Tune In, Turn On, Burn out...

Marraskuu, Kallio-Tallinna All Night Long

Jees, surahti koko Marraskuu sitten ohi niin että humisi, eipä ole hirveästi ehtinyt eikä jaksanut kirjailla retardwebiin mitään ihmeellistä, duunia on painettu sen maan saatanasti ja se vähä vapaa-aika mikä on jäänyt on mennyt lähinnä unten mailla (tai yritykseksihän se on useasti jäänyt). Edes mainittavampaa rentoutumista ei ole ehtinyt harrastaa, paitsi jokavuotuinen Savon Mensan Tallinna Biennale, josta enempi tuonnempana. Jos nyt yrittäisi edes kirjata muutaman mainittavamman sattumuksen, sen minkä sumuinen mieli jaksaa viikkojen päähän muistaa.

LA 10.11 Punkkia kierteellä

Talevan kanssa pitkään puheena ollut Suicidal Cycos Finland järjesti sitten ensimmäisen iltamansa Nartussa, ja olihan taasen hauskaa. Illan teemaan nojaten otti miksaajakin pari naksua ja hiukka rennomman otteen. Alkuun screenillä pyöri ST:n Helsingin keikkabootleg, ja ei se vaan vitutus vähene ajan kans et tän joutui missaamaan. Rujo porskutti rytäkkää thrashia, Death With A Dagger helvetin mielenkiintoista hybridipunkeroa jossa sekoittui tillikomppi ja TK:n Läjän mieleentuova vokalisointi semmoiseen melodisempaan emocoretunnelmointiin. Oli kyllä varsin kovia molemmat ja illan pääakti Delta Force II veti sitten homman kotiin. Kasarivaikutteista USAcorea, parit suikkarikoverit ja aivan perkeleen kova meno. Hyvä hemmot, vinyyli on ollut kovassa soitossa.

PE 16.11. Mitä hemmetin Glamrockia tää ny on?

Jotenkin ei aina satu nää etukäteisluonnehdinnat kohdalleen. Glamrockia tässä illassa oli lähinnä pari varsin säkenöivää neitokaista yleisön joukossa. Mutta hyvää heviä oli. Firenote vakuutti hyvillä biiseillä, ihan helvetin kovalla laulajalla ja napakalla yhteissoitolla. Ja anteeksi ny vaan että ihmettelen, mutta mikä juttu siinä on että KAIKKI sellaiset oikeasti hyvät "kovaa ja korkealta" hevipillimiehet ovat tuollaisia saappaanvarren mittaisia kavereita? Tätä meil Alppilas on mietitty niin maan perusteelisesti ja tarkkaan. Mutta helvetti kun on miehellä hieno soundi...hiukka Tobi Sammettin tyyliin. Starhags paukutti vähän saatanan hyvää perushårdrokkia joka meni vanhalle Lizzymiehelle varteen oikke mainiosti. Illan saldoksi jäi itselle kuitenkin päätös olla enää koskaan ostamatta halpispiuhoja keikkakäyttöön. Perhana että menee hyvällä luvulla kaapelia paskaksi. Ja perkele. Niin hyvä laulumikki Opus69 onkin, ei se oikein kestä raskaampaa keikkakäyttöä. Joutuuko nöyrtymään ja vaihtamaan ne perkeleen 58:t käyttöön...scheissekugel.

LA 17.11. Olenk' mää vallan rokkitähti oikken?

Jiihaa. Soulgrindin kera omalle baarille keikille. Ensin oli (tietysti) mielessä et tottakai mää ny voin oman keikan miksata ja nostaa kaksi palkkiota. Ehkei ny kuiteskaa. Tiskin taakse siis luottomies/juottovasikka Oksu Vuorela vääntämään ja itse nauttimaan ansaitusta rokkitähteydestä. Illan siisteyttä lisäsi sekin hieno tosiseikka että toveri Joens Budde sai allekirjoittaneen uusvanhan rynnäkköbasson viimein maalattua valmiiksi, ja pääsi testaamaan oikein keikalla. Ihanaa.
Soundit saatiinkin tsekattua, Oksu fiksasi hommat totuttuun tyyliin kuosiin pikavauhtia, vaikka meidän partiosta osa myöhäs olikin. Onneksi saatiin lavakin sopivasti edellisellä viikolla levennettyä, et mein läskipartio mahtui remuamaan. Ja pianpa herrat pääsivätkin ravintola Cellan anniskelutiloihin valkovenäläisten, salmareiden ja tuopposten pariin. Siis Oksun ja kitarajumala Billy Cowanan (os. Näykki) kera mentiin chillailemaan rauhallisempaan baariin. Ja ihan hyvissä oltiikin kun kutsu kisapaikalle taasen tuli.
Beautiful Betrayal oli taasen lämppäämässä, mukavia hemmoja ja hemmottaria ovat nämä juniorit, ja ihan mielellään tekee yhteistyötä heidän kaa. Asiallinen bändi. Ja nyt tuli lupaus rikottua, en sitten käynyt stagedaivaamassa heidän keikallaan. Kai sitä sit vanhaksi alkaa tulla kun ei luiden rikkominen kiinnosta.
Oma keikka meni totuttuun tyyliin. Tukkaa heilutellen, pitkin vittuja soittaen, kännissä uhoten ja paskoja vitsejä kertoen. Normipäivä siis. Hauskaa oli aivan koko rahalla, yleisöä oli ihan hyvin ja mukanakin olivat, penteleet. Perkele, mie haluan soittaa enempi keikkoja. Ainakin tällaisia keikkoja.
Aftershowna otettiin sitten taasen muutamat napanderit, taksi alle ja Oksun ja Santtu Mokoman kera ytimeen baareilemaan. Viinahissillä oli ahkerampi duuni-ilta. Hiphei!

21.11. Talkkari Pikkarainen kohtaa Sumerilaisen jumalan...Se on Markku Mardukista moi...

Eli lisää ulkomaanvieraita baarilla. Hellbox Turusta, Cthonic Taiwanista ja Marduk Ruotsista...Kiertueen oma miksaaja hoiteli äänenpaineentarkkailun joten normaalia talkkarin hommaa oli sit tää ilta. Yritin itse asiassa puhua monta viikkoa tämän keikan järjestämistä vastaan, koska en oikein ymmärtänyt mikä itu on ottaa tietyllä tavalla "isoja" bändejä tonteille koska tekniikka ei kuiteskaan ole ehkä sitä mihin heil olis toiveet ja mihin on totuttu. Mutta hyvinhän tää loppujen lopuksi meni kun osasi käyttää hiukka maalaista pelisilmää ja ihmistuntemusta. Puolenpäivän jälkeen siis tonteille järjestelemään ja hiukka ennen load-inniä ryhmän puolalaiset kiertuemanageri ja miksaaja kahvipöytään palaveroimaan. Ja niinhän se taas menee. Ensi kommentti mm. tiskiin, effuihin, kaikkeen on:"Oh no, not possible to do gig with these!" Ja viisi minuuttia myöhemmin pystyykin taas vetämään. Helppoa kuin heinänteko. Sitten laitellaankin jokunen tunti mikkejä ojennukseen, hilataan PA:n yläpäät kattoa kohden ja säädellään. Puolan mies osaa hommansa eli meikä viettää iisiä iltaa, hengailua, valokuvausta...pari oluttakin. Ihan jees.

Hellbox oli hauska, kasarirytkyt kohallaan ja helvetin hyvä meno. Kyl miusta nää (vaikka Turkulaisia ovatkin) on ihan helvetin hyvä bandiittikopla. Rok.

Helenius, Lennu ja leikatun konjamiinin salaisuus...huomaa kieltolappu ovessa.

Cthonic ei oikein pudonnut miulle, vaikka selkeästi hyvä olikin. Liian COF, liian samanlainen kuin kaikki muutkin. Se tradiviulu kyllä toi ihan mukavaa maustetta joukkoon ja toimihan tää, mutta ei miun kamaa. Yleisö kyl tykkäsi. Ja oli hauskaa nähdä baarilla joukko Taiwanilaisia pukumaureja, ilmiselvästi duunin puolesta suurlähetystöltä paikalla.

Taiwanin jamppa ja jampatar tositoimissa...

Marduk vetikin taas erittäin napakan keikan, ei taaskaan minun kamaa ole ollut koskaan, mutta ihan jees. Rytäkkää on livesoitanta ja hyvä meno. Paitsi että se vanha laulaja oli kyl helvetin paljon parempi frontman.

Markku eikun Morgan Mardukista näyttää ruottalaisen närhen munat...

Keikin jälkeen taas muutama naksu, kamat nippuun ja himaan kyljelleen. Menihän se tämäkin ilta.

24.11. Tallinna Biennale

Justhinas...aikas raaka viikonloppu sitten. Kerrankin ihan vapaalla koko viikonlopun ajan, tai siis melkein. Perjantaina virman pikkujoulua eli taikashow, illallinen ja jurrista horinaa duunikavereiden kera. Jos ei ny tarkempiin sfääreihin mene niin ainakin ny tajusin miksi Ravintola Safkaan on sitten niin helkkarin hankala saada varattua pöytää. Siis jummoleishön mitkä sapuskat. Köördöfileen äärellä meinasi itku päästä ja jälkiruokajuustojen kohdalla harkitsin kokin naimista (siis avioon, hävyttömät!). Yön tunteina siis himaan ja tyylipuhdas sammuminen petiin. Koska edellisviikko oli mennyt aika lailla burnoutin oloisessa unettomuuden tilassa, iski hyvä safka ja juoma sitten tajun niin tehokkaasti pihalle etten aamulla herännyt kelloon, radioon enkä noin 20 puhelinsoittoon. Hyvä mie.
Eli tyylipuhdas laivasta myöhästyminen aamulla. Noh, suuremmin asiasta masentumatta menin kavereiden perässä seuraavalla lautalla Eestiin ja ehtihän sitä. Kyseessä siis legendaarisen "Savon Mensan" rentoutumismatka Tallinnan yöhön. Olde Hansaan ehdin hyvin illatsuille ja juomaakin taas nautittiin. Suurin osa illan tapahtumista jäänee alaikäisten ja herkkien suojelemiseksi salaan, mutta sen verta yleiseen tietoon tulkoon että ruoka oli saatanan hyvää, toveri Kajuk taisteli noituutta (ilmassa heiluvia valkeita paitoja) vastaan ansiokkaasti, Perttu ei osaa suunnistaa, Levist Väljas on mainio räkälätyyppinen ratkaisu yön tunneiksi jos Tallinnaan eksytte, Depeche Mode -baari on huomattavan ynseä ja Tallinnasta saa taas tauon jälkeen maailman parasta, Nemiroff -merkkistä ukrainalaista vodkaa, jonka maustetut versiot (koivunkerkkä ja hunaja-chili) ovat silkkaa parhautta.

Älyveikot laativat prognoosia ensi vuodelle, mittakaavaa antamassa yksikiveksinen itävaltalainen taidemaalari...ja ilmassa noituutta.

Reissu meni siis loistavasti mutta krapula hellitti vasta seuraavana keskiviikkona.

Aika velikultia.

Karkki vai kepponen? Linjalla Kekkonen. Mikä vitun halloween?

PE 2.11. Nightlife, Kallio - Gloomy Grim, Sear

Perussettiä hyvillä mausteilla. Meinasi ilta livetä käsistä sitten jo kättelyssä. GG:n mukana tuli illan backline, ja luonnollisesti Y:n legendaarinen Matkamörskä jätti tielle heti roudauksen alkuvaiheissa. Kehnohan siinä on soundcheckia vääntää kun ei ole kamoja lavalla. Tupakkia ehdittiin poltella ihan huolella kuitenkin. Viimein roinat kiisivät sisään klo 17.45...ja puoleen seitsemään piti olla valmista. Jep jep. Onneksi alkaa olla koppi aika selvää kauraa nykyisin, ja saatiin mekkala nippuun ihan ajoissa. Searitkin ennättivät käännähtää lavalla melkein viisi minuuttia että sai jotain kuvaa tilanteesta.

Keikat sitten taas illemmalla tulille. Sear alkaa olla ihan napakka paketti nykyään, taaskaan ei ihan meikän kamaa kun miusta on tällainen poppihomo tullut vanhemmiten, mutta rivakkaa on meno ja yleisökin tykkää. Kitarasoundi on taasen miun kritiikkini aihe (damn you James Hetfield!!!) kun se nyt on vaan niin ettei se "metallicahymy" -soundi toimi lavalla kovinkaan rapakasti, varsinkaan tällaisella stagella. Kitarasta pitäsisi tulla myös keskiääniä, piste. Muuten se on sitä sirkkeliä. Eikä tää nyt niinkään tämän bändin ongelma ole, vaan yleismaailmallinen nuorempien kitaristien juttu. Helvetti.

Oikeaoppinen "Metallicahymy" marshallin naamassa...näkkäriä prrrkklll...

Gloomy Grim rasautti sitten semmoisen shown että oli taas yleisö ja baarihenkilöstö ihmeissään. Heikkinen oli ottanut polttareistaan Jeesus-asun hyötykäyttöön, viiniä kovasti kehotteli Jessenä ihmisiä nauttimaan ja soitti välillä jopa kitaraakin. Hyvä Jeesus! Setti oli totuttuun tapaan ihan helvetin tanakkaa luentaa, ja showhan näil on kunnossa, alttareineen, kalloineen, verenjuonteineen ja taustaprojisointeineen. Hyvä et joku käyttää välillä meidän tykkiä hyväkseen, valot kun viel nollassa ovat. Hitto kun näitä pääsis joskus tykittään isommalla produktiolla, kunnon screeneillä yms.! Oikeudenmukainen ei ole maailma. Mutta hyvä show oli tää, ja porukkaakin siunaantui sitten loppujen lopuksi oikein hyvä määrä. Parhautta. Väsy kuiteski taas iski ja himaan tuli lähdettyä hyvissä ajoin.


LA 3.11. Nightlife, Kallio - Herem, Demolisher

Ja vaihtelua elämään(kö?) taas. Jonkunasteiset halloweenie-pippalot oli Tony "Taleban" Taleva järkännyt Tanian kaa meil. Bändit oli mulle taas kerran ennalta tuntemattomia (pitäisiköhän ruveta joskus seuraamaan aikaansa?) mutta hyvä ilta oli tää. Hauskaa ainaski oli allekirjoittaneella. Sounditsekit menivät kuin siivillä, hyvässä hengessä ja iloisin mielin. Mitä nyt Demolisherin poikain kanssa taasen keskusteltiin hiukka siitä kitarasoundista. Middleä, middleä, middleä vaan, sylillisen tahtoisin kerrallaan. Mutta saatiin se sit asettumaan. Heremille taasen oli ihan pakko välissä ihan lopettaa tsekkaus ja antaa iso kiitos kitarataiteilijoille rytäkästä ja helvetin hyvästä soundipolitiikasta. Ja toisella miehellä oli viel sellainen vanhan koulun lauta täynnä purnukoita ja härpättimiä. Mutta niin loistava sundi että hiljaiseksi veti.

Välillä jouduin naapuriraflaan nauttimaan muutaman tuopin, toveri Oddi teki onnistuneen comebackin vietettyään syksyn Thaimaassa ja ties missä rantaelämää viettämässä. ja vanha upseeritoverinsakin paljastui mukavaksi ukoksi. Kaislassa sai sitäpaitsi niin hyvää ESB:tä että meinasi keikkakin jäädä unholaan.

Ja sitten pikakelauksella viihteen etulinjaan. Lämmittelynä orkille oli suomalaista B-kauhutuotantoa elokuvan "5Kg" muodossa, jota en sitten edes uskaltanut katsoa. Eli hyvä se oli. Demolisherit louskuttivat hyvällä sykkeellä ja illan teemaan sopivilla zombieasusteilla varustettuna erittäin napakan setin. Rässihommia, hyviä hommia. Herem meni jotenkin meikälle ihan odottamattoman kovaa varteen, ainahan mie olen enempi doomimiehiä ollut mutta kyllä tää vaan toimi niin vitun kovaa. Kunnon jumitusta, hyviä riffejä kuin Sähkötaikurilla konsaan ja laulajatyttönen päästää sen verta epäinhimillistä mekkalaa että kelpaa kuunnella. Tyttären volyymi tuppasi hiukka vaan heittelemään (mikkitekniikan oppitunnille vis!) sen verta et sai aika puristuksella poimia sitä kuuluville mutta toimihan se sit. Hyvä soundi neitosella. Tätä bändiä lienee pakko tarkastella tulevaisuudessa tarkemmin, sen verta kovan kuvan jätti jälkeensä. keikan jälkeen piti sitten taas hiukka nauttia tuotetta, jolla saikin sunnuntaiksi oikein makoisan kankkusen aikaseksi. Hyvä mie!

On se sellasta, nimittäin, eh...

PE 26.10. Nightlife, Kallio - Witheria, Damnation Plan ja siittä etippäin...

Rässikeikkaa oli ensin perjantai, ei nyt niin hirveästi ole vanhalla miehel sanottavaa. DP oli tiukka ja erittäin Killswitch Engagen oloinen, eli ei valittamista. Hyvä lähtöboogie pojilla ja vahvaa tulkintaa. Witheria oli kans ihan jees, keikkatauko kai hiukka painoi kun eivät itse olleet maailman onnellisimpia keikin jälkeen. ja onhan tuo meidän lava noin kuuluvuuden ja monitoroinnin kannalta aika ynseä. Mut ei tää mikään Nosturi ole, helvetti. Pikkuhiljaa parannellaan budjetin mukaan eläen. Ihan hyvin se loppupeleissä tuli ja kotiinkin päästiin kaikki. Yleisöä olis saanu olla hiukka enempi mut hyvä näinkin.

Lauantaina sit riipaisi Veli Koponen Savosta tonteille vierailemaan, ja menikin lauantai aika reippaasti viinan merkeissä. Meikän luona pohjustettiin, Mannoset, Näykit ynnä Korkit kiipesivät kammarille ja baarissakin käytiin. Useammassakin. Infernossa mentiin jo aika himmeillä valoilla ja kotio tullessa tuettiin maahanmuuttajien toimeentuloa eli himmee taksi oltiin jostain napattu. Ja sunnuntaina ei kyennyt mihinkään. Weeruskassa loivenneltiin ja leffoja tsiikailtiin. Rentouttavaa kaiken työnteon sijaan silti.

Maanantaina oli sitten se Rushin aika. Ja voi herran jestas että olikin. Kolme tuntia mentiin sen verta herkillä että kelpasi. Jos nyt jostain saa naputtaa niin ylälehterille ei aina soundannut ihan kympillä (mut eipä Areenalla voi oikein odottaakaan) ja Red Barchetta ja Roll The Bones olisi ollut hienoa kuulla mutta kyllä näinkin kelpasi. Pari kertaa joutui ihan kyyneleet tiputtamaan (Free Will, Hold Your Fire ja Subdivisions), valot toimivat ja videovälikkeet olivat helvetin hauskoja ("Hey! I'm Geddy Lee and I can play what the hell I want!!!). Silkkaa parhautta sanon minä. Ja muistakaa viisaan miehen sanat: Korskea proge on aina parempaa kuin rehti rock'n'roll...

Hajamuistoja kesän lopulta

Hitto kun mie oon niin laiska kirjoittamaan. Pannaan nyt sit loppukesää hiukka nippuun kertalinttuulla.

13.-15.7. Ilosaarirock, Joensuu

Ja iso pyörähän lähti viistämään jo torstaina kun kokoonnuttiin perinteiseen Mies-Symposiumiin veli Käyhkön plantaasille Vaaralaan. Naksuja, sikaareita, saunaa, ulkona grillattuja burgereita, lisää naksuja ja Samin isolta screeniltä tykitettyjä elokuvapätkiä. Siis aivan silkkaa parhautta. En tiä miten täs vanhas Savonlinnan porukassa sitä aina osaakin rentoutua niin helevetin perusteellisesti. Oltiin siis loppuyöstä todella rentoina.

Tapon yritys hampurilaiseksi naamioituneena (mittakaavaa antamassa röökiaski ja puliukko)

Aamulla junaa alle ja kohti Lahtea, josta pummasin kyydin Joensuuhun Apulannan bussissa. Tämä Ilosaarihan oli siis poikkeuksellinen siinä mielessä että olin ihan puhtaasti hengailumiehenä mukana. Ei siis yhtään Oikeita Hommia, vaan scenetystä koko rahalla. Noh, bussimatka menee mukavasti normihommissa, lappari-DVD:tä ja horinaa. Paikanpäällä sitten majoittuminen Dunces-Makon residenssiin keskustaan ja sitten pöhinää. Muutama bändikin tulee kai nähtyä. Apulanta toimii taas loistavasti, erityisesti hieno Riki Sorsa/Scorpions –accapellaspektaakkeli menee varteen täysillä. Ja hauskaa nähdä kerrankin Sammio oikeissa töissä, eli backlinerinä. Sitä juoksemisen määrää. Yön tuntena siirrytään viel hetkeksi Hotelli Kimmelin vippitilaan ja Joensin kera joen rantaan valomerkin jälkeen jorisemaan ennen kuin uni kohtaa matkalaisen.

Pappa, Dunces ja Herra Hakkarainen poseeraavat kuin oikeatkin rokkarit...

Seuraavana päivänä samaa rataa, tuttuja moikkaillaan. Illemmalla sitten parin biisin vierailu Duncesin keikalla murahtamassa. Hauskaa oli. Ja pojilla oli pommeja. Amerikkaa. Porcupine Tree oli aivan loistava, kyynel silmässä tuli diggailtua amerikanprogea. Että voikin orkka toimia livenä. Ja sen jälkeen siirryttiin seuraamaan HIMmeliä Nevalaisen Juliuksen ja Syden kera. Onhan se vaan hieno bändi se Villen koplakin. Suuntaa otetaan seuraavaksi kohti Jäähallin Metalliklubia, jonne Liiton veli Joffe hoitaa pojille sisäänpääsyn. Kiitokset. Impukkaa ei ehditty näkemään, mutta Amorphis korjaa potin kyllä 6-0. Aivan sumean kova keikka, hittiä pukkaa toisen perään, soundi on helvetin hyvä ja rastapää on livenä kyl oikeasti hyvä laulaja. Ja showmies. Rispektiä. Trollit vetää sit aika tavalla harventuneelle yleisölle perusvarman setin, hyvä meininki vaikka soundi aika helvetillistä puuroa tuppaa olemaankin. Mukavaa huomata et jätkillä on loistava meno eikä itselläkään ole kyl toisaalta yhtään ikävä noihin hommiin. Rok. Sitten taas hortoillaan Makon kämpille ja unille. Sunnuntaina on pizzapäivä ja taaskaan festarimeno ei enää maistu, joten juna jyskyttää vanhaa ystävää ja meitsi silpaisee Tsadiin kotihommiin.

10.-11.8. Viikate, Kauhajoki-Kaustinen

Viikonloppu V:n messissä Pohojanmaalla. Selkeästi asiahommia. Alun matkanteko käy hiukka voimille, aamulla viideltä pystyyn, mökiltä taksilla Kerimäelle, sieltä bussilla Savonlinna ja Mikkelin kautta Lahteen josta hyppään punakoneeseen. Tapahtumaköyhän bussimatkan jälkeen Art Rock Cafe ja roudaus. Ja kylläpä on taas herkkää olla liikkeellä omalla PA:lla. (Tai siis Turkuaudion kamoista kasatulla vara-varasetillä). Rakkaudesta raskaisiin puulaatikoihin. Muutaman tunnin punnerruksen jälkeen saadaan purkit pystyyn ja V tsekattua. Läjä on kyllä oikein hyväsoundinen, klubi on vaan taasen sitä perinteistä ”ilman hyppäämistä tassu kattoon” –sarjaa ja sähkösuunnitelman on tehnyt joku CP-vammainen oranki. Eli jo alussa varoitellaan ettei takahuoneen saunaa saa pitää päällä samaan aikaan PA:n kanssa. Jep. Ja sitten pamahtaakin jo sähköt. Ja uudestaan. Ja uudestaan. Lopputilanteessa klubi on auki, valot eivät toimi kuten eivät myöskään oluthanat, kylmälaitteista puhumattakaan. Tai soittokamoista. Paikalle soitetaan sähkäri joka tekee hiki hatussa tunnin duunia ja saa laitettua virrat päälle, mutta aika miehekkäällä virityksellä. Aika profen näköistä on se kun sähkäri roikkuu tikkailla ulkoseinällä, lyö nyrkillä sähkörasian kylkeen ja virrat kosahtaa päälle. Näin lakeuksilla. Lohtua suovat ainoastaan paikan klubihinnat (valkovenäläiset 3 euroa) ja sitä rataa. Noh, keikka saadaan kuitenkin alkuun melkein ajoissa, soundi asettuu loppupeleissä aikas asialliseksi. Keikka on loppupeleissä taas varmaa V:tä, Kallen välispiikit ovat kesän aikana saavuttaneet entistä psykedeelisempiä sfäärejä, eli mieshän tykittää biisien välissä sellaista tajunnanvirtaa että pohojammaalais-karjakko on ihmeissään. Keikan jälkeen pikainen purku, oneksi täällä on roudaus aivan loistavasti järjestetty, lavan sivussa olevasta ovesta suoraan bussin perseeseen. Kun bussi on pakattu, sikiää taasen ajatus vienosta juopottelusessiosta ”kun ei oo pitkiin aikoihin oltu”. Niinpä allekirjoittanut, Kalle, leskine ja Valomaanikko siirtyvät muiden poistuttua hotellille bussitiloihin Jägermeisterin, Jallun ja Dissectionin pariin. Melkoista örinää aamuun asti. Eli hotellille ei sitten päästä. Mutta kesällä onkin mukavaa nukkua viileässä linjurissa. Sikeää on uni.

Aamulla (no siis puoliltapäivin) herätessä on olo mitä messevin, kaupasta hiukka parannusta eli yoghurttia, hedelmiä, leiväntynkää...ja nokka kohti Kaustista. Lappari-DVD:tä, horinaa, onneksi matkaa ei oo kuin se 150 km. Perillä ollaan siis enempi kuin ajoissa. Roudaus sujuukin sitten puarille kätevästi ja huomattavan nopeasti, joskin olo on kuin jyrän alle jääneellä ja aamiainen tulee nieleskeltyä useaankin otteeseen takaisin alas. Kalliista sapuskoista ei luovuta! Kaapelointiin, kasaamiseen ja soundtsekkiin ei saada liikoja aikoja hukattua (vaikka herrat V:n haluavatkin treenailla yhtä uutta kappaletta illan esitykseen), ja showtime on vasta yöllä, joten suuntaamme muutamaksi tunniksi paikallispromoottorin osoittamaan viihtyisään omakotitaloon saunomahommiin ja muutenkin rentoutumaan. Mahtavuutta. Suomidiscoa ja Jaakko Tepon lavakomiikkaa kuunneltiin. Matkalla keikkapaikalle alkoi juttu taas saavuttaa aika sfäärejä, muttei sentään vielä tällä keikalla kuultu suunniteltuja ”Iltaa ruusukorvat, hiertääkö trikoot?” –välispiikkejä. Onnistuneen keikan lopuksi tosin pamautettiin PA:sta totutun Aulis Kaakon sijasta KOM –teatterin iki-ihana Balladi Toveri Viljasesta ihan Kaustisen vahvan IKL-perinteen kunniaksi. ”Me olimme kommunisteja, ja olemme vieläkin” ei saavuttanut paikallisastujissa suurta suosiota, jollei ny sitten isompia aggressioitakaan. Enempi aggressiiviseksi heittäytyi yksi paikallinen myöhäisteini joka koki tulleensa loukatuksi koska tyttölapsi jota hän oli yrittänyt ”pokata koko helevetin illan, ainakin kolme kertaa” halusi mieluummin jutella rokkipoikain kanssa. Kädenvääntö- ja painihaasteet jäivät kuitenkin huomiotta ja siirryimme kantohommiin parin tasoittavan jälkeen. Ja hienoisen nokan tuhinan jälkeen silpaistiinkin muutama tunti etelään, keksittiin uusia virkistäviä matkadrinkkejä ja joristiin taasen sekavia. Aamulla Veli Kaarle majoitti väsyneen äänianteron viel sohvannurkkaan pariksi tunniksi ennen kuin allekirjoittanut jatkoi matkaa lomailemaan maaseudulle kummilasten tykö. Hyvää perusreissua, rakkaudesta rakkaisiin puulaatikoihin.

16.-17.8. Tarot, On The Rocks Helsinki-Rupla, Kuopio

Jessöör. Kuopion sedät meinasivat sitten kuvata oikein DVD –julkaisun. Viimeinkin. Orkesterihan on kuulunut papan suursuosikkeihin jo sieltä hamalta teiniaikojen kahdeksankymmentäluvulta. Eli pakkohan tällainen kulttuuritilaisuus on pakko todistaa. Hyvissä ajoin suoritin vaihtokaupan roudausapu/kyyti Kuopioon Zacharyn kanssa, ja reissu alkoikin kotoisasta On The Rocksista torstai-iltana. Keikka oli Tarot –tyyliin aivan helvetin hyvä, ja luola täynnä. Yöllä sitten kasataan helvetinmoisessa sateessa romut autoon ja porhalletaan kohti Kuopiota. Hiukka juopottelua, huonoa unta ja perussettiä. Päivällä sitten Kuopiossa roudausta, Ewon kanssa juopoittelua ja terasseilua. Maailman parhaita muikkujakin käydään syömässä ja franskan tutuille esitellään Kuopiota ja opetetaan Suomenkieltä.

Keikka on sitten niin helevetin kova, pari tuntia hittejä koko uran ajalta ihan helvetinmoisella otteella ja sydämellä. Ja tunnelma Ruplassa on aivan vertaansa vailla, yleisö elää mukana. Like kaikki tekniikastakin ovat mukana liki talkoohengessä, hyvän asian puolesta. Yksi kesän huippukohta, ehdottomasti. Yöllä vielä kevyt Henkan valtaus ennenkuin hotelli kutsuu ja unijukka iskee. Metal ynnä rock.

Tapio Ei Sammu Koskaan (Ja jaksaa Rollokin bailata...)

6.-8.7 Simerock, Rovaniemi

Päivä 1

Ja eihän sitä ihminen unta kaipaa...Nightlifen kuolometallikeikalta kotiin palattua hetken horroksen jälkeen klo 5 kirkuen ylös sohvasta, reppu niskaan ja kumijalalla Helsinki-Vantaalle. Eli suuntana siis napapiiri ja Simen nimikkofestari. Mikäs siinä, jostain kumman syystä Oddi ja Sime pyysivät sitten juontajaksi juhlille. Vahvaa...mutta joo, lentokentällä tapaankin idän suuren äänivelhon ynnä –mogulin Miitrin, joka on ajanut läpi yön Imatralta tonteille, ja suuntana samat juhlat. Aamusumpit juodaan ja mukavia horistaan. Piakkoin paikalle valuvat myös Mokomat Oksu-Antin ohjastamina. ja mukavaa, jotenkin kuvittelen että eihän ny Rolloon mene aamulla kuin yksi kone. Ja juu, pojat ovatkin menossa eri yhtiöllä ja meitsi meinaa kuulumistenvaihdon takia myöhästyä koneesta. Henkilökunta on käpynä ja meikää hävettää...sori. Mutta matkaan päästään ja hetken torkkujen jälkeen ollaankin perillän...pitäisi enemmän käyttää Suomen lentoliikennettä hyväksi. Jos joku muu maksaa.

Kentällä odottelee Roin kaunein kuski Kirsi, joka heittää hotellille (hetken etsimisen jälkeen jopa oikealle), jossa (luonnollisesti) ensimmäiset tutut tulevat jo respassa vastaan. Erittäin voimallisessa laidassa aamiaiselta saapuvat Laurila ja Sammio höpöttävät jotain aamujalluista ja torkuista, mutta jään silti selvittelemään respaan huonevarausta. Noh, huone löytyy viimein ja käyn ottamassa viiden minuutin selän, ja suuntaan kauppaan hankkimaan muutamia pikkuvarusteita viikonlopuksi, ehtiihän täs viel ottamaan unetkin ennen festarialueelle menoa. Ja paskat. Miitri, Oksu ja lukuisia Mokoma- ja Stamina-soittoniekkoja on päässyt perille ja linnoittautunut vastapäiselle terassille. Eli tervetuliaislonkeroille. Ja oluille. Ja toisille lonkeroille. Aika hyvät nokoset joo. Ja kauppareissut. Mutta hauskaa alkaa olla koko rahalla. Puolenpäivän jälkeen pistäydyn alueella, haen passit sun muut ja palailen hotlalle...jossa meininki on tunnissa voimistunut huomattavasti. Apulannat ovat paikalla ja houkuttelevat mukaan paintball-kaupunkisotaan. Hitto että sovinkin juontomeetingin liian pikaiseen. Mutta saavat vastusta pikaisesti kasatusta Liiton joukkueesta. Joka näemmä olikin sitten melko voittoisa. Asiaa.

Juontajia kuvassa (taustalla mittakaavaa antamassa ruotsalainen roudari)

Sitten onkin juontoryhmän palaveri (juodaan tsajua ja tutustutaan) ja kyllähän ensi tapaamisella on selkeää että näiden immeisten kanssa tulee hauskaa (suuret kiitokset Jean, Hannamari ja Markus, ihmisistä parhaimmat) koko rahalla. Eli kolme päivää huutoa ja löysiä juttuja kolmelta lavalta. Hoituu. parhauttahan näillä festareilla oli sitten se tosiasia että tuttuja soittaa joka toisessa orkassa eli pientä bailauksen makua on ilmassa. Ensimmäinen päivä menee suht itäpuolen metallimiesten hallitsemana. Mokoma, Deathchain ja Stam1na kiskovat kaikki niin perkeleen kovat keikat että alta pois. Kunniamaininta menee selkeästi eräälle nimeltämainitsemattomalle Lemiläisen nuoriso-orkesterin basistille joka tekee tyylikkäimmän vuoristoratajurrin vuorokauden sisällä. Selvästä miehestä kommunikaatiokatkokseen ja sammuksista helevetin kovaan keikkaan ja taas puhekyvyttömäksi noin 12 tunnin sisällä. Kyllä nuoret tuntuu jaksavan. Asiaa. Rollon omat nuoret Naiv kiskoo kanssa ihan tappokeikan, tästä bändistä tulee viel paljon, sanokee miun sanoneen. CMX on pitkästä aikaa varsin mainio. Punkilla mennään. Ja aseveljien Klamydian aikana allekirjoittanutkin pääsee taasen lavalle huutamaan taustoja ”Pohjanmaalla” –biisiin. Mukavata. Vesku yrittää viel tanssittaa mutta homosille en hälle rupea, pohojanmaalaiseksi en haluu kelevata. Illan päättää Lauri Tähkä joka on kyl ihan paskaa musaa, mutta vastentahtoisesti on pakko myöntää että varsin viihdyttävä livebändihän tää kyl on. Ja toimii. Ja yleisön joukossa ei ole yksikään poski eikä Libresse kuivana. Mutta Kirsin kyytiin kohta hyppäämme ja Rollon yöhön katoamme. Iltaa leimaa ja hallitsee Deathchainin jamppojen eli poikani Korsen ja Juhan JATKUVA ja äänekäs Zachary Hietala –imitaatio ja Kuosmas-vitsien kerronta. Se on hauskaa, se onko eikö? Saatanan kalakukot. Aamuyöllä Pappa joutuu viel verestämään suostuttelutaitojaan koska Hotellin henkilökunta ei meinaa laskea aamun valjetessä paria varsin liikuttuneessa tilassa olevaa Lemin Jamppaa takaisin sisään, munasillaan ja äänekkäitä kun ny sattuvat olevan. Kireetä. Pari tuntia untakin ehtii aamun tunteina ottamaan. Melkein. No puolitoista. Unta kuiteski.

Päivä 2

Ja ylös kirkuen kun aamiaista ei enää tarjoilla. Nopea jallunaksu korvaa munat ja pekonit ja hirveällä kiireellä taas kohti festarialuetta. Onneksi Sime ja Oddi ovat järjestäneet asian kuntoon ja festarin bäkkäriteltta ei ole ainoastaan viihtyisä vaan myös palvelu pelaa safkan ja lonkeron muodossa. Pian on virvottu kroppa huutokuntoon. Ja päivän aloittaakin Swallow The Sun. Parhautta. BJBB Plays AC/DC on sen verta australialaista menoa et joutuu diggailemaan ihan rahvaan puolellakin. TNT ja dainamait! PMMP on jostain kumman syystä muodostunut meikän lemppariksi tämän kesän aikana, hieno livebändi ja aika kiemuraa progea noin lavalla. Ja tytöt vetää ihan suvereenisti ja hyvällä huumorintajulla. Veli Paloheimo toimii kuin junan vessa ja tytöillä on taasen pöksynvaihdon aika. Ei sieltä mistä aita on matalin vaan sieltä missä portit ovat auki. Keli ei kyllä suosi näitä juhlia vaan lämpötila huitelee siinä kymmenen asteen hujakoilla koko päivän. Kivaa, varsinkin kun jätin mm. pitkät housut, hupparin ja takin kotio. Säihkysääret kohmeessa vedetään. Diablo toimii kuten aina, veljet Viikate kiskoo niin perkeleen kovan keikan että vanhakin on ihmeissään. Tapahtunutta juhlistetaan bäkkärille parkkeeratussa saunabussissa (puulämmitteinen vielä!) naksujen ja karaoken voimalla. Erityisesti kallen ”Kaksi vanhaa Tukkijätkää” ja duettona vedetty Jaakko Teppo –kavalkadi jäävät mieleen mutta onneksi taltioimatta jälkipolville. Apikset vielä tykittävät totuttuun tapaan ennenkuin otamma taasen kumijalan alle ja hivautamme Diablon Aatun ja sekalaisen seurakunnan kera kohti Rollon yöelämää. Ja jostain kumman syystä (kauniin paikallisneidon ohjaamana) päädymme paikalliseen Onnelaan. Näin söimme periaatteet, koska olen aiemmin melko tiukasti onnistunut välttämään Sedulat tyystin. Mukavaa ja jurrista kuitenkin on, ja jatkoillekin ed. main. neidin luokse päädytään. ja hotellille päästään suoraan aamiaispöytään, kuten Dawn Patrol Fraternityn tapaan kuuluu. Untakin onnistun tällä kertaa ottamaan sen pari tuntia, ennenkuin on taas suunnattava juhlille.

Päivä 3

Sunnuntai on jos mahdollista vieläkin kylmempi kuin edelliset päivät, ja alkaa oikeasti välillä tulemaan suru puseroon (siihen ainoaan)...kohokohtia on oikeastaan muutama, muuten päivä on jo hiukka voipunut ja ilma lannistaa nopiasti. Hannibal Ja Soppa toimii kympillä, vaikken mikään ihan älytön suamiräbäytysfani olekkaan. Näillä Lapin Gangstoilla on vaan tuo sana niin hallussa et vanhakin innostuu. Hevi-Arin bändi on tulessa, Servo on nero ja Hurriganes ihan paska. Tää kyl miun mielestä vaikuttaa enemmän jo nekrofilialta kuin keikkatilanteelta. Mut yleisö diggaa ja miusta ei tartte piitata. Meno muuttuu ”hiukka” kun Remieuxin jälkeen lavalle kapuaa Tarot. Lavan sivussa on kiva kuunnella poppisoittajien ihmettelyä Speden soittotyylistä: ”Vittu, JOKU on tajunnut et rummut ovat lyömäsoitin!” Keikka on ihan kuningasta, kuten useimmiten Tarotilla on. Hanoit kiskaisee loppuun viel oksat pois ranskanpullasta ja rokit toimii. Huomaa et mustolaispojan kannattaa vetää keikkoja selvempänä, koska ilman sitä kemiallista aamutakkia mies on ihan oikeasti niin saatanan kova rokkikitaristi ettei paremmasta väliä. Ja lavan sivustassa Suomen pienin backlineri Mehtis pitää homman ojennuksessa kuten aina. Keikkojen jälkeen joutuu kipaisemaan hotlalle koisaamaan ja jättämään lopetuskemuilut väliin, sillä aamulla on pakko ehtiä koneeseen ja suoraan kentältä duuniin. Herkkua on se. Mutta hyvä oli tääkin reissu, iso kiitos kaikille uusille ja vanhoille tuttavuuksille, erityisesti juontajatovereille ja legendaarisen Moskun legendaariselle pojanpojalle Jorelle, joka onnistuu pitämään papan promillet korkealla viinatehtaansa mainiolla tuotteella. Ja ollen myös mahtava mies kaikinpuolin. Ja muille Rollon immeisille tasapuolisesti, ensi vuonna uudestaan.