauantai 6. lokakuuta 2007

Apa palaa rikospaikalle

5.10. Nightlife Helsinki – D-Ray, Worth The Pain

Asialliset hommat. Jytyn kopla päätti sitten tehdä tällaisen one-off tyylisen comeback –keikan frendin synttäreillä. Aikoinaanhan (onko siitä oikeasti jo yli seitsemän vuotta aikaa?) pappa kierteli myös näiden poikain matkassa valoja limputtamassa pitkin Suomenniemeä ja aiheuttamassa pahennusta ympäriinsä. Ja kylhän näiden miesten kanssa viihtyy. Kun kipaisen duunista Naittariin neljän aikaan, ovat pojatkin jo paikalla. Kamoja sisälle ja pikkuhiljaa tsekintynkää, koska illan pääesiintyjää ei kuulu paikalle (oli pojilla hiukka väärää infoa siitä milloin tänne sisään pääsee, ei se mitn...). Ja asiaahan tää on, pojat eivät ole soittaneet kimpassa tosiaankaan seitsemään vuoteen ja kyllähän tää silti lähtee ihan helevetin hyvin. Ja kun bändillä on soundi kunnossa ja Nico Hartosen tasoinen laulaja, on äänijampalla helppo elämä.

Ja illemmalla (meinasin myöhästyä kun unijukka väänsi niskat nurin soffaan) sitten keikka. Helvettiläinen. Tuntuu et aika moni on oikeasti kaivannu tätä orkkaa, koska runsas yleisö on ihan tulessa. Bändihän tosiaan toimii kuin juna, ja fiilis on tiskinkin takana katossa. Jossain vaiheessa tulee taas juoksua, koska toisen puolen virtajako päättää sanoa sopimuksen irti ja puolet PA:sta ja backlinestä pimenee. Noh, uutta letkua kehiin ja homma jatkuu. Encoretkin vaaditaan ja liki joka välissä lavalta nostellaan maljoja illan sankarille. Hyvä meno.

Illan pääorkka jääkin sitten hiukka varjoon, vaikka ihan kelpo jenkkihossea soittaa ja umpimukavilta jampoilta nää Lappeen pojat vaikuttaa. Laulajan ulosanti tuntuu jakavan mielipiteitä mutta toimii. Illan päätteeksi viel pari tuopposta Oksun ja kavereiden kera ja himaan unille. Ja huomenna sama ralli. Tai sit ei...

1 kommentti:

ulaniquebedeaux kirjoitti...

Casino: 777 Casino Way, Santa Barbara - MapYRO
Check for an image of 777 Casino 경산 출장안마 Way, 논산 출장안마 Santa Barbara, California. If 수원 출장마사지 you want to see what the lights and sounds 이천 출장안마 of the 서울특별 출장마사지 777 Casino Hotel