Tune In, Turn On, Burn out...

Marraskuu, Kallio-Tallinna All Night Long

Jees, surahti koko Marraskuu sitten ohi niin että humisi, eipä ole hirveästi ehtinyt eikä jaksanut kirjailla retardwebiin mitään ihmeellistä, duunia on painettu sen maan saatanasti ja se vähä vapaa-aika mikä on jäänyt on mennyt lähinnä unten mailla (tai yritykseksihän se on useasti jäänyt). Edes mainittavampaa rentoutumista ei ole ehtinyt harrastaa, paitsi jokavuotuinen Savon Mensan Tallinna Biennale, josta enempi tuonnempana. Jos nyt yrittäisi edes kirjata muutaman mainittavamman sattumuksen, sen minkä sumuinen mieli jaksaa viikkojen päähän muistaa.

LA 10.11 Punkkia kierteellä

Talevan kanssa pitkään puheena ollut Suicidal Cycos Finland järjesti sitten ensimmäisen iltamansa Nartussa, ja olihan taasen hauskaa. Illan teemaan nojaten otti miksaajakin pari naksua ja hiukka rennomman otteen. Alkuun screenillä pyöri ST:n Helsingin keikkabootleg, ja ei se vaan vitutus vähene ajan kans et tän joutui missaamaan. Rujo porskutti rytäkkää thrashia, Death With A Dagger helvetin mielenkiintoista hybridipunkeroa jossa sekoittui tillikomppi ja TK:n Läjän mieleentuova vokalisointi semmoiseen melodisempaan emocoretunnelmointiin. Oli kyllä varsin kovia molemmat ja illan pääakti Delta Force II veti sitten homman kotiin. Kasarivaikutteista USAcorea, parit suikkarikoverit ja aivan perkeleen kova meno. Hyvä hemmot, vinyyli on ollut kovassa soitossa.

PE 16.11. Mitä hemmetin Glamrockia tää ny on?

Jotenkin ei aina satu nää etukäteisluonnehdinnat kohdalleen. Glamrockia tässä illassa oli lähinnä pari varsin säkenöivää neitokaista yleisön joukossa. Mutta hyvää heviä oli. Firenote vakuutti hyvillä biiseillä, ihan helvetin kovalla laulajalla ja napakalla yhteissoitolla. Ja anteeksi ny vaan että ihmettelen, mutta mikä juttu siinä on että KAIKKI sellaiset oikeasti hyvät "kovaa ja korkealta" hevipillimiehet ovat tuollaisia saappaanvarren mittaisia kavereita? Tätä meil Alppilas on mietitty niin maan perusteelisesti ja tarkkaan. Mutta helvetti kun on miehellä hieno soundi...hiukka Tobi Sammettin tyyliin. Starhags paukutti vähän saatanan hyvää perushårdrokkia joka meni vanhalle Lizzymiehelle varteen oikke mainiosti. Illan saldoksi jäi itselle kuitenkin päätös olla enää koskaan ostamatta halpispiuhoja keikkakäyttöön. Perhana että menee hyvällä luvulla kaapelia paskaksi. Ja perkele. Niin hyvä laulumikki Opus69 onkin, ei se oikein kestä raskaampaa keikkakäyttöä. Joutuuko nöyrtymään ja vaihtamaan ne perkeleen 58:t käyttöön...scheissekugel.

LA 17.11. Olenk' mää vallan rokkitähti oikken?

Jiihaa. Soulgrindin kera omalle baarille keikille. Ensin oli (tietysti) mielessä et tottakai mää ny voin oman keikan miksata ja nostaa kaksi palkkiota. Ehkei ny kuiteskaa. Tiskin taakse siis luottomies/juottovasikka Oksu Vuorela vääntämään ja itse nauttimaan ansaitusta rokkitähteydestä. Illan siisteyttä lisäsi sekin hieno tosiseikka että toveri Joens Budde sai allekirjoittaneen uusvanhan rynnäkköbasson viimein maalattua valmiiksi, ja pääsi testaamaan oikein keikalla. Ihanaa.
Soundit saatiinkin tsekattua, Oksu fiksasi hommat totuttuun tyyliin kuosiin pikavauhtia, vaikka meidän partiosta osa myöhäs olikin. Onneksi saatiin lavakin sopivasti edellisellä viikolla levennettyä, et mein läskipartio mahtui remuamaan. Ja pianpa herrat pääsivätkin ravintola Cellan anniskelutiloihin valkovenäläisten, salmareiden ja tuopposten pariin. Siis Oksun ja kitarajumala Billy Cowanan (os. Näykki) kera mentiin chillailemaan rauhallisempaan baariin. Ja ihan hyvissä oltiikin kun kutsu kisapaikalle taasen tuli.
Beautiful Betrayal oli taasen lämppäämässä, mukavia hemmoja ja hemmottaria ovat nämä juniorit, ja ihan mielellään tekee yhteistyötä heidän kaa. Asiallinen bändi. Ja nyt tuli lupaus rikottua, en sitten käynyt stagedaivaamassa heidän keikallaan. Kai sitä sit vanhaksi alkaa tulla kun ei luiden rikkominen kiinnosta.
Oma keikka meni totuttuun tyyliin. Tukkaa heilutellen, pitkin vittuja soittaen, kännissä uhoten ja paskoja vitsejä kertoen. Normipäivä siis. Hauskaa oli aivan koko rahalla, yleisöä oli ihan hyvin ja mukanakin olivat, penteleet. Perkele, mie haluan soittaa enempi keikkoja. Ainakin tällaisia keikkoja.
Aftershowna otettiin sitten taasen muutamat napanderit, taksi alle ja Oksun ja Santtu Mokoman kera ytimeen baareilemaan. Viinahissillä oli ahkerampi duuni-ilta. Hiphei!

21.11. Talkkari Pikkarainen kohtaa Sumerilaisen jumalan...Se on Markku Mardukista moi...

Eli lisää ulkomaanvieraita baarilla. Hellbox Turusta, Cthonic Taiwanista ja Marduk Ruotsista...Kiertueen oma miksaaja hoiteli äänenpaineentarkkailun joten normaalia talkkarin hommaa oli sit tää ilta. Yritin itse asiassa puhua monta viikkoa tämän keikan järjestämistä vastaan, koska en oikein ymmärtänyt mikä itu on ottaa tietyllä tavalla "isoja" bändejä tonteille koska tekniikka ei kuiteskaan ole ehkä sitä mihin heil olis toiveet ja mihin on totuttu. Mutta hyvinhän tää loppujen lopuksi meni kun osasi käyttää hiukka maalaista pelisilmää ja ihmistuntemusta. Puolenpäivän jälkeen siis tonteille järjestelemään ja hiukka ennen load-inniä ryhmän puolalaiset kiertuemanageri ja miksaaja kahvipöytään palaveroimaan. Ja niinhän se taas menee. Ensi kommentti mm. tiskiin, effuihin, kaikkeen on:"Oh no, not possible to do gig with these!" Ja viisi minuuttia myöhemmin pystyykin taas vetämään. Helppoa kuin heinänteko. Sitten laitellaankin jokunen tunti mikkejä ojennukseen, hilataan PA:n yläpäät kattoa kohden ja säädellään. Puolan mies osaa hommansa eli meikä viettää iisiä iltaa, hengailua, valokuvausta...pari oluttakin. Ihan jees.

Hellbox oli hauska, kasarirytkyt kohallaan ja helvetin hyvä meno. Kyl miusta nää (vaikka Turkulaisia ovatkin) on ihan helvetin hyvä bandiittikopla. Rok.

Helenius, Lennu ja leikatun konjamiinin salaisuus...huomaa kieltolappu ovessa.

Cthonic ei oikein pudonnut miulle, vaikka selkeästi hyvä olikin. Liian COF, liian samanlainen kuin kaikki muutkin. Se tradiviulu kyllä toi ihan mukavaa maustetta joukkoon ja toimihan tää, mutta ei miun kamaa. Yleisö kyl tykkäsi. Ja oli hauskaa nähdä baarilla joukko Taiwanilaisia pukumaureja, ilmiselvästi duunin puolesta suurlähetystöltä paikalla.

Taiwanin jamppa ja jampatar tositoimissa...

Marduk vetikin taas erittäin napakan keikan, ei taaskaan minun kamaa ole ollut koskaan, mutta ihan jees. Rytäkkää on livesoitanta ja hyvä meno. Paitsi että se vanha laulaja oli kyl helvetin paljon parempi frontman.

Markku eikun Morgan Mardukista näyttää ruottalaisen närhen munat...

Keikin jälkeen taas muutama naksu, kamat nippuun ja himaan kyljelleen. Menihän se tämäkin ilta.

24.11. Tallinna Biennale

Justhinas...aikas raaka viikonloppu sitten. Kerrankin ihan vapaalla koko viikonlopun ajan, tai siis melkein. Perjantaina virman pikkujoulua eli taikashow, illallinen ja jurrista horinaa duunikavereiden kera. Jos ei ny tarkempiin sfääreihin mene niin ainakin ny tajusin miksi Ravintola Safkaan on sitten niin helkkarin hankala saada varattua pöytää. Siis jummoleishön mitkä sapuskat. Köördöfileen äärellä meinasi itku päästä ja jälkiruokajuustojen kohdalla harkitsin kokin naimista (siis avioon, hävyttömät!). Yön tunteina siis himaan ja tyylipuhdas sammuminen petiin. Koska edellisviikko oli mennyt aika lailla burnoutin oloisessa unettomuuden tilassa, iski hyvä safka ja juoma sitten tajun niin tehokkaasti pihalle etten aamulla herännyt kelloon, radioon enkä noin 20 puhelinsoittoon. Hyvä mie.
Eli tyylipuhdas laivasta myöhästyminen aamulla. Noh, suuremmin asiasta masentumatta menin kavereiden perässä seuraavalla lautalla Eestiin ja ehtihän sitä. Kyseessä siis legendaarisen "Savon Mensan" rentoutumismatka Tallinnan yöhön. Olde Hansaan ehdin hyvin illatsuille ja juomaakin taas nautittiin. Suurin osa illan tapahtumista jäänee alaikäisten ja herkkien suojelemiseksi salaan, mutta sen verta yleiseen tietoon tulkoon että ruoka oli saatanan hyvää, toveri Kajuk taisteli noituutta (ilmassa heiluvia valkeita paitoja) vastaan ansiokkaasti, Perttu ei osaa suunnistaa, Levist Väljas on mainio räkälätyyppinen ratkaisu yön tunneiksi jos Tallinnaan eksytte, Depeche Mode -baari on huomattavan ynseä ja Tallinnasta saa taas tauon jälkeen maailman parasta, Nemiroff -merkkistä ukrainalaista vodkaa, jonka maustetut versiot (koivunkerkkä ja hunaja-chili) ovat silkkaa parhautta.

Älyveikot laativat prognoosia ensi vuodelle, mittakaavaa antamassa yksikiveksinen itävaltalainen taidemaalari...ja ilmassa noituutta.

Reissu meni siis loistavasti mutta krapula hellitti vasta seuraavana keskiviikkona.

Aika velikultia.

Paragallo vaan, pojat...

LA 20.10. Nightlife, Kallio - Skyforger (Lat), Kawir (Gre), Slugathor

Ja pikkuista krapulantynkäähän se sit aamulla tarjosi. Mutta ei mitään maata kaatavaa, lepoa ja lounasta...ja iltapäivästä tossua taas kohti illan haasteita. Skyforgerilla oli oma äänimies mukana, joten helpotti tää ilta hiukkasen. Hetken punnerruksen (Muista: Osta lisää mikkipiuhoja ja pattereita DI -bokseihin! Tästä lähtien pyydä kaikilta bändeiltä lavakartat etukäteen!) jälkeen saatiin kamat lavalle, mikit kiinni ja Latvian pojat soundcheckaamaan. Ja kyllähän nää sit jaksoivat hieroakin. En toisaalta ihmettele, ei tää aina ensikertalaisena mikään helppo huone ole vetääkään. Ja kun näillä folkkimetallisteilla on viel kaikennäköistä pilliä, jouhikkoa ja säkkipilliä mukana niin helppoo ei oo. Mutta toimii kuiteskin, hyvällä yhteistyöllä ja huonolla kielellisellä kommunikaatiolla. Onneksi ei ollut alakerrassa teatteria tälle illalle niin sai hieroa sen minkä halusi. Kawirin soundcheckkiin jäi vielä ihan loistavasti aikaa (Slugat ei moista sitten halunneetkaan tehdä). Kreikan pojillahan oli ihan hyvä meno, hiukka semmoista taiteellisempaa bläkkiähän sielt tarjoiltiin, ja soundinkin sai asettumaan loppupeleissä varsin selkeäksi. Ja illan aikana tuli sitten tutustuttua miehiin paremmin ja paljastui hämmentäviä kytkentöjä. Laulutaiteilija ja kitaristi jaksoivat vaahdota loppuyöhön asti meikän vanhasta orkasta Nattvindens Gråtista, kovia faneja ovat kuulemma olleet sieltä ekasta levystä alkaen. Kaikenlaista sitä kuuleekin. Vaan mikä ettei.
Slugat purskuttivat varsin asiallisen keikan, edellisiin kertoihin kun oon näitä nähny tai miksannut kyseessä oli kuin eri bändi. Eli siis alkaa toimia. Ja laulutaiteilijaakin oli kielletty laittamasta sitä kuolemalle löyhkäävää lavarättiä päälleen joten ei tarvinnut tällä kertaa lounasta nieleskellä uudemman kerran. Vahvaa döödistä, toimii.
Sitten Kawirit lavalle, hiukka ristiriitaista vastaanottoa saivat. Joillekin bändin antaumuksellinen ja visuaalinen meno putosi lujaa, joillekin ei sitten millään. Minä kyllä diggasin ja meno parani loppua kohden varsin maukkaaksi. Onhan se hiukka...teatraalista miunkin makuun mutta mikäs tässä. Ainoa ongelma etupäässä on kitaristin genreuskollinen soundi (nokista, kovin nokista on...) jota ei saa oikein hallintaan millään. Mut asiallista hommaa kuitenkin.
Skyforgerin aikana sain sitten siirtyä nauttimaan kolpakon ja diggailemaan. Ja kyllähän Taivaantakoja on pudonnut minulle jo pitkän aikaa, eikä tämäkään kerta ollut sen huonompi. Rehvakas meno, hyviä biisejä ja yleisö mukana. Tykkäsin kovin. Managerinsa tipautti viel miulle lätyllisen Latvialaista folkkimenoa, joka onkin soinut niin perhanasti viime viikon ajan. Iso kiitos. Ja sittenpä taasen yön pimeinä tunteina mikit pois, hiukka ärhentelyä poppareille että siivoaisivat kamansa hevokkoon ja taas kotio ja taju pois. Ja lepoa pari päivää. Jopa.
Ja viikolla tuli sit tietoa että järjestäjän Metal Warningin pojat olivat saaneet oikein palkinnon Somnium -stipendin muodossa. Iso onnittelu multakin Immulle ja pojille, oikeaan osoitteeseen meni. Ja hyvä että Raivorannan muisto säilyy tässäkin muodossa. Luistoa kunnioittaen.

Ampukaa äänimies Pt. 666

Ke 26.9. Nightlife, Helsinki - Darkened Nocturnal Deathcult (Ger), Gallhammer (Jpn), Denial Of God (Den)

Justhinsa joo. Välillä ei sitten mene putkeen niin sitten millään. Tässä sitten on ehtinyt joo muutaman illan toimimaan Nartun talkkarina, siistejä sisähommia ja tollai, ja positiivinen menohan siel on aina. Henkilökunta on äärimukavaa, ravintolapäälliköksi on valittu maaliman kivoin ihminen, tila aiheuttaa välillä päänvaivaa mutta kyllähän tää valittu dB:n Fiftyline PA funkkaa parhaimmillaan kuin hirvi. Mutta välillä tulee sit tällaisia iltoja. Ihan positiivisella menolla alkaa, bändit on ajoissa paikalla, backlinekin...ehhh...on ja aikatauluissa pysytään. Illan pääesiintyjä ei sitten halua tehdä soundtsekkiä joten japanian tytöt lavalle ja menoksi.Kielimuuri hankaloittaa toimintaa kun ei tytöistä kuin yksi puhu mitään englanninkieleen viittaavaa. Gallhammerin levythän ovat silkkaa asiaa, Tomppa G. Soturin varjoista on luotu jotain ihan omaakin. Kaunista noisea. Ja noiseahan se tytsien soundi todella onkin...yritäppä tästä säromerestä poimia jotain ulos. Varsinkin kun rumpalineito ei varsinaisesti hakkaa kauhean kovaa ja laulukin on aikas hentoista korinaa. Mut raivolla soundilla. Nooh, saadaan ny ainakin monitorit ok ja illemmalla lissee. Sitten DND tsekkiin ja hiukka järkevämmällä pohjalla saadaan tutkittua. Bändi raapii ihan ok ja laulajakitaristi (taas yksi neitokainen) vetääkin sellaisella raspisoundilla että oksa pois. Eihän tän tyylinen bläkki meikän kamaa ole mut raivo on meno. Tässä vaiheessa jo alkaa PA huolettaa, hiukka omituisella soundilla tulee ja keskialuetta ei oikein saa poimittua esille. Palataanpas tähän myöhemmin. Homma kuiteski saadaan valmiiksi ja sitten hengaillaan.

DNS kapuilee lavalle sovittuun aikaan ja puhaltaa bläkit meneen. Vielä tässä vaiheessa homma on jotenkin kasassa, ihmisiä ihan jees ja saksan soturit hilpovat veret päässä. Prima, Otto! Tuntuu vaan siltä et kamoja joutuu tykittämään ihan vitun lujaa et mitään kuuluisi. Ja pää jäässä yritän eq:lla korjata. Vittu. No ettepäin sano mummo kumollaan.

Gallhammer lavalle ja sitten alkaakin vituttaa kunnolla. Koska kaikki tietenkin haluavat NÄHDÄ tän bändin, ja lava on 30 cm korkea, porukka tuppaa sitten tiiviiksi lavan eteen. Ja PA:n. Ja koska sattuneesta syystä fiftyline on vielki lattialla, demppaantuu musa sitten liki kokonaan. Kolme metriä PA:sta ei mistään saa enää mitään selvää, ja lähemmäksikään ei sitten pääse tutkimaan mitä pitäisi duunata. Sen verta saan tarkkailtua että mutaahan se on soundi, basistineiti riipaisi läjänsä viel aivan helvetin paljon kovemmalle kuin tsekissä joten se särömeri peittää kaiken alleen. Tähän lisäksi se seikka että neiti huutaa noin metrin päästä mikkiin niin ei ihme ettei mitään kuulu. Wiklundi iskee pintaan ja kaikkeni yritän. Saatana kun tätä bändiä on odottanut näkevänsä ja sit itte osaltaan mokaa homman. Vittu. Niskalaukaus.

Ja ettepäin bläkin tiellä. DOG aiheuttaa sitten jo hiukka harmaita hiuksia lissee, pojat kertovat vartin ennen keikkaa, kesken kiireisen vaihdon et joo, heillä onkin langattomat (neljän neliön lavalle, jep jep), voikko mennä laittaan nää kuntoon ku me viel meikataan. Pojilla oli kyl mukana omakin roudari, joka vaan kohtasi juomateknisiä ongelmia ja riipoi ittensä sammuksiin Gallhammerin puoleenväliin mennessä. Välillä yrittäen kuitenkin tulla miksauskopin seinästä läpi halailemaan meikää kun oli niin vitun hyvä meno. Danskepölser for alle, smörrebröd og brännvin vittu. Toinen heidän teknikkonsa keskittyy lataamaan pahvisia hautakiviä lavalle ja sytyttelemään kynttilöitä. Kiertueen järjestyshenkilöt (kiitoksii taasen Turun poikat, hienoja miehiä olette työ) yrittävät parhaansa rumpusetin yms. kanssa, mutta mites ny laitat tuntemattomalle miehel eka kertaa setin kuntoon. Mieshä sitten oikein suutahtaa kun joutuu tulemaan maskit pääl asettelemaan rumpujaan. Ja sitten sitä kitaristin langatonta ei ees saada toimimaan, piuhaa kiinni ja menoksi. Ja tässä vaiheessa kysynkin: Minkälainen kitarataiteilija odottaa siihen asti kun intro pyörii et alkaa edes tutkimaan minkälainen soundi vahvistimes mahdollisesti on? Siis häh? Triaxiksesta puhdas kanava päälle ja sitten pari säröpedaalia perään. Apua. Ja oikein arvattu...pelkkää diskanttista särösirkkeliä sielt tulee. Ja balanssi aivan pitkin vittua koko orkalla. Nooh, säädellään muutama biisi ja asettuuhan se, kai, edes jotenkin. Mutta rehellisesti sanottuna ihan vitun huonolla soundilla mennään. Ampukaa miut edes. Keikka mene kuiteski loppuun asti ja yleisökin kai hiukka diggaa (paitsi meikästä, koko ajan joku vittuilemassa et mitn ei kuulu...ja ihan asiasta kyllä. Vittu.). Tosin kyllä taisi japanian tyssilauma olla illan selkeä pääesiintyjä liki jokaiselle. Illemmalla viel roudauksen aikana kuulen et tanskalaiset ovat erittäin tyytymättömiä siihen et heidän kamojaan ei roudattu valmiiksi ja muutenkin on hiekkaa pillussa. Jepjep, en kadehdi KRK:n poikia. Rundin eka keikka ja sillai.

Ja mites se PA sitten. Pari iltaa myöhemmin Oksu ja Beavis tutkivat aiheen ja niinpä on joku huumorveikko käynyt vääntelemässä kaappien takaa trimmiruuvit kivasti ristiin vituralleen, ettei ihme et pientä vaihevirhettä tulee. Kiitos vaan tästäkin. Voisin kätellä jos joskus tapaan. Mutta ettepäi mennään. Parhaita hommiahan nää silti on.