keskiviikko 31. lokakuuta 2007
On se sellasta, nimittäin, eh...
Rässikeikkaa oli ensin perjantai, ei nyt niin hirveästi ole vanhalla miehel sanottavaa. DP oli tiukka ja erittäin Killswitch Engagen oloinen, eli ei valittamista. Hyvä lähtöboogie pojilla ja vahvaa tulkintaa. Witheria oli kans ihan jees, keikkatauko kai hiukka painoi kun eivät itse olleet maailman onnellisimpia keikin jälkeen. ja onhan tuo meidän lava noin kuuluvuuden ja monitoroinnin kannalta aika ynseä. Mut ei tää mikään Nosturi ole, helvetti. Pikkuhiljaa parannellaan budjetin mukaan eläen. Ihan hyvin se loppupeleissä tuli ja kotiinkin päästiin kaikki. Yleisöä olis saanu olla hiukka enempi mut hyvä näinkin.
Lauantaina sit riipaisi Veli Koponen Savosta tonteille vierailemaan, ja menikin lauantai aika reippaasti viinan merkeissä. Meikän luona pohjustettiin, Mannoset, Näykit ynnä Korkit kiipesivät kammarille ja baarissakin käytiin. Useammassakin. Infernossa mentiin jo aika himmeillä valoilla ja kotio tullessa tuettiin maahanmuuttajien toimeentuloa eli himmee taksi oltiin jostain napattu. Ja sunnuntaina ei kyennyt mihinkään. Weeruskassa loivenneltiin ja leffoja tsiikailtiin. Rentouttavaa kaiken työnteon sijaan silti.
Maanantaina oli sitten se Rushin aika. Ja voi herran jestas että olikin. Kolme tuntia mentiin sen verta herkillä että kelpasi. Jos nyt jostain saa naputtaa niin ylälehterille ei aina soundannut ihan kympillä (mut eipä Areenalla voi oikein odottaakaan) ja Red Barchetta ja Roll The Bones olisi ollut hienoa kuulla mutta kyllä näinkin kelpasi. Pari kertaa joutui ihan kyyneleet tiputtamaan (Free Will, Hold Your Fire ja Subdivisions), valot toimivat ja videovälikkeet olivat helvetin hauskoja ("Hey! I'm Geddy Lee and I can play what the hell I want!!!). Silkkaa parhautta sanon minä. Ja muistakaa viisaan miehen sanat: Korskea proge on aina parempaa kuin rehti rock'n'roll...
keskiviikko 24. lokakuuta 2007
Paragallo vaan, pojat...
Ja pikkuista krapulantynkäähän se sit aamulla tarjosi. Mutta ei mitään maata kaatavaa, lepoa ja lounasta...ja iltapäivästä tossua taas kohti illan haasteita. Skyforgerilla oli oma äänimies mukana, joten helpotti tää ilta hiukkasen. Hetken punnerruksen (Muista: Osta lisää mikkipiuhoja ja pattereita DI -bokseihin! Tästä lähtien pyydä kaikilta bändeiltä lavakartat etukäteen!) jälkeen saatiin kamat lavalle, mikit kiinni ja Latvian pojat soundcheckaamaan. Ja kyllähän nää sit jaksoivat hieroakin. En toisaalta ihmettele, ei tää aina ensikertalaisena mikään helppo huone ole vetääkään. Ja kun näillä folkkimetallisteilla on viel kaikennäköistä pilliä, jouhikkoa ja säkkipilliä mukana niin helppoo ei oo. Mutta toimii kuiteskin, hyvällä yhteistyöllä ja huonolla kielellisellä kommunikaatiolla. Onneksi ei ollut alakerrassa teatteria tälle illalle niin sai hieroa sen minkä halusi. Kawirin soundcheckkiin jäi vielä ihan loistavasti aikaa (Slugat ei moista sitten halunneetkaan tehdä). Kreikan pojillahan oli ihan hyvä meno, hiukka semmoista taiteellisempaa bläkkiähän sielt tarjoiltiin, ja soundinkin sai asettumaan loppupeleissä varsin selkeäksi. Ja illan aikana tuli sitten tutustuttua miehiin paremmin ja paljastui hämmentäviä kytkentöjä. Laulutaiteilija ja kitaristi jaksoivat vaahdota loppuyöhön asti meikän vanhasta orkasta Nattvindens Gråtista, kovia faneja ovat kuulemma olleet sieltä ekasta levystä alkaen. Kaikenlaista sitä kuuleekin. Vaan mikä ettei.
Slugat purskuttivat varsin asiallisen keikan, edellisiin kertoihin kun oon näitä nähny tai miksannut kyseessä oli kuin eri bändi. Eli siis alkaa toimia. Ja laulutaiteilijaakin oli kielletty laittamasta sitä kuolemalle löyhkäävää lavarättiä päälleen joten ei tarvinnut tällä kertaa lounasta nieleskellä uudemman kerran. Vahvaa döödistä, toimii.
Sitten Kawirit lavalle, hiukka ristiriitaista vastaanottoa saivat. Joillekin bändin antaumuksellinen ja visuaalinen meno putosi lujaa, joillekin ei sitten millään. Minä kyllä diggasin ja meno parani loppua kohden varsin maukkaaksi. Onhan se hiukka...teatraalista miunkin makuun mutta mikäs tässä. Ainoa ongelma etupäässä on kitaristin genreuskollinen soundi (nokista, kovin nokista on...) jota ei saa oikein hallintaan millään. Mut asiallista hommaa kuitenkin.
Skyforgerin aikana sain sitten siirtyä nauttimaan kolpakon ja diggailemaan. Ja kyllähän Taivaantakoja on pudonnut minulle jo pitkän aikaa, eikä tämäkään kerta ollut sen huonompi. Rehvakas meno, hyviä biisejä ja yleisö mukana. Tykkäsin kovin. Managerinsa tipautti viel miulle lätyllisen Latvialaista folkkimenoa, joka onkin soinut niin perhanasti viime viikon ajan. Iso kiitos. Ja sittenpä taasen yön pimeinä tunteina mikit pois, hiukka ärhentelyä poppareille että siivoaisivat kamansa hevokkoon ja taas kotio ja taju pois. Ja lepoa pari päivää. Jopa.
Ja viikolla tuli sit tietoa että järjestäjän Metal Warningin pojat olivat saaneet oikein palkinnon Somnium -stipendin muodossa. Iso onnittelu multakin Immulle ja pojille, oikeaan osoitteeseen meni. Ja hyvä että Raivorannan muisto säilyy tässäkin muodossa. Luistoa kunnioittaen.
sunnuntai 21. lokakuuta 2007
You Can't Stop Rock And/Or Roll
Kerrankin oikein arkivapaapäivä, eli unta iltapäivään, hengailua kaupungilla, iltapäiväoluet Jokisen Veskun seurassa, kun nyt pitkästä aikaa Klamydiatkin kaupungissa olivat. Ja hyvissä ajoin hiipuen sitten kohti Naittaria. Se tässä hommassa on hyvää ettei yksikään ilta ole samanlainen. Jos nyt aina välillä iskeekin hienoinen puutumus johonkin tiettyyn musatyyliin, tulee sitten näitä vaihtelevampia iltoja silloin tällöin. Eli rokettia tuli.
Miehet Suulberin Takaa paiskoi oikein mallikkaasti semmoista kelpo hard rockia, tai miksi tätä nyt kutsuisi. Lizzy -harmonioita, hyvää riffittelyä, toimiva yhteensoitto...ja mukavia ukkoja. Laulajakitaristina toimii vanhan sotaratsun Korhosen Erkan velipoika ja hyvin kyl mies vetää. Positiivinen meno.
Ja sitten Plastic Tears. Yleinen fiilis liki jokaisella tutulla ennen keikkaa oli: "Häh? Vetääks nää vieläkin?" Ja kyllä vetävät. Omat ensikosketukset bändiin on sieltä hamalta 90 -luvun alkupuolelta, ja aikas...hmmmm...epätasaistahan se on heillä aina välillä ollut, joten ei oikein osannut odottaa mitään. Bändihän toimii kuitenkin nykyisellään ihan kelvosti, biisimateriaali ei vaan iske meikäläiseen aivan täysillä ihan koko ajan, mutta ei voi haukkua ainakaan tämän keikan perusteella. Bändihän rokkaa kuitenkin ihan hyvin, biisitkin toimivat tuossa scenessä ja rock-aspekti on isollaan. Ja mukavata oli tavata vanhoja tuttuja, PT -rumpali Ekon kanssa soiteltiin Tampereen aikoina samassa punkkiorkassa pitemmän aikaa, ja hieno mies on hän. Ilta meni varsin rennoissa fiiliksissä, ehti itsekin pari tuopposta nauttia siinä säädön lomassa. Ja pikavauhtia lava tyhjäksi kun soitto on ohi, mittari alle ystäväni Naittarin lipunmyyjän Mallan kanssa ja nokka kohti Virgin Oilia. Hyvin ehdittiin viel noin puoleenväliin Klamydian keikkaa, ja olipas meininki. Liki täysi VO on ihan liekeissä ja punkkaritkin riipaisevat semmoisen setin uutta ja vanhaa hittiä että tuntuu. Keikan jälkeen joutui sitten antautumaan viel pikkuisen pulihommiin bändin, Igorin ynnä muun seurakunnan kans. Rick'sin kautta himaan ja krapulaa odottelemaan, kiitos.
sunnuntai 14. lokakuuta 2007
Hyvällä boogiella mennään...
Toimivaa iltaa on. Taas kerran duunista Narttuun, soundcheckit tulille, kotio ottamaan hiukka apetta ja selkää ynnä suihkua. Illan keikat toimivat oikein mainiosti, The Zombi paukutti kuolometallinsa oikein mainiosti ja soundikin muodostui aikas asialliseksi. Mutta sanomistahan taas tuli. Sen verta hyvällä volalla, alapäällä ja lavamenolla mentiin että sitä bändin omaa jyrinää ei saanut oikein kunnolla aisoihin (pitänee sijoittaa muutamaan gateen jossain vaiheessa) ja jostain kumman syystä se bassomöyrä kantautui sitten hotellin puolelle oikein kunnolla. Respa ei digannut ja joku asiakkaista halusi kuulemma uuden huoneenkin, koska toisesta kerroksesta oli kuulunut niin selkeästi kahdeksanteen että ei saanut nukuttua. Anteeksi tämä. Mutta hyvä keikka.
Thrashikoplaa varten sitten ihan hyvien suhteiden säilyttämiseksi alennettiin melua. Ja hauskahan se MD on lavalla kuin mikä. Oikiasti hyvällä meiningillä paukutettua kasarithrashia, hyviä biisejä ja asiaankuuluvan kaoottinen yhteensoitto. Ja pojathan laittoivat edellisen levynsäkin ulos pelkästään kassuna ja vinyylinä. Asiaa. Vaikka ny keikalla yksi mikki hiukka ottaakin siipeensä, ja solisti Mentor ny kaatuukin rumpusetin päälle jossain vaiheessa, on kyl perkeleen hauskaa koko illan. Mut keikan jälkeen on kiire unille että jaksaa seuraavana päivänä vetää saman leikin uusiksi.
13.10. Nightlife, Kallio - Wankers Of The Zoo Crew, SxBx Society
Kummastakaan bändistä ei mulla ollut sitten mitään hajua etukäteen, Tonyn puheista käsitin et jotain punkkia on tulossa. Ja tuli...loistava ilta. Pojat hiipuivat samoihin aikoihin kuin mie, roudasivat kamansa pikaisesti lavalle, aivan pro menolla oltiin liikkeellä. Bändeillähän oli yhteisiä jäseniä, joten juohevasti putkeen mentiin soundcheckit, aikaa jäi vaikka kuinka paljon, joten miulle jäi sit aikaa hiukka hieroa ja viritellä läjää. Ja asettuihan se uomiinsa. Itse asiassa soundasi jopa aika pirun hyvältä, vaikka sen itte sanonkin (kukas se Tapion hännän nostaa jos ei karvanaama itse?).
Ja sitten nimellä viskattu illan pääorkka. hauskaa olla joskus ihan alkuvaiheessa katsomassa bändiä josta näkee heti et näistä tulee vielä jotain. Lasketaas: 1) vaikka vaikutteet soitannasta kuulee läpi, ei kukaan voi sanoa suoraan et bändi kuullostaisi muulta kuin itseltään, 2) todella hieno ja professionaali asenne hommien tekoon, 3) todella hyvät ja toimivat soittajat ja 4) aivan vitun hyvä, taitava laulaja jolla on vielä sopivan härski kukkoasenne lavatoimintaan. 45 minsaa napakkaa FNM/Tool/postpunk -vaikutteista soitantaa hyvillä melodioilla ja rapealla soitolla. Toimii kuin hirvi. Ja sitten kun nää on isoja niin sanokaan miun sanoneen.
Ja tässä on nyt vietetty sitten leppoisaa sunnuntaita leffojen (Kevin Smith on kuningas) ja kokkauksen (salaatti merenelukoilla funkkaa) parissa, voimia tarttee ensi viikkoon joten eteenpäin kohti uusia seikkailuja.
perjantai 12. lokakuuta 2007
Normipäivää...
Päivittelin hiukka asioita tänne ja jos ny joku ihmettelee miksi lisäsin tuon Halla-Ahon blogin tuonne listaan; Vaikka ny olen luultavasti maailman epä-rasistisin ihminen, on ne ongelmat maahanmuuton, siihen liittyvän rikollisuuden ynnä koko monikulttuurisuuteen liittyvän ihme hyssyttelyn kaa mietityttäny viime aikoina. Siis jos jotain ongelmia on, miksei niistä voi edes puhua? Ja jos joku käsittelee edes blogikirjoituksissa, heiluu rasistikortti heti. En mie taas ymmärrä. Noh, nois Scriptan kirjoituksissa on ainakin paljon pohdittavaa, olit asiasta mitä mieltä hyvänsä. Pysyy pää valveilla syksys kun jähisee asioiden kans kotisohvas.
Samaa linjaa jatkaa se, et olen viimeisen vuoden aikana jotenkin innostunut taas lueskelemaan ihan tieteitäkin uusiksi, biologiaa, historiaa yms. Kaikki läksi taas perinteisesti että satuin mukaan keskusteluun tästä kreationismi/evoluutio -ristiriidasta, miten varsinkin jenkeissä yritetään saada evoluutiota pois kouluista ja jotain helvetin "älykästä suunnittelua" ja raamattuoppia tilalle. Siis häh? Eli ne dinosauruksen luut on sitten vaan jumalan vitsi ja maailma on oikiasti 6000 vuotta vanha? Viimeinen ihminen joka tosissaan selitti vastaavia juttuja oli Savonlinnan legendaarinen kylähullu Meedio Mouhu. Ihan samaa linjaa jatkaa nää hullut, Mouhulla oli vaan hauskempia tarinoita. Mutta jos maailmankuvan laajentaminen, uskonto ja tiede kiinnostaa, suosittelen brittibiologi Richard Dawkinsin kirjoja. Varsinkin "God Delusion" ja "Blind Watchmaker" toimivat ihan kybällä.
Mut ei kai täs mitn, Rushia ja Tallinna Biennalea odotellessa.
lauantai 6. lokakuuta 2007
Apa palaa rikospaikalle
5.10. Nightlife Helsinki – D-Ray, Worth The Pain
Asialliset hommat. Jytyn kopla päätti sitten tehdä tällaisen one-off tyylisen comeback –keikan frendin synttäreillä. Aikoinaanhan (onko siitä oikeasti jo yli seitsemän vuotta aikaa?) pappa kierteli myös näiden poikain matkassa valoja limputtamassa pitkin Suomenniemeä ja aiheuttamassa pahennusta ympäriinsä. Ja kylhän näiden miesten kanssa viihtyy. Kun kipaisen duunista Naittariin neljän aikaan, ovat pojatkin jo paikalla. Kamoja sisälle ja pikkuhiljaa tsekintynkää, koska illan pääesiintyjää ei kuulu paikalle (oli pojilla hiukka väärää infoa siitä milloin tänne sisään pääsee, ei se mitn...). Ja asiaahan tää on, pojat eivät ole soittaneet kimpassa tosiaankaan seitsemään vuoteen ja kyllähän tää silti lähtee ihan helevetin hyvin. Ja kun bändillä on soundi kunnossa ja Nico Hartosen tasoinen laulaja, on äänijampalla helppo elämä.
Ja illemmalla (meinasin myöhästyä kun unijukka väänsi niskat nurin soffaan) sitten keikka. Helvettiläinen. Tuntuu et aika moni on oikeasti kaivannu tätä orkkaa, koska runsas yleisö on ihan tulessa. Bändihän tosiaan toimii kuin juna, ja fiilis on tiskinkin takana katossa. Jossain vaiheessa tulee taas juoksua, koska toisen puolen virtajako päättää sanoa sopimuksen irti ja puolet PA:sta ja backlinestä pimenee. Noh, uutta letkua kehiin ja homma jatkuu. Encoretkin vaaditaan ja liki joka välissä lavalta nostellaan maljoja illan sankarille. Hyvä meno.
Ampukaa äänimies Pt. 666
Ke 26.9. Nightlife, Helsinki - Darkened Nocturnal Deathcult (Ger), Gallhammer (Jpn), Denial Of God (Den)
Justhinsa joo. Välillä ei sitten mene putkeen niin sitten millään. Tässä sitten on ehtinyt joo muutaman illan toimimaan Nartun talkkarina, siistejä sisähommia ja tollai, ja positiivinen menohan siel on aina. Henkilökunta on äärimukavaa, ravintolapäälliköksi on valittu maaliman kivoin ihminen, tila aiheuttaa välillä päänvaivaa mutta kyllähän tää valittu dB:n Fiftyline PA funkkaa parhaimmillaan kuin hirvi. Mutta välillä tulee sit tällaisia iltoja. Ihan positiivisella menolla alkaa, bändit on ajoissa paikalla, backlinekin...ehhh...on ja aikatauluissa pysytään. Illan pääesiintyjä ei sitten halua tehdä soundtsekkiä joten japanian tytöt lavalle ja menoksi.Kielimuuri hankaloittaa toimintaa kun ei tytöistä kuin yksi puhu mitään englanninkieleen viittaavaa. Gallhammerin levythän ovat silkkaa asiaa, Tomppa G. Soturin varjoista on luotu jotain ihan omaakin. Kaunista noisea. Ja noiseahan se tytsien soundi todella onkin...yritäppä tästä säromerestä poimia jotain ulos. Varsinkin kun rumpalineito ei varsinaisesti hakkaa kauhean kovaa ja laulukin on aikas hentoista korinaa. Mut raivolla soundilla. Nooh, saadaan ny ainakin monitorit ok ja illemmalla lissee. Sitten DND tsekkiin ja hiukka järkevämmällä pohjalla saadaan tutkittua. Bändi raapii ihan ok ja laulajakitaristi (taas yksi neitokainen) vetääkin sellaisella raspisoundilla että oksa pois. Eihän tän tyylinen bläkki meikän kamaa ole mut raivo on meno. Tässä vaiheessa jo alkaa PA huolettaa, hiukka omituisella soundilla tulee ja keskialuetta ei oikein saa poimittua esille. Palataanpas tähän myöhemmin. Homma kuiteski saadaan valmiiksi ja sitten hengaillaan.
DNS kapuilee lavalle sovittuun aikaan ja puhaltaa bläkit meneen. Vielä tässä vaiheessa homma on jotenkin kasassa, ihmisiä ihan jees ja saksan soturit hilpovat veret päässä. Prima, Otto! Tuntuu vaan siltä et kamoja joutuu tykittämään ihan vitun lujaa et mitään kuuluisi. Ja pää jäässä yritän eq:lla korjata. Vittu. No ettepäin sano mummo kumollaan.
Gallhammer lavalle ja sitten alkaakin vituttaa kunnolla. Koska kaikki tietenkin haluavat NÄHDÄ tän bändin, ja lava on 30 cm korkea, porukka tuppaa sitten tiiviiksi lavan eteen. Ja PA:n. Ja koska sattuneesta syystä fiftyline on vielki lattialla, demppaantuu musa sitten liki kokonaan. Kolme metriä PA:sta ei mistään saa enää mitään selvää, ja lähemmäksikään ei sitten pääse tutkimaan mitä pitäisi duunata. Sen verta saan tarkkailtua että mutaahan se on soundi, basistineiti riipaisi läjänsä viel aivan helvetin paljon kovemmalle kuin tsekissä joten se särömeri peittää kaiken alleen. Tähän lisäksi se seikka että neiti huutaa noin metrin päästä mikkiin niin ei ihme ettei mitään kuulu. Wiklundi iskee pintaan ja kaikkeni yritän. Saatana kun tätä bändiä on odottanut näkevänsä ja sit itte osaltaan mokaa homman. Vittu. Niskalaukaus.
Ja ettepäin bläkin tiellä. DOG aiheuttaa sitten jo hiukka harmaita hiuksia lissee, pojat kertovat vartin ennen keikkaa, kesken kiireisen vaihdon et joo, heillä onkin langattomat (neljän neliön lavalle, jep jep), voikko mennä laittaan nää kuntoon ku me viel meikataan. Pojilla oli kyl mukana omakin roudari, joka vaan kohtasi juomateknisiä ongelmia ja riipoi ittensä sammuksiin Gallhammerin puoleenväliin mennessä. Välillä yrittäen kuitenkin tulla miksauskopin seinästä läpi halailemaan meikää kun oli niin vitun hyvä meno. Danskepölser for alle, smörrebröd og brännvin vittu. Toinen heidän teknikkonsa keskittyy lataamaan pahvisia hautakiviä lavalle ja sytyttelemään kynttilöitä. Kiertueen järjestyshenkilöt (kiitoksii taasen Turun poikat, hienoja miehiä olette työ) yrittävät parhaansa rumpusetin yms. kanssa, mutta mites ny laitat tuntemattomalle miehel eka kertaa setin kuntoon. Mieshä sitten oikein suutahtaa kun joutuu tulemaan maskit pääl asettelemaan rumpujaan. Ja sitten sitä kitaristin langatonta ei ees saada toimimaan, piuhaa kiinni ja menoksi. Ja tässä vaiheessa kysynkin: Minkälainen kitarataiteilija odottaa siihen asti kun intro pyörii et alkaa edes tutkimaan minkälainen soundi vahvistimes mahdollisesti on? Siis häh? Triaxiksesta puhdas kanava päälle ja sitten pari säröpedaalia perään. Apua. Ja oikein arvattu...pelkkää diskanttista särösirkkeliä sielt tulee. Ja balanssi aivan pitkin vittua koko orkalla. Nooh, säädellään muutama biisi ja asettuuhan se, kai, edes jotenkin. Mutta rehellisesti sanottuna ihan vitun huonolla soundilla mennään. Ampukaa miut edes. Keikka mene kuiteski loppuun asti ja yleisökin kai hiukka diggaa (paitsi meikästä, koko ajan joku vittuilemassa et mitn ei kuulu...ja ihan asiasta kyllä. Vittu.). Tosin kyllä taisi japanian tyssilauma olla illan selkeä pääesiintyjä liki jokaiselle. Illemmalla viel roudauksen aikana kuulen et tanskalaiset ovat erittäin tyytymättömiä siihen et heidän kamojaan ei roudattu valmiiksi ja muutenkin on hiekkaa pillussa. Jepjep, en kadehdi KRK:n poikia. Rundin eka keikka ja sillai.
Ja mites se PA sitten. Pari iltaa myöhemmin Oksu ja Beavis tutkivat aiheen ja niinpä on joku huumorveikko käynyt vääntelemässä kaappien takaa trimmiruuvit kivasti ristiin vituralleen, ettei ihme et pientä vaihevirhettä tulee. Kiitos vaan tästäkin. Voisin kätellä jos joskus tapaan. Mutta ettepäi mennään. Parhaita hommiahan nää silti on.
torstai 4. lokakuuta 2007
Hajamuistoja kesän lopulta
Hitto kun mie oon niin laiska kirjoittamaan. Pannaan nyt sit loppukesää hiukka nippuun kertalinttuulla.
13.-15.7. Ilosaarirock, Joensuu
Ja iso pyörähän lähti viistämään jo torstaina kun kokoonnuttiin perinteiseen Mies-Symposiumiin veli Käyhkön plantaasille Vaaralaan. Naksuja, sikaareita, saunaa, ulkona grillattuja burgereita, lisää naksuja ja Samin isolta screeniltä tykitettyjä elokuvapätkiä. Siis aivan silkkaa parhautta. En tiä miten täs vanhas Savonlinnan porukassa sitä aina osaakin rentoutua niin helevetin perusteellisesti. Oltiin siis loppuyöstä todella rentoina.
Aamulla junaa alle ja kohti Lahtea, josta pummasin kyydin Joensuuhun Apulannan bussissa. Tämä Ilosaarihan oli siis poikkeuksellinen siinä mielessä että olin ihan puhtaasti hengailumiehenä mukana. Ei siis yhtään Oikeita Hommia, vaan scenetystä koko rahalla. Noh, bussimatka menee mukavasti normihommissa, lappari-DVD:tä ja horinaa. Paikanpäällä sitten majoittuminen Dunces-Makon residenssiin keskustaan ja sitten pöhinää. Muutama bändikin tulee kai nähtyä. Apulanta toimii taas loistavasti, erityisesti hieno Riki Sorsa/Scorpions –accapellaspektaakkeli menee varteen täysillä. Ja hauskaa nähdä kerrankin Sammio oikeissa töissä, eli backlinerinä. Sitä juoksemisen määrää. Yön tuntena siirrytään viel hetkeksi Hotelli Kimmelin vippitilaan ja Joensin kera joen rantaan valomerkin jälkeen jorisemaan ennen kuin uni kohtaa matkalaisen.
Pappa, Dunces ja Herra Hakkarainen poseeraavat kuin oikeatkin rokkarit...
Seuraavana päivänä samaa rataa, tuttuja moikkaillaan. Illemmalla sitten parin biisin vierailu Duncesin keikalla murahtamassa. Hauskaa oli. Ja pojilla oli pommeja. Amerikkaa. Porcupine Tree oli aivan loistava, kyynel silmässä tuli diggailtua amerikanprogea. Että voikin orkka toimia livenä. Ja sen jälkeen siirryttiin seuraamaan HIMmeliä Nevalaisen Juliuksen ja Syden kera. Onhan se vaan hieno bändi se Villen koplakin. Suuntaa otetaan seuraavaksi kohti Jäähallin Metalliklubia, jonne Liiton veli Joffe hoitaa pojille sisäänpääsyn. Kiitokset. Impukkaa ei ehditty näkemään, mutta Amorphis korjaa potin kyllä 6-0. Aivan sumean kova keikka, hittiä pukkaa toisen perään, soundi on helvetin hyvä ja rastapää on livenä kyl oikeasti hyvä laulaja. Ja showmies. Rispektiä. Trollit vetää sit aika tavalla harventuneelle yleisölle perusvarman setin, hyvä meininki vaikka soundi aika helvetillistä puuroa tuppaa olemaankin. Mukavaa huomata et jätkillä on loistava meno eikä itselläkään ole kyl toisaalta yhtään ikävä noihin hommiin. Rok. Sitten taas hortoillaan Makon kämpille ja unille. Sunnuntaina on pizzapäivä ja taaskaan festarimeno ei enää maistu, joten juna jyskyttää vanhaa ystävää ja meitsi silpaisee Tsadiin kotihommiin.
10.-11.8. Viikate, Kauhajoki-Kaustinen
Viikonloppu V:n messissä Pohojanmaalla. Selkeästi asiahommia. Alun matkanteko käy hiukka voimille, aamulla viideltä pystyyn, mökiltä taksilla Kerimäelle, sieltä bussilla Savonlinna ja Mikkelin kautta Lahteen josta hyppään punakoneeseen. Tapahtumaköyhän bussimatkan jälkeen Art Rock Cafe ja roudaus. Ja kylläpä on taas herkkää olla liikkeellä omalla PA:lla. (Tai siis Turkuaudion kamoista kasatulla vara-varasetillä). Rakkaudesta raskaisiin puulaatikoihin. Muutaman tunnin punnerruksen jälkeen saadaan purkit pystyyn ja V tsekattua. Läjä on kyllä oikein hyväsoundinen, klubi on vaan taasen sitä perinteistä ”ilman hyppäämistä tassu kattoon” –sarjaa ja sähkösuunnitelman on tehnyt joku CP-vammainen oranki. Eli jo alussa varoitellaan ettei takahuoneen saunaa saa pitää päällä samaan aikaan PA:n kanssa. Jep. Ja sitten pamahtaakin jo sähköt. Ja uudestaan. Ja uudestaan. Lopputilanteessa klubi on auki, valot eivät toimi kuten eivät myöskään oluthanat, kylmälaitteista puhumattakaan. Tai soittokamoista. Paikalle soitetaan sähkäri joka tekee hiki hatussa tunnin duunia ja saa laitettua virrat päälle, mutta aika miehekkäällä virityksellä. Aika profen näköistä on se kun sähkäri roikkuu tikkailla ulkoseinällä, lyö nyrkillä sähkörasian kylkeen ja virrat kosahtaa päälle. Näin lakeuksilla. Lohtua suovat ainoastaan paikan klubihinnat (valkovenäläiset 3 euroa) ja sitä rataa. Noh, keikka saadaan kuitenkin alkuun melkein ajoissa, soundi asettuu loppupeleissä aikas asialliseksi. Keikka on loppupeleissä taas varmaa V:tä, Kallen välispiikit ovat kesän aikana saavuttaneet entistä psykedeelisempiä sfäärejä, eli mieshän tykittää biisien välissä sellaista tajunnanvirtaa että pohojammaalais-karjakko on ihmeissään. Keikan jälkeen pikainen purku, oneksi täällä on roudaus aivan loistavasti järjestetty, lavan sivussa olevasta ovesta suoraan bussin perseeseen. Kun bussi on pakattu, sikiää taasen ajatus vienosta juopottelusessiosta ”kun ei oo pitkiin aikoihin oltu”. Niinpä allekirjoittanut, Kalle, leskine ja Valomaanikko siirtyvät muiden poistuttua hotellille bussitiloihin Jägermeisterin, Jallun ja Dissectionin pariin. Melkoista örinää aamuun asti. Eli hotellille ei sitten päästä. Mutta kesällä onkin mukavaa nukkua viileässä linjurissa. Sikeää on uni.
Aamulla (no siis puoliltapäivin) herätessä on olo mitä messevin, kaupasta hiukka parannusta eli yoghurttia, hedelmiä, leiväntynkää...ja nokka kohti Kaustista. Lappari-DVD:tä, horinaa, onneksi matkaa ei oo kuin se 150 km. Perillä ollaan siis enempi kuin ajoissa. Roudaus sujuukin sitten puarille kätevästi ja huomattavan nopeasti, joskin olo on kuin jyrän alle jääneellä ja aamiainen tulee nieleskeltyä useaankin otteeseen takaisin alas. Kalliista sapuskoista ei luovuta! Kaapelointiin, kasaamiseen ja soundtsekkiin ei saada liikoja aikoja hukattua (vaikka herrat V:n haluavatkin treenailla yhtä uutta kappaletta illan esitykseen), ja showtime on vasta yöllä, joten suuntaamme muutamaksi tunniksi paikallispromoottorin osoittamaan viihtyisään omakotitaloon saunomahommiin ja muutenkin rentoutumaan. Mahtavuutta. Suomidiscoa ja Jaakko Tepon lavakomiikkaa kuunneltiin. Matkalla keikkapaikalle alkoi juttu taas saavuttaa aika sfäärejä, muttei sentään vielä tällä keikalla kuultu suunniteltuja ”Iltaa ruusukorvat, hiertääkö trikoot?” –välispiikkejä. Onnistuneen keikan lopuksi tosin pamautettiin PA:sta totutun Aulis Kaakon sijasta KOM –teatterin iki-ihana Balladi Toveri Viljasesta ihan Kaustisen vahvan IKL-perinteen kunniaksi. ”Me olimme kommunisteja, ja olemme vieläkin” ei saavuttanut paikallisastujissa suurta suosiota, jollei ny sitten isompia aggressioitakaan. Enempi aggressiiviseksi heittäytyi yksi paikallinen myöhäisteini joka koki tulleensa loukatuksi koska tyttölapsi jota hän oli yrittänyt ”pokata koko helevetin illan, ainakin kolme kertaa” halusi mieluummin jutella rokkipoikain kanssa. Kädenvääntö- ja painihaasteet jäivät kuitenkin huomiotta ja siirryimme kantohommiin parin tasoittavan jälkeen. Ja hienoisen nokan tuhinan jälkeen silpaistiinkin muutama tunti etelään, keksittiin uusia virkistäviä matkadrinkkejä ja joristiin taasen sekavia. Aamulla Veli Kaarle majoitti väsyneen äänianteron viel sohvannurkkaan pariksi tunniksi ennen kuin allekirjoittanut jatkoi matkaa lomailemaan maaseudulle kummilasten tykö. Hyvää perusreissua, rakkaudesta rakkaisiin puulaatikoihin.
16.-17.8. Tarot, On The Rocks Helsinki-Rupla, Kuopio
Jessöör. Kuopion sedät meinasivat sitten kuvata oikein DVD –julkaisun. Viimeinkin. Orkesterihan on kuulunut papan suursuosikkeihin jo sieltä hamalta teiniaikojen kahdeksankymmentäluvulta. Eli pakkohan tällainen kulttuuritilaisuus on pakko todistaa. Hyvissä ajoin suoritin vaihtokaupan roudausapu/kyyti Kuopioon Zacharyn kanssa, ja reissu alkoikin kotoisasta On The Rocksista torstai-iltana. Keikka oli Tarot –tyyliin aivan helvetin hyvä, ja luola täynnä. Yöllä sitten kasataan helvetinmoisessa sateessa romut autoon ja porhalletaan kohti Kuopiota. Hiukka juopottelua, huonoa unta ja perussettiä. Päivällä sitten Kuopiossa roudausta, Ewon kanssa juopoittelua ja terasseilua. Maailman parhaita muikkujakin käydään syömässä ja franskan tutuille esitellään Kuopiota ja opetetaan Suomenkieltä.
Keikka on sitten niin helevetin kova, pari tuntia hittejä koko uran ajalta ihan helvetinmoisella otteella ja sydämellä. Ja tunnelma Ruplassa on aivan vertaansa vailla, yleisö elää mukana. Like kaikki tekniikastakin ovat mukana liki talkoohengessä, hyvän asian puolesta. Yksi kesän huippukohta, ehdottomasti. Yöllä vielä kevyt Henkan valtaus ennenkuin hotelli kutsuu ja unijukka iskee. Metal ynnä rock.
Tapio Ei Sammu Koskaan (Ja jaksaa Rollokin bailata...)
6.-8.7 Simerock, Rovaniemi
Päivä 1
Ja eihän sitä ihminen unta kaipaa...Nightlifen kuolometallikeikalta kotiin palattua hetken horroksen jälkeen klo 5 kirkuen ylös sohvasta, reppu niskaan ja kumijalalla Helsinki-Vantaalle. Eli suuntana siis napapiiri ja Simen nimikkofestari. Mikäs siinä, jostain kumman syystä Oddi ja Sime pyysivät sitten juontajaksi juhlille. Vahvaa...mutta joo, lentokentällä tapaankin idän suuren äänivelhon ynnä –mogulin Miitrin, joka on ajanut läpi yön Imatralta tonteille, ja suuntana samat juhlat. Aamusumpit juodaan ja mukavia horistaan. Piakkoin paikalle valuvat myös Mokomat Oksu-Antin ohjastamina. ja mukavaa, jotenkin kuvittelen että eihän ny Rolloon mene aamulla kuin yksi kone. Ja juu, pojat ovatkin menossa eri yhtiöllä ja meitsi meinaa kuulumistenvaihdon takia myöhästyä koneesta. Henkilökunta on käpynä ja meikää hävettää...sori. Mutta matkaan päästään ja hetken torkkujen jälkeen ollaankin perillän...pitäisi enemmän käyttää Suomen lentoliikennettä hyväksi. Jos joku muu maksaa.
Kentällä odottelee Roin kaunein kuski Kirsi, joka heittää hotellille (hetken etsimisen jälkeen jopa oikealle), jossa (luonnollisesti) ensimmäiset tutut tulevat jo respassa vastaan. Erittäin voimallisessa laidassa aamiaiselta saapuvat Laurila ja Sammio höpöttävät jotain aamujalluista ja torkuista, mutta jään silti selvittelemään respaan huonevarausta. Noh, huone löytyy viimein ja käyn ottamassa viiden minuutin selän, ja suuntaan kauppaan hankkimaan muutamia pikkuvarusteita viikonlopuksi, ehtiihän täs viel ottamaan unetkin ennen festarialueelle menoa. Ja paskat. Miitri, Oksu ja lukuisia Mokoma- ja Stamina-soittoniekkoja on päässyt perille ja linnoittautunut vastapäiselle terassille. Eli tervetuliaislonkeroille. Ja oluille. Ja toisille lonkeroille. Aika hyvät nokoset joo. Ja kauppareissut. Mutta hauskaa alkaa olla koko rahalla. Puolenpäivän jälkeen pistäydyn alueella, haen passit sun muut ja palailen hotlalle...jossa meininki on tunnissa voimistunut huomattavasti. Apulannat ovat paikalla ja houkuttelevat mukaan paintball-kaupunkisotaan. Hitto että sovinkin juontomeetingin liian pikaiseen. Mutta saavat vastusta pikaisesti kasatusta Liiton joukkueesta. Joka näemmä olikin sitten melko voittoisa. Asiaa.
Juontajia kuvassa (taustalla mittakaavaa antamassa ruotsalainen roudari)
Sitten onkin juontoryhmän palaveri (juodaan tsajua ja tutustutaan) ja kyllähän ensi tapaamisella on selkeää että näiden immeisten kanssa tulee hauskaa (suuret kiitokset Jean, Hannamari ja Markus, ihmisistä parhaimmat) koko rahalla. Eli kolme päivää huutoa ja löysiä juttuja kolmelta lavalta. Hoituu. parhauttahan näillä festareilla oli sitten se tosiasia että tuttuja soittaa joka toisessa orkassa eli pientä bailauksen makua on ilmassa. Ensimmäinen päivä menee suht itäpuolen metallimiesten hallitsemana. Mokoma, Deathchain ja Stam1na kiskovat kaikki niin perkeleen kovat keikat että alta pois. Kunniamaininta menee selkeästi eräälle nimeltämainitsemattomalle Lemiläisen nuoriso-orkesterin basistille joka tekee tyylikkäimmän vuoristoratajurrin vuorokauden sisällä. Selvästä miehestä kommunikaatiokatkokseen ja sammuksista helevetin kovaan keikkaan ja taas puhekyvyttömäksi noin 12 tunnin sisällä. Kyllä nuoret tuntuu jaksavan. Asiaa. Rollon omat nuoret Naiv kiskoo kanssa ihan tappokeikan, tästä bändistä tulee viel paljon, sanokee miun sanoneen. CMX on pitkästä aikaa varsin mainio. Punkilla mennään. Ja aseveljien Klamydian aikana allekirjoittanutkin pääsee taasen lavalle huutamaan taustoja ”Pohjanmaalla” –biisiin. Mukavata. Vesku yrittää viel tanssittaa mutta homosille en hälle rupea, pohojanmaalaiseksi en haluu kelevata. Illan päättää Lauri Tähkä joka on kyl ihan paskaa musaa, mutta vastentahtoisesti on pakko myöntää että varsin viihdyttävä livebändihän tää kyl on. Ja toimii. Ja yleisön joukossa ei ole yksikään poski eikä Libresse kuivana. Mutta Kirsin kyytiin kohta hyppäämme ja Rollon yöhön katoamme. Iltaa leimaa ja hallitsee Deathchainin jamppojen eli poikani Korsen ja Juhan JATKUVA ja äänekäs Zachary Hietala –imitaatio ja Kuosmas-vitsien kerronta. Se on hauskaa, se onko eikö? Saatanan kalakukot. Aamuyöllä Pappa joutuu viel verestämään suostuttelutaitojaan koska Hotellin henkilökunta ei meinaa laskea aamun valjetessä paria varsin liikuttuneessa tilassa olevaa Lemin Jamppaa takaisin sisään, munasillaan ja äänekkäitä kun ny sattuvat olevan. Kireetä. Pari tuntia untakin ehtii aamun tunteina ottamaan. Melkein. No puolitoista. Unta kuiteski.
Päivä 2
Ja ylös kirkuen kun aamiaista ei enää tarjoilla. Nopea jallunaksu korvaa munat ja pekonit ja hirveällä kiireellä taas kohti festarialuetta. Onneksi Sime ja Oddi ovat järjestäneet asian kuntoon ja festarin bäkkäriteltta ei ole ainoastaan viihtyisä vaan myös palvelu pelaa safkan ja lonkeron muodossa. Pian on virvottu kroppa huutokuntoon. Ja päivän aloittaakin Swallow The Sun. Parhautta. BJBB Plays AC/DC on sen verta australialaista menoa et joutuu diggailemaan ihan rahvaan puolellakin. TNT ja dainamait! PMMP on jostain kumman syystä muodostunut meikän lemppariksi tämän kesän aikana, hieno livebändi ja aika kiemuraa progea noin lavalla. Ja tytöt vetää ihan suvereenisti ja hyvällä huumorintajulla. Veli Paloheimo toimii kuin junan vessa ja tytöillä on taasen pöksynvaihdon aika. Ei sieltä mistä aita on matalin vaan sieltä missä portit ovat auki. Keli ei kyllä suosi näitä juhlia vaan lämpötila huitelee siinä kymmenen asteen hujakoilla koko päivän. Kivaa, varsinkin kun jätin mm. pitkät housut, hupparin ja takin kotio. Säihkysääret kohmeessa vedetään. Diablo toimii kuten aina, veljet Viikate kiskoo niin perkeleen kovan keikan että vanhakin on ihmeissään. Tapahtunutta juhlistetaan bäkkärille parkkeeratussa saunabussissa (puulämmitteinen vielä!) naksujen ja karaoken voimalla. Erityisesti kallen ”Kaksi vanhaa Tukkijätkää” ja duettona vedetty Jaakko Teppo –kavalkadi jäävät mieleen mutta onneksi taltioimatta jälkipolville. Apikset vielä tykittävät totuttuun tapaan ennenkuin otamma taasen kumijalan alle ja hivautamme Diablon Aatun ja sekalaisen seurakunnan kera kohti Rollon yöelämää. Ja jostain kumman syystä (kauniin paikallisneidon ohjaamana) päädymme paikalliseen Onnelaan. Näin söimme periaatteet, koska olen aiemmin melko tiukasti onnistunut välttämään Sedulat tyystin. Mukavaa ja jurrista kuitenkin on, ja jatkoillekin ed. main. neidin luokse päädytään. ja hotellille päästään suoraan aamiaispöytään, kuten Dawn Patrol Fraternityn tapaan kuuluu. Untakin onnistun tällä kertaa ottamaan sen pari tuntia, ennenkuin on taas suunnattava juhlille.
Päivä 3
Sunnuntai on jos mahdollista vieläkin kylmempi kuin edelliset päivät, ja alkaa oikeasti välillä tulemaan suru puseroon (siihen ainoaan)...kohokohtia on oikeastaan muutama, muuten päivä on jo hiukka voipunut ja ilma lannistaa nopiasti. Hannibal Ja Soppa toimii kympillä, vaikken mikään ihan älytön suamiräbäytysfani olekkaan. Näillä Lapin Gangstoilla on vaan tuo sana niin hallussa et vanhakin innostuu. Hevi-Arin bändi on tulessa, Servo on nero ja Hurriganes ihan paska. Tää kyl miun mielestä vaikuttaa enemmän jo nekrofilialta kuin keikkatilanteelta. Mut yleisö diggaa ja miusta ei tartte piitata. Meno muuttuu ”hiukka” kun Remieuxin jälkeen lavalle kapuaa Tarot. Lavan sivussa on kiva kuunnella poppisoittajien ihmettelyä Speden soittotyylistä: ”Vittu, JOKU on tajunnut et rummut ovat lyömäsoitin!” Keikka on ihan kuningasta, kuten useimmiten Tarotilla on. Hanoit kiskaisee loppuun viel oksat pois ranskanpullasta ja rokit toimii. Huomaa et mustolaispojan kannattaa vetää keikkoja selvempänä, koska ilman sitä kemiallista aamutakkia mies on ihan oikeasti niin saatanan kova rokkikitaristi ettei paremmasta väliä. Ja lavan sivustassa Suomen pienin backlineri Mehtis pitää homman ojennuksessa kuten aina. Keikkojen jälkeen joutuu kipaisemaan hotlalle koisaamaan ja jättämään lopetuskemuilut väliin, sillä aamulla on pakko ehtiä koneeseen ja suoraan kentältä duuniin. Herkkua on se. Mutta hyvä oli tääkin reissu, iso kiitos kaikille uusille ja vanhoille tuttavuuksille, erityisesti juontajatovereille ja legendaarisen Moskun legendaariselle pojanpojalle Jorelle, joka onnistuu pitämään papan promillet korkealla viinatehtaansa mainiolla tuotteella. Ja ollen myös mahtava mies kaikinpuolin. Ja muille Rollon immeisille tasapuolisesti, ensi vuonna uudestaan.