Maksanohitusleikkausta odotellessa

Hiphei. Se alkaa olla loppuvuoden työputki lopuillaan, viimeinkin. Jos täs ny sais sit muutaman päivän ihan lepuuttaa, maistella viskiä ja kinkkua ynnä nukkua vaik univelat pois. Kaikenlaista...

16.12. Nightlife, Kallio - Ahma, The Lost Species

Kiva ilta oli tämä, vaikka yleisökato iskikin liki totaalisesti. Tuntuu sit se seikka että Hesassa on samaan aikaan 5 isompaa keikkaa/tapahtumaa hiukka verottavan pienempien bändien yleisöä. Mutta keikat vedettiin. Kun saavuin paikalle jonkun verran etuajassa fiksailemaan hommia, odottivat Ahmat jo oven takana roudausintoa uhkuen. Kiitettävää toimintaa. Muutenkin koko tarkistus/säätö-osasto meni tänään liiankin helposti, molempien bändien ollessa sen verta asiallisella sykkeellä ja hyvin eväin mukana. Molempien orkkien sundit oli kohallaan alta aikayksikön ja jäi sit oikein luppoaikaa illaksi. Ja sehän piti tietty viettää rauhallisella hampurilaisillallisella kotikulman Sandels Ja Sveik -pubissa, josta taitaa tulla uusi olohuoneeni, sen verta kiva ja viihtyisä oluenystävän keidas on kyseessä. Mahtavuutta. Eli hampparit, parit muikean hyvät tummat oluet ja juonimista taistelutoveri Matikaisen kanssa. Rentoa.

Lost Species aloitti ajoissa mutta liki tyhjälle huoneelle. Muutama ihminen sentään vaivautui paikalle ja mukaan. Orkesteri veti kuitenkin täysillä, rapakasti ja kuten täydelle Jäähallille. Tämmöisestä menosta minä pidän. Melodista mutta vinkeroa punkinsekaista roimintaa, vaihtelevia biisejä, helvetin kova meno ja astetta tykimpi rumpali. Jos tulee orkka joskus vastaan, menkää ny saatana katsomaan. Ette kadu.

Vanhan savonlinnalaisfrendin Santun tahdittama Ahma poukkosi lavalle sitten ja roimi omat thrashinsekaiset tilataideteoksensa intensiivisesti ja antaumuksella, vaikkei ny sitä yleisöä sit hirveesti ollut siunaantunukkaan. Ja toimiihan tää kuin häkä. Laulutaiteilija varsinkin vetää pojot kotiin härskillä esiintymisellään. Mainiota. Tamagotchi Wolverine, gimme hell.

Pikaisen roudauksen jälkeen taas unta kuulaan ja sunnuntaiksi huutokaupan pitoon duuniin.

Roky -setä soittaa vahvan rokkibluusin...

Tiistaina sitten koitti se yksi vuoden ja jopa vuosikymmenen odotetuimmista, legendaarinen Roky Erickson viimein livenä Tavastialla. Ei voi kuin kumartaa kiitokseksi, mies oli niin uskomattoman symppis esiintyjä, ääni ihan taikaa ja ne biisit, ne biisit. Joku taisi kritisoida taustabändiä miedoksi bluesorkaksi mutta ei se ny ihan niinkään ole. Helvetin hyvä meininki. Tuttuja oli tupa täynnä, drinkkejä joutui muutaman nappaamaan ja vielä keikan päätteeksi kollega Larmolan, paremman puoliskonsa ja Veli Kaarlen kera ihan Baker'siin jatkoille hiipumaan. Vaan mikäs se on parempaa kuin hienon keikan jälkeen hyvässä seurassa puida tapahtunutta.

...ja Arwin och Karlsson hämmentyvät sedän soitantaa så fan lailla. It's the night of the vampire, sano!

Vaan ny Wilskan pappa toivottaa yöt, oikein hyvät joulut ja pyhät ja ampaisee muutamaksi päiväksi Savon salomaille lataamaan akkuja. Jokseensakin hämmentyneenä on seurannut tilastoa, tuntuu aika moni tätäkin paskaa lueskelevan. Pitäsisköhän oikein tehdä uudenvuodenlupaus että ensi vuonna miettisi hiukka tarkemmin mitä tänne kirjoittaa, korjais kielioppivirheet ja harrastaisi jonkunlaista itsesensuuria? Paskat, en mie taida jaksaa. Näillä mennään. Heps!

It's Only Rokänroll mut meitsi ei oikein jaksa välittää...

Joskus sitä ei ihminen vaan yksinkertaisesti jaksa. Tämä on tää joulun alusaika hiukka raskasta muutenkin, ny jo reilun viikon verran ilman vapaapäiviä päiväduunissa kitarapaketteja joululahjoiksi myyty ja muutama päivä pitäisi vielä jaksaa. Sit tähän viel keikat päälle ja mies alkaa olla aika kypsää kauraa...Mutta painetaan ny ettepäin vaik ihan sisulla.

14.12. Nightlife, Kallio - Sleazy Dream, Razorback, Caroline

Että sitten taas kerran glamrockia. Tai itse asiassa ekaa kertaa oli illan bändeillä jotain tekemistäkin termin kanssa. Iltahan aloitettiin taas kunnon sekoilulla, olikin kolme bändiä kahden sijasta, hetken odottelun jälkeen selvisi et se ylimääräinen bändi tuo mm. rummut. Ja "lähti juuri Porvoosta, voi olla et ne hiukka viipyy". Vittu. No ei kun venaillaan ja huudatetaan Monster Magnetia PA:sta. No sitten viimein tullaan perille, pikainen roudaus ja soundtsekkiä käyntiin. Helpotti sentään se että SD:llä oli oma miksaaja mukana, eli Henkka, tuo tuttu miekkonen mm. Semifinalin tiskin takaa. Ja hyvä boogiehan meil taas oli. Mutta ne bändit..

Sleazy Dreamille Henkka väänsi oikein mallikkaat sundit ja kyllähän tää tietysti omassa genressään oli jees. Mutta kun ei genre taas mene oikein meikälle millään tasolla. Kitaramies veti kyllä aivan helvetin maukkaasti välillä ja ihan hyvä meno. Itseä taas hiukka häiritsi se tyyliuskollinen perseenheilutus ja laulajamiehen Axl Rose -tyylinen fraseeraus. Ei siis ymmärretä väärin, mies veti versin hyvin mut kun mie oikeasti vihaan sitä kunsofrousesin mäkättäjää ylitse kaiken. Jo tässä vaiheessa hiukka kivisti yleisön vähäinen määrä, taisi olla viikonloppuna joku muukin tapahtuma kaupungissa.

Sitten se Razorback. Noh, aika alussa taitaa olla taival näillä pojilla, sen verta hakusessa on viel meno. Oikeastaan isoin kritiikki menee hiukka...tasaiselle biisimatskulle ja laulajalle. Vittuuntuneisuus vähäiseen yleisömäärään näkyi ja lavavaihtokin oli melko arpomista mikä pisti sitten illan jo muutenkin kireän aikataulun vituikseen. Mutta eespäin pojat kansan urhokkaan. Kyä se siitä.

Ja sitten illan pääesiintyjä Caroline. Ja tukkarokkiahan sieltä sit tuli. Mutta varsin pirteä esitys, taas sitä genreuskollista bebanheilutusta ja Michael Monroe -tyylistä kiipeilyä oli tarjolla, mutta hauskaa oli kaikilla joten hyvä veto. Toimi.

Vaika ny tämä ilta oli itselle hiukka ynseä, kai sitten sillä vähäisellä yleisöllä oli ainakin kivaa. Rokrok.

Independent Death-Vitun-Metal ja onnea Suomi!!! Ja jumitusta.

6.12. Nightlife, Kallio - Kalmah, Avulsed (Spa), Demigod

Hyvää itsenäisyyspäivää armaalle kotomaalle vaan minunkin puolestani. Ei ole valittamista ollut, pidetään näin jatkossakin. Right? Right. Aamu alkaakin perinteellisellä eli ylös aamupäivästä, kynttilät palamaan ikkunalaudalle ja telsusta Tuntematon Sotilas. Hieno leffahan se aina vaan on ja lisätunteita herättää kohtaus, jossa allekirjoittaneen isosetä Kaarlo Wilska ryömii palavassa ambulanssibussissa ja haikailee konepistoolin ja jalkojen perään. Vaikuttavaa. Setä-Kallehan oli aikoinaan varsin ahkera sivuosien esittäjä Suomi-Filmillä, teki päälle 80 leffaa kuten Komisario Palmun Erehdys ja Pekka Ja Pätkä Neekereinä. Kahdeksassa Surmanluodissakin äijä kävi esittämässä lahkolaissaarnaajaa. Suvun ylpeys.

Ja sitten soundtsekkiä. Etukäteistietojen mukaan paikalla olisi ollut neljä bändiä, mutta (onneksi) Kataplexia peruutti tällä kertaa, hyvä bändihän se on mutta tarpeeksi kiire oli näiden kolmenkin kanssa. tsekit totuttuun tapaan hyvällä sykkeellä läpi, rentoutumista sohvassa Tommin vähän helvetin hyvää kinkkukiusausta sulatellen ja hengailua Turun ukkojen kera.

Demigod aloitti sitten illan ysin kanttuuseen ja panikin heti kättelyssä tiskiin sellaiset pohjat et tästä on vähän vaikea mennä paremmaksi. Kilometrit kuuluvat soundissa ja soitossa, helvetin kovaa tykitystä tuli sitten reilun puoli tuntia, itsekin olin soundipolitiikkaan aikas tyytyväinen vaan helppohan se on vääntää kun bändillä on homma lähtökohtaisesti näin vakaasti tassussa. Kertoo paljon se et teki mieli niin helkkaristi koko ajan luukuttaa hiukka kovempaa. Rrrkele!

Hola spaniard! Avulsed mätti sen minkä ehti, hyvää perusdörtsiä oli ja leppoisia ukkoja. Tosin atmosfääriä haittasi hiukan se et paikalle vuokratut valot sitten sanoivat sopimuksen irti ekan biisin aikana. Ensin luultiin et vika on talon sähköissä, mut pojilla oli ny joku oma, isompi piuhallinen ongelma käynnissä. Haalataan sit Salosta asti rikkinäiset roippeet paikalle? Jepjep. Mut ei mitn, meno oli manana-maan poikilla vahva ja yleisö tulessa.

Ojasta allikkoon eli suon puolelle mentiin, ja Kalmah vaan siel raapi bodometallinsa kasaan. Ei huonoa, osa jutuista vaan hiukka ennenkin kuultuja. Hyvä boogie kuiteski ja kosketinmies on aika liruttaja. Toimii.

Kamojen kasaamisen jälkeen oli taas sit aika ottaa muutamat napsut paikalle eksyneiden Oddin ja Jönssin kera. Keinuen kotiin ja aamuyöstä viel Deep Purplea telsuun ja sohvalle torkahtaminen. Melkoista...

*EDIT* Laitetaan ny tämäkin tänne et säilyy joku logiikka ja johdomukaisuus...

2.12. Nightlife, Kallio - Club Planet Caravan - Hanging Garden, Swords Of Mars

Jumitusta perkele! Eli astetta doomimpi ilta, ja sehän meikälle sopii. Shrike ja poikat hiipuivat paikalle jo puolenpäivän jälkeen laittelemaan illan visualisointeja ojennukseen, öljykalvoja, liikkuvia, videoprojektioita useammalle seinälle...hitto että saa baarista asiallisen näköisen pienellä panostuksella. Toimi ihan saatanan hyvin.

Hanging Garden toimi, asiallista death/doomia ja jykevä asenne. Olihan tuos taas jokunen elementti hiukka ennenkuultua mutta mikäs siinä. Väkevää kuiteski. Ja saattaapi olla et allekirjoittanut saattaa tulevaisuudessa vääntää nuppeja näille hiukka useamminkin, kassotaas mitä elo tuo tullessaan.

Swords Of Mars oli itselle ihan uusi tuttavuus (noh, uusi bändihän tää taitaa olla) ja ääripositiivinen sellainen. Jos jätetään huomiotta meikän John Carter -diggailukin huomiotta, meni varteen kyllä. Kyllä kyllä. Vanhan koulun doomia, groovasi kuin hirvi ja soundikin pörisi genreuskollisesti. Hyvää shittiä.

Iltahan oli sitten kaikin puolin onnistunut, enempi sakkia ois saanut olla mut kyllä näitä teemajuttuja tulee lisää. Ai niin ja se lämppärinä nähty taide-elokuva Brant Björkin musalla oli kans aika spacea, pakko hoitaa himaan chillailuiltoja varten. Doom over Kallio!