torstai 20. joulukuuta 2007

Maksanohitusleikkausta odotellessa

Hiphei. Se alkaa olla loppuvuoden työputki lopuillaan, viimeinkin. Jos täs ny sais sit muutaman päivän ihan lepuuttaa, maistella viskiä ja kinkkua ynnä nukkua vaik univelat pois. Kaikenlaista...

16.12. Nightlife, Kallio - Ahma, The Lost Species

Kiva ilta oli tämä, vaikka yleisökato iskikin liki totaalisesti. Tuntuu sit se seikka että Hesassa on samaan aikaan 5 isompaa keikkaa/tapahtumaa hiukka verottavan pienempien bändien yleisöä. Mutta keikat vedettiin. Kun saavuin paikalle jonkun verran etuajassa fiksailemaan hommia, odottivat Ahmat jo oven takana roudausintoa uhkuen. Kiitettävää toimintaa. Muutenkin koko tarkistus/säätö-osasto meni tänään liiankin helposti, molempien bändien ollessa sen verta asiallisella sykkeellä ja hyvin eväin mukana. Molempien orkkien sundit oli kohallaan alta aikayksikön ja jäi sit oikein luppoaikaa illaksi. Ja sehän piti tietty viettää rauhallisella hampurilaisillallisella kotikulman Sandels Ja Sveik -pubissa, josta taitaa tulla uusi olohuoneeni, sen verta kiva ja viihtyisä oluenystävän keidas on kyseessä. Mahtavuutta. Eli hampparit, parit muikean hyvät tummat oluet ja juonimista taistelutoveri Matikaisen kanssa. Rentoa.

Lost Species aloitti ajoissa mutta liki tyhjälle huoneelle. Muutama ihminen sentään vaivautui paikalle ja mukaan. Orkesteri veti kuitenkin täysillä, rapakasti ja kuten täydelle Jäähallille. Tämmöisestä menosta minä pidän. Melodista mutta vinkeroa punkinsekaista roimintaa, vaihtelevia biisejä, helvetin kova meno ja astetta tykimpi rumpali. Jos tulee orkka joskus vastaan, menkää ny saatana katsomaan. Ette kadu.

Vanhan savonlinnalaisfrendin Santun tahdittama Ahma poukkosi lavalle sitten ja roimi omat thrashinsekaiset tilataideteoksensa intensiivisesti ja antaumuksella, vaikkei ny sitä yleisöä sit hirveesti ollut siunaantunukkaan. Ja toimiihan tää kuin häkä. Laulutaiteilija varsinkin vetää pojot kotiin härskillä esiintymisellään. Mainiota. Tamagotchi Wolverine, gimme hell.

Pikaisen roudauksen jälkeen taas unta kuulaan ja sunnuntaiksi huutokaupan pitoon duuniin.

Roky -setä soittaa vahvan rokkibluusin...

Tiistaina sitten koitti se yksi vuoden ja jopa vuosikymmenen odotetuimmista, legendaarinen Roky Erickson viimein livenä Tavastialla. Ei voi kuin kumartaa kiitokseksi, mies oli niin uskomattoman symppis esiintyjä, ääni ihan taikaa ja ne biisit, ne biisit. Joku taisi kritisoida taustabändiä miedoksi bluesorkaksi mutta ei se ny ihan niinkään ole. Helvetin hyvä meininki. Tuttuja oli tupa täynnä, drinkkejä joutui muutaman nappaamaan ja vielä keikan päätteeksi kollega Larmolan, paremman puoliskonsa ja Veli Kaarlen kera ihan Baker'siin jatkoille hiipumaan. Vaan mikäs se on parempaa kuin hienon keikan jälkeen hyvässä seurassa puida tapahtunutta.

...ja Arwin och Karlsson hämmentyvät sedän soitantaa så fan lailla. It's the night of the vampire, sano!

Vaan ny Wilskan pappa toivottaa yöt, oikein hyvät joulut ja pyhät ja ampaisee muutamaksi päiväksi Savon salomaille lataamaan akkuja. Jokseensakin hämmentyneenä on seurannut tilastoa, tuntuu aika moni tätäkin paskaa lueskelevan. Pitäsisköhän oikein tehdä uudenvuodenlupaus että ensi vuonna miettisi hiukka tarkemmin mitä tänne kirjoittaa, korjais kielioppivirheet ja harrastaisi jonkunlaista itsesensuuria? Paskat, en mie taida jaksaa. Näillä mennään. Heps!

Ei kommentteja: